Kiiski ja Rouhiainen PM-kävelyihin
12.09.2011 Suomen Uheiluliitto on valinnut 16 urheilijaa edustamaan Suomea ratakävelyn Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa ja niiden yhteydessä järjestettävässä Pohjoismaisessa maaottelussa. Kilpailut järjestetään 17.9. Haldenissa, Norjassa. KUY:stä ovat mukana 20-vuotias Eemeli Kiiski 22-sarjan 20.000 metrillä ja varamiespaikalta joukkueeseen noussut Joni Rouhiainen 19-vuotiaiden 10.000 metrillä. Rouhiainen täyttää joulun alla 17 vuotta. Suomea edustavat mm. Heikki Kukkonen ja Karoliina Kaasalainen, jotka juuri Suomi–Ruotsi-maaottelussa kävelivät loistavasti. Kukkonen nousi 10000 metrin kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi ja Kaasalainen 5000 metrin viidenneksi. Suomen joukkue on hallinnut ratakävelyn Pohjoismaista maaottelua koko 2000-luvun. Viime vuonna Hyrylässä Suomi saavutti neljä Pohjolan mestaruutta, Tanska kaksi sekä Ruotsi ja Norja molemmat yhden. Viime vuoden mestareista Antti Kempas ja Aku Partanen eivät tänä vuonna kilpaile. Saara Mondillo puolustaa 22-vuotiaiden mestaruuttaan ja 17-vuotiaiden mestari Camilla Richardsson on noussut 19-vuotiaiden ikäluokkaan. Suomen joukkueeseen on tehty kaksi viime hetken muutosta. Naisten 10000 metrillä Anne Halkivahan korvaa Marika Peltoniemi ja 19-vuotiaiden miesjunioreiden 10000 metrillä Juuso Joukaksen korvaa Joni Rouhiainen. HALDEN (NOR) 17.9.2011 Ratakävelyn PM-kilpailut ja Pohjoismainen maaottelu Suomen maajoukkue: Urheilijan nimen jäljessä on hänen kauden paras tuloksensa (ja sulkeissa ennätyksensä, jos se on tätä parempi). Lyhenne r = road = kävelty tiellä. Miehet, 20000 m: Heikki Kukkonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 1.26.51r. Timo Viljanen Turun Weikot 1.35.13r (1.34.27,53 -10 & 1.31.31r -06). M22 20000 m: Eemeli Kiiski Keski-Uudenmaan Yleisurheilu (Tuusula) 1.32.02r. Matias Korpela Raahen Vesa 1.31.48r (1.35.24,30 -09). M19 10000 m: Juuso Joukas Yläneen Kiri (Pöytyä) EI KILPAILE. Aleksi Ojala Turun Weikot 42.46r & 43.54,07. Joni Rouhiainen Keski-Uudenmaan Yleisurheilu (Tuusula) 53.43r (56.28,07 -10). M17 5000 n: Elmo Koivunen Esbo IF 23.41,5. Markus Kyrölä Lempäälän Kisa 23.34,21. Naiset, 10000 m: Anne Halkivaha Oripään Vesa EI KILPAILE. Karoliina Kaasalainen Nokian Urheilijat 46.55r (49.27,14 -09). Marika Peltoniemi Jalasjärven Jalas 52.54r (51.07r -05 & 52.59,6 -03). N22 10000 m: Mikaela Löfbacka IF VOM 51.04r. Saara Mondillo Joensuun Kataja 52.33r (54.41,90 -09). N19 5000 m: Annika Norrman Esbo IF 25.25,61. Camilla Richardsson Vasa Idrottssällskap 14.39,00/3000m (25.12,10 -10). N17 5000 m: Sini Jussila Vihdin Viesti 25.30,4. Erika Pärviainen Espoon Tapiot 25.26,07 & 24.57r. Johto: Johtaja: Marko Kivimäki (0500 – 423 753). Valmentaja: Helena Åström. Lihashuoltaja: Kim Lappalainen. Tuomari: Anne Fröberg.
|