Kuuden mitalin hallikausi27.02.2012 Keski-Uudenmaan Yleisurheilun urheilijat saavuttivat yhteensä kuusi SM-mitalia talven 2012 sisähallien SM-kilpailuissa. Mitaleista puolet rohmusi Niina Kelo, joka oli halliotteluissa ja kuulassa hopealla sekä 3-loikassa pronssilla. Eemeli Kiiski käveli hienosti miesten hallikävelyn 5000 metrillä hopeaa, ja viime viikonloppuna pidetyistä nuorten SM-halleista pronssisen mitalin nappasivat ehkä hieman yllättäen M17 sarjan 3000 metrin kävelystä Jere Niemi ja N17-sarjan 1500 metriltä Noora Wallenius. Hallikausi KUY:n urheilijoilta sujui siis varsin kohtuullisesti, joskaan yhtään voittoa ei hallikausi tuonut tullessaan. Muutamat valitettavat sairastelut toki vaikuttivat seuran kokonaispanokseen, mm. Eveliina Määttänen ja Riikka Rajamäki kisasivat toipilaina, ja Alisa Heikkinen ja Petri Ihander joutuivat jättämään koko hallikauden kohokohdan, SM-hallit väliin. Ja lisäksi kävelijämme Antti Kempas on ollut lähes koko talven ulkomaanleireillä, eikä ole kilpaillut hallikaudella lainkaan.
Niinalle harvinainen hopea otteluista Jo helmikuun alussa pidetyissä moniotteluiden SM-halleissa kärkiottelijamme Niina Kelo sai tunnustaa häntä nuoremman Miia Kurpan paremmakseen. Ottelijanaiset taistelivat mestaruudesta rintarinnan lähes jokaisessa lajissa. Miia Kurppa oli hienokseltaan niskan päällä kaikissa muissa lajeissa, paitsi kuulantyönnössä, jossa Niina nappasi 200 pistettä enemmän tuloksellaan 14,61. Ennen 800 metrin päätöslajia ero tulevan voittajan eduksi oli kuusi pistettä. Kovassa loppusuoran rutistuksessa Miia Kurppa sai revittyä puolen sekunnin edun Niinaan nähden. Näin voittomarginaaliksi tuli vain12 pistettä. Niina otteli kuitenkin hallien 5-ottelussa kelpo pisteet 4032, joka antaa varsin hyvän lähtökohdan harjoitteluun kohti koti EM-kilpailuja tulevana kesänä.
Halliotteluissa myös N19-sarjan Riikka Rajamäki ja Anniina Norpila hakivat kisatuntumaa ja tasonmittausta tulevan kesän ottelukoitoksia varten. Riikka sijoittui pisteillä 2884 kahdeksanneksi ja Anniina oli 11. 2510 pistettä keränneenä.
Tampereelta Niinalle kaksi, Eemelille yksi mitali Aikuisten SM-halleista Tampereelta reilu viikko sitten Niina Kelo nappasi mitalin sekä kuulantyönnössä että kolmiloikassa. Kuula ei onnistunut aivan talven aiempien kilpailujen veroisesti, ja tuloksella 14,27 Niina pokkasi hopeaa. Mestaruuden vei Joensuun Katri Hirvonen hiukan yli 15 metrin pukkauksellaan. Kolmiloikkaa Niina Kelo loikki ensimmäistä kertaa kilpailumielessä tällä hallikaudella. Siitä huolimatta hän venytti pronssille tuloksella 12,74 Orimattilan Kristiina Mäkelän voittaessa tuloksella 13,20. Niina juoksi SM-halleissa myös 60 metrin aidat aikaan 8,86, mutta ei sillä ajalla selvinnyt finaaliin. Hopeaa Tampereelta saavutti myös Eemeli Kiiski, joka käveli miesten 5000 metrin kilpailussa hienosti toiseksi ajalla 21.10,69. Voittoon käveli Lappeenrannan Veli-Matti Partanen reilu puolitoista minuuttia paremmalla ajalla. Ensimmäisissä aikuisten SM-halleissa kilpailivat myös vielä 17-sarjassa kilpaileva Eveliina Määttänen sekä 19-sarjaan täksi kaudeksi siirtynyt Hanna Liukka. Eveliina sijoittui naisten 800 metrin juoksussa yhdeksänneksi tuloksellaan 2.19,99. Päälle puskeva flunssa verotti Even suoritusta, ja hän olisi varmasti täysin terveenä ollessaan taistellut huomattavasti paremmista sijoista. Hanna Liukka haki kokemusta pitkistä aidoista(300m), mutta ei tällä kertaa onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Lähes kaikki aidat ”väärin päin” aitoen hän oli kisan 15, ajallaan 47,04.
Nuorten SM-halleista yllätysmitaleita Nuorten (17-22-vuotisten) SM-hallit pidettiin menneenä viikonloppuna Kuortaneella. KUY saalisti Pohjanmaalta kaksi pronssimitalia. Vasta tänä vuonna 14 vuotta täyttävä Jere Niemi käveli M17-sarjan 3000 metrin kävelyssä hienosti kolmanneksi. Jere teki upean oman ennätyksen 14.58,22 teknisesti ja taktisesti erinomaisella suorituksellaan. Hän sai kisapaikalla kehuja monilta arvostetuilta kävelyurheilun asiantuntijoilta, ja kyllähän se näytti maallikonkin silmin hienolta, kun Jere hyydytti monet vanhemmat kilpakumppanit tasaisella alle minuutin kierrosvauhdillaan. Joni Rouhiainen koki M19 5000 metrin kävelyssä kilpakävelijän painajaisen. Hänet liputettiin tekniikkavirheen takia pois radalta hopeasijalta vasta loppusuoralla.
Jonkinlaisena yllätyksenä voidaan pitää myös Noora Walleniuksen saavuttamaa pronssia N17 1500 metrillä. Noora juoksi myös taktisesti kypsästi ollen alkumatkan joukon loppupäässä, mutta hivuttautui pikku hiljaa lähemmäs kärkeä. Viimeisen kierroksen taistelussa Noora osoitti myös hyvää kirikykyä, kun hän ohitti takasuoralla hiukan aiemmin hänen ohitseen pyyhältäneen juoksijan. Nooran pronssiaika oli oma uusi hieno ennätys 4.56,91. Kisan voitti Liedon Johanna Matintalo viitisen sekuntia kovemmalla ajalla.
N17 800 metrillä viikon flunssaa potenut ja harjoitustaukoa pitänyt Eveliina Määttänen taisteli hienosti neljänneksi ajalla 2.22,18. Terveenä ollessaan Eve olisi varmasti taistellut mestaruudesta, jonka vei tällä kertaa HKV:n Nea Pronin ajalla 2.16,92. Noora Wallenius oli samassa juoksussa 12. ajalla 2.27,24. Eve juoksi kilpailuissa myös 60 metriä, tehden siinä oman halliennätyksensä 8,35. 300 metriä hän jätti juoksematta, jotta toipuminen sairaudesta ei viivästyisi sen takia.
N19 sarjassa SM-halleissa kilpailivat Hanna Liukka ja Riikka Rajamäki. Riikka oli toipilaana kolmiloikassa 8. tuloksella 10,99. Pituushypyssä Riikka hyppäsi vain yhden onnistuneen hypyn.Tulos 468 riitti 23 sijaan. Hanna Liukka juoksi N19-sarjan 400 metrillä ajan 62,07 ja 200 metrillä oman ennätyksensä 26,88. Ajat riittivät sijoille 11 ja 10. Korkeudessa Hannalla olisi ollut edellytyksiä parempaankin kuin 155, joka riitti yhdeksänteen sijaan. Yritykset ylempää nousivat reilusti rimaa korkeammalle, mutta koko ajan lähelle mennyt ponnistus aiheutti riman alastulon pohkeiden toimesta.
Ville Halvarin come back Ville Halvari teki Kuortaneella näyttävän paluun kilpakentille. Parin välivuoden jälkeen harjoitusinto on löytynyt Mikko Halvarin ohjauksessa, ja tulosta alkaa syntyä. Kuortaneen ringissä syntyi oma uusi ennätys 15,11, jolla heltisi kovassa kisassa kuudes tila. Tämä hyvä tulos antaa varmasti pontta kevään ja alkukesän harjoitteluun. Tuloshan ei ole kuin vajaa puoli metriä miesten A-luokan tuloksesta, joten mahdollisuudet vaikka ensi kesän Kalevan Kisoihinkin ovat realistisesti olemassa. Talviheitot vielä jäljellä Talvikauden SM-kilpailuista ovat vielä käymättä kiekon- keihään ja moukarinheiton talvimestaruuskilpailut. Tulevana lauantaina heitetään kiekon talvimestaruudesta Porissa, jonne KUY:n urheilijoista Mika Loikkanen ja Niina Kelo ovat menossa kilpailemaan. Molemmat omaavat varmasti hyvät mahdollisuudet mitaleille ja jopa hyvin onnistuessaan mestaruuteen. Keihään talvimestaruudesta heitetään sitten Kajaanissa tulevana sunnuntaina, jonne myös Niina Kelo aikoo ajella Porin kiekkokisan jälkeen. Myös KUY:n nuoret 17-sarjalaiset Amanda Räty ja Joonas Hyvärinen ovat menossa mittauttamaan pitkiä keihäskaaria Kajaaniin. Moukarin talvikisat pidetään sitten Kaustisilla myöhemmin keväällä, mutta ilmeisemmin KUY:stä ei ole kilpailijoita sinne menossa. joli
|