Vielä kahdet junnu-SM:t
18.08.2011 22-vuotiaiden nuorten SM-kilpailut järjestetään viikonloppuna 20.-21.8. Uudessakaupungissa ja 19-vuotiaiden junioreiden SM-kilpailut samana viikonloppuna Valkeakoskella. Mukana ovat mm. Roni Ollikainen, Nooralotta Neziri, Oona Sormunen, Sanni Utriainen ja moni muu.
Roni Ollikainen hyppää Uudessakaupungissa
Nuorten SM-kilpailuihin Uuteenkaupunkiin ehtivät ilmoittautua myös Lapinlahden Vedon keihäänheittäjä Sampo Lehtola ja IF Nykarlebynejdenin estejuoksija Sandra Eriksson. Nämä molemmat 22-vuotiaat tulevaisuudentoivot kuitenkin on valittu edustamaan Suomea Daegun MM-kilpailuissa.
Useita muita kotimaisia huippu-urheilijoita kilpailee Uudessakaupungissa, joka Valkeakosken tavoin on samalla yksi näyttöpaikoista syyskuun toisensa viikonloppuna Helsingin olympiastadionilla järjestettävään Suomi-Ruotsi-maaotteluun.
Uuteenkaupunkiin saapuvat mm. kahdeksan metrin pituushyppääjä Roni Ollikainen, 110 metrin aitajuoksija Joona-Ville Heinä, keihäskaksikko Oona Sormunen ja Sanni Utriainen, Kalevan kisojen kuulantyönnön kärkikaksikko Tomas Söderlund ja Henri Pakisjärvi, Kalevan kisojen kaksoismestari Anniina Laitinen ja 200 metrin yllätysmestariksi juossut Santeri Tukia. UUSIKAUPUNKI 20.-21.8.2011 22-v. nuorten SM-kilpailut http://www.sm222011.fi
---
Nooralotta Neziri juoksee Valkeakoskella
Junioreiden SM-kilpailuissa Valkeakoskella kilpailee mm. tämän ikäluokan tuore Euroopan mestari aitajuoksija Nooralotta Neziri. Myös miesten aitajuoksuissa on mukana kaksi Suomen ennätystason aituria Oskari Mörö ja Jussi Kanervo.
Neziri, Mörö ja Kanervo osallistuvat myös aidattomiin pikajuoksuihin, joissa heillä ovat kovana vastuksena Kalevan kisoissakin jo mitalikorokkelle nousseet Maria Räsänen ja Jani Koskela.
Kansainväliselle huipulle kiipeävät kestävyysjuoksijakaksoset Meri ja Viivi Rantanen urakoivat useilla matkoilla. Pituutta hyppää tuore naisten Suomen mestari Tiia Mäki. Seiväshyppyyn ja keihäänheittoon osallistuvat Kalevan kisojen kolmoset Jatta Salmela ja Jenni Kangas.
VALKEAKOSKI 20.-21.8.2011 19-v. junioreiden SM-kilpailut http://www.valkeakoskenhaka.fi/yleisurheilu/sm-19-20-21-08-2011
|