Tiina Puranen SM-maratonille
17.08.2011 Tänä vuonna Helsinki City Marathonilla nähdään mukana Suomen maratonjuoksun parhaimmisto, kun maratonin SM-kilpailut järjestetään lauantaina 20.8. Helsinki City Marathonin yhteydessä. SM-kilpailu saa upeat puitteet, kun kilpailijat pääsevät juoksemaan yli 60000 katsojan edessä ja 5500 kanssajuoksijan kannustamina. Juoksijoita Helsinki City Marathonille odotetaan tänäkin vuonna saapuvan yli 50 eri maasta. SM-kilpailun lähtölaukaus ammutaan Helsinki City Marathonin kanssa samaan aikaan kello 15.00 Mäntymäentieltä Paavo Nurmen patsaan välittömästä läheisyydestä. Maaliin saavutaan legendaariselle vuoden 1952 olympiastadionille.
Wille Keihänen tavoittelee vihdoin voittoa
Viime vuoden miesten mestari Sjundeå IF:n Obed Kipkurui ei puolusta mestaruuttaan, mutta mukana ovat viime vuoden kakkonen ja kolmonen Viipurin Urheilijoiden Wille Keihänen ja Turun Urheiluliiton Jaakko Kero.
37-vuotias Wille Keihänen on juossut maratonin SM-kilpailuissa vuodesta 1999 alkaen jo kahdeksan mitalia, mutta yksikään niistä ei ole kultainen - toistaiseksi. Tänä vuonna Keihänen on mm. voittanut Helsinki City Runin ja sijoittunut Forssan Suvi-illassa kolmanneksi. 38-vuotias Jaakko Kero on hänkin saavuttanut maratonin SM-kilpailuissa jo kuusi mitalia. Toistaiseksi ainoan mestaruutensa Kero voitti jo kymmenen vuotta sitten Kuopiossa. Tämän kesän Kalevan kisoissa Kero sijoittui 10000 metrillä seitsemänneksi. Ylistaron Kilpa-Veljien Joni Saarikoski oli viime vuonna viides. Tänä vuonna hän jo voittanut Kyrönjoki-maratonin ja juossut puolimaratonilla uuden ennätyksensä. Kalevan kisojen estejuoksussa juuri neljänneksi sijoittunut Turun Weikkojen Mikko Virta on juossut SM-maratonilla viidennen tilan sekä vuonna 2008 että 2009. Yllätysvalmiita korkeasta iästään huolimatta yhä edelleen ovat Forssan Salaman 40-vuotias vuoden 2007 Suomen mestari Marko Vaittinen ja Mikkelin Kilpa-Veikkojen 45-vuotias Lauri Friari, joka voitti Suomen mestaruuden vuosina 1998 ja 1999. Ensi kesän Lontoon olympiakisojen A-raja miesten maratonilla on 2.15.00 ja B-raja 2.18.00. Kauden kotimainen kärkitulos on Obed Kipkuruin nimissä 2.19.01.
Leena Puotiniemi tavoittelee olympiarajaa
Kenttäurheilijat-58:n Sanna Kullberg puolustaa naisten mestaruuttaan. Viime vuonna Kullberg juoksi Lappeenrannassa ennätyksensä 2.46.44. Suurin voittajaehdokas on kuitenkin tänä vuonna erinomaisia tuloksia juossut IF Länkenin Leena Puotiniemi. Puotiniemi sijoittui alkukesästä Tukholman maratonilla neljänneksi ajalla 2.41.21. Miestenkin SM-maratonille osallistuu vain 16 sellaista kilpailijaa, joiden ennätys on Puotiniemeä parempi. Lontoon olympiakisojen A-raja on 2.38.00 ja B-raja 2.43.00. Naisten kilpailuun lähtevät mitali mielessä myös viime vuonna pronssimitalilla palkittu Kenttäurheilijat-58:n Sari Juuti Järvenpäästä, viime vuoden viitonen Iisalmen Visan Eveliina Randelin (o.s. Mäyrä) ja viime vuoden kuutonen Lapuan Virkiän Minna Myllykoski sekä KUY:n Tiina Puranen Järvenpäästä. Forssan Salaman Stina Haikka on tänä vuonna juossut jo Helsinki City Runissa toiseksi, Forssan Suvi-illassa kolmanneksi ja Riian maratonilla kolmanneksi. Mukana ovat myös vuoden 2003 mestari Pauliina Utriainen Kuopion Sisu-Veikoista ja viime vuosina neljä kertaa kuuden parhaan joukkoon juossut Katja Järvelä Jyväskylän Kenttäurheilijoista.
HELSINKI 20.8.2011 Helsinki City Marathon & Maratonin SM-kilpailut http://www.helsinkicitymarathon.fi/smmaraton
|