Yag alkoi26.06.2012 Youth Athletics Gamesit(YAG) ovat huomenna käynnistyvien yleisurheilun EM-kilpailujen oheistapahtuma, jonne osallistuu yli 2500 nuorta yleisurheilijaa kilpailemaan, ja nauttimaan yleisurheilutunnelmasta. Osallistujia on Suomen lisäksi Saksasta, Tanskasta, Virosta sekä Venäjältä. YAG:n avajaistapahtumaa vietettiin jo juhannussunnuntai-iltana Linnanmäellä, jossa esiintyi mm. nuorten musiikki-idoli Cheek. Varsinaiset kilpailutapahtumat aloitettiin maanantaina kolmella kentällä. Myyrmäessä kilpailivat 9-10-vuotiaat, Hiekkaharjussa 11-12-vuotiaat ja Leppävaaran urheilupuistossa 13-17-vuotiaat. Tiistaina kilpailutapahtumat jatkuvat Leppävaarassa kaikkien sarjojen osalta, ja illalla on sitten mahdollisuus osallistua EM-kilpailujen avajaisiin Senaatintorilla. Keski-Uudenmaan Yleisurheilun nuoret olivat näkyvästi esillä YAG:n avauspäivänä. Parhaimpiin kilpailumenestyksiin ylsivät nuoret kävelijämme, Jere Niemi, Laura Kankkunen sekä Aatu Komulainen, jotka nappasivat ensimmäisen kisapäivän mestaruudet oman ikäluokkansa kävelykilpailussa. Palkintosijoille(kolmen parhaan joukkoon) ylsivät myös T12- sarjan kävelyssä Saara Saalo (2.), T13-sarjan kävelyssä Katri Kauriloff(3.) sekä T14-sarjan kävelyssä Tinja Uhlenius(3.). Muissa lajeissa palkintosijaan ylsivät N17-sarjan 300 metrillä Eveliina Määttänen(3.), T12-sarjan korkeudessa Siiri Saalo(2.) sekä T10-sarjan 60 metrillä Laura Kankkunen(3.). Lisäksi KUY:n kaksikko Eetu Ingnatius ja Matias Ambasciano sijoittuivat P10-sarjan pituuden joukkuekilpailussa kakkoseksi. joli KUY:n urheilijoiden tulokset 25.6.2012: N17 100: 4. Eveliina Määttänen 12,8 (13.16 AE) N17 300: 3. Eveliina Määttänen 41,97 T15 100: 50. Charlotta Chorin 14,66 T15 korkeus: 18.Charlotta Chorin 140 P14 100: 11. Vertti Viitala 13,08 P14 300: 5. Vertti Viitala 41,4 P14 3000 käv: 1. Jere Niemi 15.45,58 P14 seiväs: 7. Jere Niemi 250 T14 100: 14. Sanni Mahonen 13,61, 43. Rosanna Rajulin 14,32, 50. Nelly Roukala 14,54 T14 300: 6. Sanni Mahonen 44,35, 29. Nelly Roukala 49,08 T14 3000 käv: 3. Tinja Uhlenius 17.54,04 T14 pituus: 35. Nelly Roukala 454 T14 keihäs 14. Hanna-Mari Saalo 27,99 T13 60: 35. Ira Moilanen 9,18 T13 2000 käv: 3.Katri Kauriloff 11.34,29, 4. Ira Moilanen 11.34,30 T13 pituus( karsinta): 8. Saara Hakanen 469 (finaali ti), 32. Ira Moilanen 426, 82. Kajsa Salmela 332 T13 kuula (karsinta): 11. Iina-Kaisa Mäkelä9,29(finaali ti) P13 60: Konsta Kärkkäinen 9,21, Joni Hava 9,90 P13 korkeus: 5. Konsta Kärkkäinen 145 P13 pituus(karsinta): 23. Aku Pitkänen 382, 27. Joni Hava 364 P13 4x100: 6. KUY 58,6 ( Ville Talja, Konsta Kärkkäinen, Joni Hava, Aku Pitkänen) T12 60: 33. Runo Rantala 9,26 T12 2000 käv: 2. Saara Saalo T12 korkeus: 2. Siiri Saalo 145, 31. Meeri Manninen 125, 37. Emma Ingnatius 115 T12 pituus: 33. Runo Rantala 406, 56. Emma Ingnatius 383, 75. Meeri Manninen 359 T12 keihäs: 4. Siiri Saalo 30,52, 8. Saara Saalo 26,94 P12 2000 käv: 1. Aatu Komulainen 11,01 T11 60: 7. Sofia Rantanen 9,10, 9. Kerttu Latvala 9,27, 37. Vilma Salmela 9,86, 53. Milja Viljamaa 10,06 T11 pituus(karsinta): 10. Kerttu Latvala 392(finaali ti), 20. Sofia Rantanen 377, 48. Milja Viljamaa 348, 77. Vilma Salmela 295 T11 korkeus: 15. Eerika Salomäki 125 T11 kuula(karsinta)3. Sofia Rantanen 9,56(finaali ti), 5. Eerika Salomäki 8,96(finaali ti), 32. Milja Viljamaa 4,16 P11 60: 12. Matias Mahonen 9,32, 29. Juuso Hava 9,69 P11 pituus: 26. Juuso Hava 383 T10 60: 3. Laura Kankkunen 9,53, 9. Viivi Rantanen 9,80 T10 1000 käv: 1. Laura Kankkunen 5.16,20 T10 pituus: 9. Viivi Rantanen 363(finaali ti), 54. Milla Pitkänen 291 T10 kuula(karsinta): 3. Viivi Rantanen 729(finaali ti) P10 60:6. Eetu Ingnatius 9,45(9,39 AE), 11. Matias Ambasciano 9,55 P10 1000 käv: 4. Aron Pyssysalo 6.31,81 P 10 pituus(karsinta): 7. Eetu Ingnatius 382, 15. Matias Ambascione 358 P10 keihäs: 19. Aron Pyssysalo 19 |