Kempas teki A-rajan
24.09.2011 Antti Kempas nousi epäonnistuneen Daegun MM-kisansa jälkeen jaloilleen Naumburgin kansainvälisissä olympianäyttökilpailuissa lauantaina. Kempas alitti 50 km:llä Lontoon olympiakisojen A-rajan 3.59.00. Kempaksen aika oli 3.56.52. Kempas oli kilpailussa neljäs. Kempas on jo aiemmin tänä vuonna voittanut Dublinin kansainvälisen 50 kilometrin kävelyn. Tuolloin hänen aikansa oli 4.02.37. Daegun MM-kilpailuissa hänen suorituksensa kuitenkin päättyi tekniikkavirheen vuoksi hylkäämiseen. Neljä vuotta sitten Kempas edusti Suomea Pekingin olympiakisoissa sijoittuen 20:nneksi tähänastisella ennätyksellään 3.55.19. Vuosi tätä ennen hän oli Osakan MM-kilpailuissa 11:s ajalla 3.59.34. Vuonna 2009 Kempas oli elämänsä kunnossa, mutta joutui henkilöautoilijan päälleajamaksi, mikä oli katkaista hänen urheilu-uransa. Berliinin MM-kisat jäivät kokonana väliin, vaikka mies oli sinne valittukin jo edellisvuoden puolella. Sisukkaan kahden vuoden kuntoutuksen jälkeen hän on uudelleen noussut Suomen maajoukkueeseen. Naumburgin 50 kilometrin kilpailun voitti 42-vuotias espanjalainen Jesús Angel García, joka ennätyksellisen pitkällä urallaan voitti maailmanmestaruuden jo vuonna 1993 Stuttgartin MM-kilpailuissa. Garcían voittoaika oli 3.48.11. Naumburgin kilpailu oli virallinen IAAF:n olympianäyttökisa. Ensimmäisen kerran Naumburgissa käveltiin kilpaa 1953. Peter Selzer käveli Naumburgissa 1972 silloiseksi ME:ksi ajan 4.04.19. Vuonna 2004 kylpylä- ja taiteilijakaupungissa järjestetiiin kävelyn maailmancupin kilpailu. Sen jälkeen kisa oli kuolla kokonaan, mutta elvytystoimet ovat onnistuneet.
NAUMBURG (GER) 24.9.2011 Maantiekävelyn avoimet Saksan mestaruuskilpailut Miehet 50 km kävely: 1) Jesús Angel García Espanja 3.48.11, 2) Robert Heffernan Irlanti 3.49.28, 3) Carsten Schmidt Saksa 3.54.54, 4) Antti Kempas Suomi 3.56.52.
Naumburgin kilpailu oli virallinen IAAF:n olympianäyttökisa. Ensimmäisen kerran Naumburgissa käveltiin kilpaa 1953. Peter Selzer käveli Naumburgissa 1972 silloiseksi ME:ksi ajan 4.04.19. Vuonna 2004 kylpylä- ja taiteilijakaupungissa järjestetiiin kävelyn maailmancupin kilpailu. Sen jälkeen kisa oli kuolla kokonaan, mutta elvytystoimet ovat onnistuneet.
|