Lajikarnevaalit alkoivat14.06.2012 Keski-Uudenmaan Yleisurheilun nuoret urheilijat aloittivat kesän karnevaalit varsin mainiosti. Eri karnevaalien ensimmäisen päivän kilpailuissa tuli kaksi komeata voittoa. Jämsänkoskella aitakarnevaalien illassa Hanna Liukka nappasi N 19 sarjan pitkissä aidoissa karnevaalimestaruuden ja Jämsän kestävyyskarnevaalihumussa N 17-sarjan Noora Wallenius nappasi niin ikään mestaruuden 3000 metrin juoksussa. Aitakarnevaaleilla Eve Määttänen aloitti pika-aitojen osuuden erinomaisesti, voittamalla oman alkueränsä mainiolla ajalla 14,88, ollen koko porukan kolmanneksi nopein alkueräjuoksuissa. Epäonnekseen Even finaalijuoksu päättyi valitettavaan kaatumiseen neljännen aidan jälkeen, jonka johdosta EA-ryhmä sai hommia rataihottumien paikkaamiseen. Tämän vuoksi sitten Even 300 metrin aitamatka jäi juoksematta, jossa hänellä varmasti olisi ollut myös edellytyksiä taistella jopa voitosta. Hanna Liukka avasi 400 metrin aidoissa pitkien aitojen kesänsä erinomaisesti. Hän juoksi voittoon N 19-sarjassa, alittaen samalla naisten A-luokan tulosrajan, jolla irtoaa myös osallistumisoikeus Kalevan Kisoihin. Hannan elämänsä ensimmäinen 400 metrin aitamatka päättyi ajassa 65,45. Aiemmin iltapäivällä Hanna teki myös pika-aidoissa oman ennätyksensä, kirjaamalla tilastoihin ajan 15,90. Jämsän kestävyysjuoksukarnevaaleilla KUY:n Noora Wallenius hallitsi N 17-sarjan kolmetonnista, voittoajan ollessa 10.50,28. Reilu viikko sitten Noora juoksi samalla matkalla tähän astisen ennätyksensä 10.42,97. Kaustisten moukarikarnevaaleilla KUY:n Niia Immonen avasi kesän kilpailukautensa sijoittumalla T 16-sarjan moukarissa neljänneksi tuloksella 49,87. Niia on alkuksesän aikana kärsinyt hiukan selkävammoista, jonka vuoksi kilpailemisen aloitus on venynyt näin pitkälle. Vaivat lienevät nyt jo voitettu, ja kesän mittaan moukarikaariin on varmasti tulossa reilusti lisää mittaa. Someron seiväskarnevaaleilla seuran parhaasta sijoituksesta vastasi T 13-sarjan Siiri Saalo, joka nappasi karnevaalikisassa viidennen sijan tuloksellaan 250. Jere Niemi oli P15-sarjan seipäässä kahdeksas tuloksella 260 ja Hanna-Mari Saalo T15-sarjassa 12. tuloksella 230. Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla Petra Räty nappasi T 11-sarjan keihäässä kakkostilan tuloksella 25,79. Amanda Räty epäonnistui N 17-sarjan kisassa jääden ilman tulosta. M 17-sarjassa Joonas Hyvärinen heitti 42,93 mikä oikeutti sijaan 16. Karnevaalit eri paikkakunnilla jatkuvat sunnuntaihin asti ja lisää tuloksia saadaan viimeistään silloin. joli |