Eveliina Määttänen ei vähän tyydy
15.10.2011
Jos Petri Ihander ja Robin Ryynänen olivat KUY:n junioriurheilijoista päättyneellä kaudella Elmo 1 ja Elmo 2, oli Eveliina Määttänen vähintäänkin Elma 1. Elma nimittäin on tavallaan Elmoakin ylevämpi, sillä Elmo-nimi on johdettu feminiinisestä Elma-sanasta. Syyskuun alussa 16 vuotta täyttänyt Eve Määttänen nappasi juoksijana ikäluokkansa keskimatkoilla lähes jackpotin. Jorma Liukan valmennusryhmään kuuluva Määttänen voitti 16-vuotiaiden SM-kisoissa Jyväskylässä 800 metriä, otti 300 metrillä pronssin ja oli vielä 300 metrin aitafinaalissakin neljäs vain 0,25 sekunnin päässä pronssimitalista. Eveliina Määttänen osoitti erinomaista hermojen hallintaa tärkeissä paikoissa. SM-kisoissa "kasin" mestaruus tuli ajalla 2.18,05, kun enempää ei tarvittu. 300 metrillä syntyi SM-kisoissa kauden paras 40,65 ja samalla matkalla aidattuina samoin 44,83. Heinäkuun lopussa Määttänen pääsi edustamaan Suomea nuorten olympiapäivien kilpailuihin Turkkiin. Siellä syntyi 800 metrillä henkilökohtainen ennätys 2.12,21. Eve ei hämääntynyt, vaikka viivalla oli useita vuotta vanhempia kilpasiskoja. Kolme viikkoa ennen Turkin kisaa Eve juoksi jo Jämsän karnevaalikisoissa ajan 2.12,63 ja Kalevan kisoissakin esitys oli lupaava; 2.13,81. Kauden aikana ennätys koheni 800 metrillä 5,66 sekuntia ja 300 metrillä 2,5 sekuntia (43,04/40,65). Lyhyemmällä matkallakin karnevaalikisat toi kauden kakkosajan 40,99. Päämatkalle 800 metrille kauden aikatavoitteeksi oli asetettu 2.13-taso Vaikutti kovalta, mutta oli realismia. Ehkä valmentajan puhe tuntui ihan ufolta, mutta suomea hän puhui, Eve vitsailee.
SM-mitaleista hyvä tapa
Jo edelliskaudella Eveliina Määttänen voitti Helsingissä kaksi SM-mitalia, silloin 15-vuotiaiden sarjassa; hopeaa 2000 metrillä (6.53,14) ja pronssia 800 metrillä (2.21,33). Nyt mitalien laatu siis parani. Kausi 2009 toi T14-sarjassa Harjavallassa Suomen mestaruuden 2000 metrillä (6.58,17) ja kuudennen sijan 800 metrillä (2.25,19). Tähän kauteen tultaessa Eve joutui tavallaan vaihtamaan lajia, sillä 2000 metriä muuttui uudessa sarjassa 3000 metriksi. Valmentajansa johdolla Eve lähti tietoisesti hakemaan nopeutta. Kolmonen (ja 2000 m) saivat toistaiseksi jäädä. - Even juoksijauraa on rakennettu selkeästi nopeuden pohjalta, valmentaja Jorma Liukka tähdentää. Kestävyysominaisuudet olivat kuitenkin liiton valitsijoiden tiedossa, sillä Eve valittiin 17-vuotiaiden Ruotsi-maaotteluun 1500 metrille. Kaikki ruotsalaiset pysyivät takana ja kisassa syntyi komea henkilökohtainen ennätys 4.40,71. Parin vuoden takainen ennätys koheni runsaat puoli minuuttia.
Aitalaji vaatii startteja
Juoksija itsekin on tyytyväinen päättyneen kauden antiin. Kesä oli tuloksellisesti hieno. Turkin kisat olivat kauden kohokohta, samoin Ruotsi-maaottelu. Tykkään kaikista lajeista, mutta aitoja olisin halunnut juosta enemmän, Eve kertoo. 300 metrin aidoissa keravalainen kilpaili vain kolmesti. Eikä yksikään kisa mennyt nappiin. Parhaassakin kisassa vasen jalka tuli edellä vain yhdelle aidalle, vaikka olisi pitänyt tulla joka aidalla. Kun ponnistus lähtee ”huonommalla” jalalla, siitä voi päätellä, ettei kyseessä voi olla nappijuoksu, Jorma Liukka naurahtaa.
Kaikki ennätykset uusiksi
Eveliina Määttänen juoksi viime kesänä siis kaikilla matkoilla omat ennätyksensä. Tuloskehitys (2011 - 2010 – 2009): 100 m: 12,68 – 13,37 – 14,15 200 m: 27,30 – 27,94 – 29,78 300 m: 40,65 – 43,04 – 44,73 400 m: 57,37 – X – X 800 m: 2.12,21 – 2.17,87 – 2.25,19 1500 m: 4.40,71 – X -X 2000 m: X – 6.45,85 – 6.58,17 1500 m ej.: 5.09,07 – X – X 300 m aj.: 44,83 – X – X X=ei juossut matkaa ko. vuonna. SM-sijoitukset: 2011 N16: 800 m 1., 300 m 3., 300 aj. 4. 2010 N15: 2000 m 2., 800 m 3. 2009 N14: 2000 m 1., 800 m 6. Lisäksi Määttänen on kuulunut kaikkina vuosina seuran viestijoukkueisiin kaikilla matkoilla. Tänä vuonna Eve juoksi SM-kotikisoissa kuudenneksi sijoittuneessa KUY:n 17-sarjan tyttöjen 4x100 mn aitaviestinelikkossa.
Esteissäkin tilastokakkonen
Estejuoksu ei ainakaan vielä kuulunut Eve Määttäsen lajirepertuaariin. Kesän toinen kokeilu tuotti kesäkuussa ajan 5.09,07. Mainittakoon, että Karhulan Minttu Hukka voitti ikäluokan Suomen mestaruuden ajalla 5.02,49 ja mitaliin riitti 5.18,33. Eve olikin esteissäkin ikäluokkansa tilastokakkonen Suomessa. Iikäluokkaa ylempänä myös Katajaisia edustava Oona Kettunen voitti mestaruuden ajalla 4.51,04, mutta mitali heltisi tuloksella 5.16,05. Esteitäkin kannattaisi harkita? - Pitää paikkansa, mutta SM-kisojen kisaohjelma ei mahdollista esteiden juoksemista kauden päätapahtumassa. Jyväskylässäkin estejuoksu, 800 metrin alkuerät ja 300 metrin finaali olivat kaikki samana päivänä ja mainitussa suoritusjärjestyksessä. Lähes varmaa on, ettei tilanne muutu ensi vuonna N17-sarjassa, Liukka sanoo.
Vain naisten piiriennätys puuttuu
Päämatkallaan 800 metrillä Eve Määttänen alitti Uudenmaan piirin ennätykset N22, 19, 17 ja 16-sarjoissa. Porvoon Aurora Holopaisen nimissä oli 16-sarjan pe 2.12,69 vuodelta 2008, 17-vuotiaiden pe Nummen Meri Rantasen tänä kesänä juoksema 2.12,49 sekä 19- ja 22-vuotiaiden pe ennen tätä kautta K-UU:n Krista Dagin 2.12,6 vuodelta 1989. Vain naisten sarjan pe jäi Eveltä vielä rauhaan. Se on niinkin kova kuin 2.04,41 ja Hyrylän Reipasta edustaneen Johanna Viramäen nimissä vuodelta 1997. Tonnivitosen pe Määttäsen ensi vuoden sarjassa N17:ssä on Krista Dagin 4.34,88 kesältä 1988.
Tavoitteena kolme SM-mitalia
Tulevalla kaudella Eveliina Määttänen lähtee tavoittelemaan ikäluokassaan (N17) kolmea henkilökohtaista SM-mitalia. Vuosisaalista on siis tarkoitus kasvattaa yhdellä mitalilla. Ohjelmassa SM-kisoissa lienevät samat lajit kuin tänä vuonna eli 300, 800 ja 300 mn aidat. Myös 17-vuotiaiden Ruotsi-ottelu Göteborgissa ja Kalevan kisat Lahdessa kuuluvat suunnitelmiin, Eve sanoo. Niin myös SM-viestit N19-sarjassa. - SM-maastot ovat Pudasjärvellä asti. Sinne lähtöä pitää miettiä, kun emme saa N17-sarjaan kaiketi joukkuetta. Urheilija ja valmentaja ovat miettineet myös ensi kauden tulostavoitteita 300 metriä pitäisi juosta alle 40 sekunnin, 800 m alle 2.10:n, 300 m aidat 42-42,50 sekuntiin ja 1500 metrin esteet alle viiden minuutin, 4.55:n tuntumaan. Päämatkan piiriennätyksistä kerrottiin jo aiemmin. N17-sarjan pe 300 metrillä on K-UU:n Elina Kallionpään 39,62/1989, 300 m aitojen Porvoon Vilma-Lotta Korhosen 43,55/2003 ja esteiden L-UU:n Saara Nikanderin 4.56,96/2010. 3000 metrille tulostavaotetta ei olla asetettu, kun sen juoksemisesta ei ole mitään takeita.
Märsky sai jäädä
Juoksijalupauksen valmennukseen ei Jorma Liukan mukaan ole syytä tehdä suuria muutoksia. - Lenkkimäärää vähän lisätään. Pisin lenkki kasvaa 60 minuutista 70 minuuttiin, mutta määrissä pysytään edelleen kohtuudessa. Punttisalilla Eve käy kerran viikossa ja loikkaharjoituksia on syksyllä kahdesti viikossa. Pihkaniitty on sulalla maalla hyvä lenkkipaikka ja Liikuntamylly astuu kuvioihin ensi viikolla. Kalevassa asuva Eveliina Määttänen treenaa seitsemän kertaa viikossa. Perjantaina on kahdet harjoitukset. Viikon ainoa lepopäivä on lauantai. Opiskelu on edelleen tärkeällä sijalla. Sen ja urheilun niveltäminen ei ole toistaiseksi tuottanut ongelmia yli 9:n keskiarvon oppilaalle. - Luovuin Mäkelänrinteestä ja samalla turhasta matkustelusta. Keravan lukiossa pääsen keskiviikkoisin ja perjantaisin aamuharkkoihin. Koulun ja urheilun lisäksi Eve ei muuta ehdikään harrastaa. Väärin. Kahdesti viikossa hän vetää KUY:n 7-13-vuotiaiden harjoituksia Hanna Liukan kanssa Keravan ammattikoulussa ja jäähallin juoksusuoralla.
|