Tule mukaan maratonkouluun!
22.09.2011 Keski-Uudenmaan Yleisurheilu järjestää marras-toukokuussa Suomen Urheiluliiton auktorisoiman maratonkoulun. Maratonkoulu on jatkoa seuran viime keväänä järjestämälle suppeammalle juoksukoululle. Maratonkoulu on kuitenkin itsenäinen osa eli siihen osallistuminen ei edellytä suoritettua juoksukoulua. - Maratonkoulu kuitenkin edellyttää hyvää terveydentilaa ja ainakin jonkinlaista taustaa ja tuntumaa juoksemiseen. Esimerkiksi puolimaratonin juokseminen ei onnistu kylmiltään, KUY:n maratonkoulun vetäjä Jorma Liukka kertoo. Liukka toteuttaa maratonkoulun KUY:ssä liiton valmistaman maratonkoulupaketin pohjalta. Materiaali antaa valmiudet juoksukuntoilun edistämiseen. Liukka suoritti 10. syyskuuta SUL:n järjestämän maratonkoulun perustamis-, sisältö- ja tuotekoulutuksen. - En ole vielä saanut liitosta juoksu- ja maratonkoulupäälliköltä Kari Ahoselta koulutusmateriaalia, mutta KUY:n juoksukoulu alkaa 10. marraskuuta. Luentokertoja on kuusi, kerran kuussa torstaisin. Luennon jälkeen on aina käytännön harjoitus, joka liittyy aina luennon teemaan. Lisäksi tulee 15 muuta yhteisharjoitusta, 2-3 kertaa kuukaudessa, Jorma Liukka kertoo. Luento- ja yhteisharjoitusten paikat ilmoitetaan myöhemmin, kun nähdään mistä kunnista maratonkoululaisia tulee minkäkin verran. Maratonkoulu pyrkii antamaan valmiuksia juosta keväällä puolimaraton tai miksei vaikka kokomaraton. Helsinki City Run-puolimaraton 5. toukokuuta olisi hyvä etappi maratonkoululaisille, mutta muutkin juoksutapahtumat käyvät tavoitteiksi, Liukka sanoo. - Kyseessä ei sittenkään ole vain yhteen päämäärään pyrkivä projekti. Tarkoituksena on saada osallistujat omaksumaan tapa elinikäiseen liikuntaan ja kuntoiluun, Liukka tähdentää.
Apua saa lenkittäjiltäkin
Maratonkoulun kurssimaksu 260 euroa sisältää luennot, yhteisharjoitukset sekä harjoitusohjelman. Luentojen aiheina ovat harjoittelun perusteet, varusteet ja tekniikka, lihaskunto ja lihashuolto, ravinto ja nesteet, vaihtelua harjoitteluun ja juoksutapahtumaan valmistautuminen. Pitkän käytännön juoksuvalmentajakokemukseen omaava Liukka pitää luennot pääasiassa itse. - Ravintoluentoon pyrin saamaan huippuasiantuntijan. Myös yhteisharjoitusten lenkittäjiksi Liukka pyytää seuran omia juoksemisen asiantuntijoita. - Eve (Määttänen) voisi opastaa juoksutekniikassa ja maratonjuoksussa seuran omat tekijät, esimerksiksi Tiina Puranen ja Pertti Ryynänen. Juoksutekniikoita on tarkoitus myös kuvata, jotta jokainen pääsee näkemään omat plussansa ja miinuksensa juoksutekniikassa. Ilmoittautumiset ja tiedustelut KUY:n maratonkoulua koskien Jorma Liukalle, puh. 044 3504457, jormaliukka@gmail.com
|