Loikkaselle 12. kiekkomitali05.08.2011 Mika Loikkanen, 37, voitti perjantaina Kalevan kisoissa Turussa kiekonheitossa pronssimitalin tuloksella 57,10. Mestaruuden vei Keravan Mikko Kyyrö (61,11) ja pronssin Ikaalisten Jouni Wallden (59,42). Pronssi oli Loikkaselle hänen 12:s kiekkomitalinsa Kalevan kisoissa ja neljäs pronssi kautta aikojen. Aiemmilta vuosilta on lisäksi yksi kulta (Joensuu 2002) ja seitsemän hopeaa. Ensimmäisen mitalinsa ja hopean Loikkanen voitti Tuusulassa 1994. Turun Kalevan kisat olivat Loikkaselle jo 20:nnet ja 18:nnet peräkkäiset. Ainoat väliin jääneet Kalevan kisat olivat 1993, jolloin Loikkanen edusti maata San Sebastianissa nuorten EM-kilpailuissa. Loikkanen heitti Turussa nykykuntonsa äärirajoilla, sillä kauden paras on maaliskuussa halliolosuhteissa heitetty 57,47. Paras ulkotulos ennen Turkua oli Ikaalisissa alkukesästä heitetty 57,08, johon tuli nyt siis kahden sentin parannus. Kyyrö ja Wallden heittivät sen verran hyvin, ettei Loikkasella ollut realistisia edellyksiä heitä voittaa. |