Petri Ihanderin urakka tuplaantuu
25.09.2011 Nuorten SM-moniotteluissa Iissä P15-sarjan 5-ottelun sensaatiomaisesti voittaneen Petri Ihanderin, 15, kisaurakka tuplaantuu ensi kaudella, kun Ihander nousee 17-vuotiaiden sarjaan. Kisaohjelmassa on tällöin kaksipäiväinen 10-ottelu. - Petri on monilahjakkuus ja yleistaitava, sitkeä sissi, jollainen ottelijan tuleekin olla. Kaveri on pohjimmiltaan vielä supernopea ja se ominaisuus kun kaivetaan vielä esiin ja jalostetaan, Ihanderia valmentava Eila Kelo sanoo. Kelon mukaan lajimäärän lisääntyminen viidestä kymmeneen ei tuota Ihanderille ongelmia. - Kaikkia ensi kesän kymppiottelun lajeja on jo kokeiltu. No problem! Sen verran valmentaja antaa muutosvaiheessa periksi, että ensi vuoden SM-kisoista Turussa/Raisiossa riittää tavoitteeksi mitali. Ei välttämättä kulta! - Kuitenkin lajimäärä tuplaantuu ja M17-sarjassa kilpailee omanikäisten lisäksi myös vuotta vanhempia.
Väkevää jälkeä!
Päättyneen kesän SM-otteluissa Petri Ihander teki P15-sarjassa huimaa tulosta. Hän lähti Iihin tilastokuutosena, teki omat ennätyksensä kaikissa viidessä lajissa, joista voitti kolme, petrasi ennätystään 767 pisteellä ja otteli Uudenmaan piiriennätykseksi 3356 pistettä, joka uupuu vain 69 pistettä ikäluokan Suomen ennätyksestä. Lajeina yhden päivän urakassa olivat 100 metrin aitajuoksu, keihäs, pituus, seiväs ja 1000 metrin juoksu. M17-sarjan 10-ottelussa niistä avauspäivän lajeina on vain pituus, mutta 110 mn aidat, seiväs, keihäs ja 1000 metriä tulevat vastaan toisena päivänä. Uusia lajeja ovat 100 metriä, kuula, korkeus ja 300 metriä ensimmäiselle päivälle ja kiekko toiselle päivälle. Aitamatka siis pitenee 10 metriä ja aitakorkeus nousee hivenen, kuulalle tulee painoa 5 kiloa, kiekolle 1,5 kiloa ja keihäälle 700 grammaa. Kaikissa niissäkin on isomman miehen lisää verrattuna 15-sarjan välineisiin. - Pete juoksee ensi kesänä satasen (ennätys nyt 12,23) alle 12 sekunnin. Kaveri kaveri on perusnopea ja satasia tuli tänä kesänä hyvin vähän. Kun pituutta kertyi vuoden aikana 10 senttiä, saadaan kehonhallinta talven aikana harjoittelulla paremmaksi, Eila Kelo sanoo eikä suojatti pane hanttiin. On samaa mieltä. Pituutta Ihander hyppäsi 608 ja Kelo uskoo ensi kaudella 630:n tasoon. - Vaikka kuulaan tuleekin lisää painoa, uskon 14 metrin tuloksiin, nuorukainen sanoo. Ihanderin korkeushyppytaitojen suhteen Kelo ei vielä alkukaudesta ollut tarkkaan kartalla. Kisahyppyjä on vähän ja tilastoista löytyy vain tulos 150. - Kun Pete hyppäsi koulun kisoissa hiljattain lenkkarit jalassa 165, uskon 170:n, jopa 175:nkin olevan ensi kaudella mahdollista. 300 metriä Ihander juoksi 39,76. - Se tuli pm-kisoissa soolona. Kun saan kesällä pari starttia alle ja vauhdinjaon kohdalleen, alkanee aika 37:llä, Ihander arvelee. Toisen päivän lajeista aitajuoksu ei tuota Kelon mukaan ongelmia. - Lantion liikkuvuuteen kun panostetaan, hyvää tulee. Pete on heittänyt vain kevyttä kiekkoa, mutta kun lajiin perehdytään paremmin, en usko lajista ongelmaksi. Tavoitteena on 50 metriä. Ottelussa Ihander on maajoukkuevalmennettava, mutta kuuluu seiväshypyssäkin (370) maamme ikäluokan parhaimmistoon ja on aluevalmennettavissa, Kelo laskee. Keihäänheitossa väline saa 100 grammaa lisää painoa, mutta se on Peten ja Eilan mielestä vain hyhvä asia. - 700-grammaista on helpompi heittää. Ei ole sellainen vempula. P17-sarjan UudY:n piiriennätys 10-ottelussa muuten on Miikka Kelon vuonna 2002 ottelema 6450 pistettä. Mikko Halvari otteli vuonna 2000 pistemäärän 6886, mutta sen jälkeen kuulan paino muuttui 5 kiloon.
Rutiinia lajeihin
Petri Ihander tykkää itse eniten hypyistä. Kovan pomppunsa takia. Aidat ja tonni eivät säväytä. - Niillä kun pääsee maaliin niin nyvä. Satanen ja 300 metriä menevät hyvin. Kiekkoa en ole heittänyt kilpailuissa 2-3 vuoteen, mutta uskon Järvenpäästä löytyvän lajin valmennustietoutta, Ihander naurahtaa. Moneen muuhunkin lajiin kuin 110 mn aitoihin ja kiekkoon Ihander tarvitsee lisää kokemusta ja rutinia. Tänä kesänä Pete juoksi 300 metriä vain yhden kerran, satasen ja tonnin vain kahdesti ja aidat kolmesti. Tuloskehityksiä (2011 - 2010 - 2009): 1000 m: 3.06,78 - 3.26,16 - 3.33,86 100 m aj.: 14,82 - 15,68 - ei kilp. Seiväs: 370 - 320 - 270 Pituus: 608 - 525 - 477 Kolmiloikka: 12,49 - 11,65 - 9,68 Keihäs: 47,31 - 39,30 - 42,10 (400 g.) Viisiottelu: 3356 - 2365 - ei kilp. SM-menestykset: 2011: P15 5-ottelu kulta, seiväs 5:s, kolmiloikka 7:s 2010: P14 5-ottelu 7:s, seiväs 5:s, kolmiloikka 10:s
Seiväshyppykin kiehtoo
SM-ottelun lisäksi Petri Ihander tavoittelee mitaleita myös ikäluokan yksittäislajien SM-kisoista Espoosta. - Seiväs on toinen laji ja toinen joko kolmiloikka tai pituus. Seiväshypyssä järvenpääläistä valmentaa Teemu Vääräniemi. Lajin vaatimia ominaisuuksia kehitetään telinevoimistelulla. Ihander ja Vääräniemi käyvät kertan viikossa joko Piirosella tai Veskulassa. - Pete haluaa yleisurheilun lisäksi haasteita myös telinevoimistelusta, Eila Kelo naurahtaa. Ihanderin päälajiksi voikin tulevaisuudessa yhtä hyvin tulla myös seiväshyppy. Mutta haastavaa on myös kymppiottelun harjoittelu. - Vahvoja lajeja ei saa päästää heikoiksi. Heikkoihin lajeihin ei voi kaikkiin yhtä aikaa panostaa, vaan tasopanostusta on tehtävä yhteen lajiin kerrallaan, Eila Kelo pelkistää. Ihanderin kehityksessä näkyy kaverin monipuolinen urheilutausta. Yleisurheilussa hän on mukana viidettä vuotta. Jalkapalloa hän pelasi seitsemän vuotta.
|