Hakanen pisteille EM-kilpailuissa17.07.2016 Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Saara Hakanen on hypännyt kuudenneksi 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa Georgian Tbilisissä. Hakanen ponnisti kovatasoisessa vastatuuleen hypätyssä finaalissa parhaallaan 590, mikä jäi pronssitilasta 18 senttiä. Karsinnassa Hakanen hyppäsi eilen niin ikään lievään vastatuuleen 602, ollen karsinnan neljäs. Finaali alkoi Hakaselta hiukan takkuillen, kun kahdella ensimmäisellä hypyllä tulossarakkeeseen merkattiin rasti. Tämä toi varmasti lisäjännitystä hyppäämiseen. Hakanen osoitti kuitenkin hermojen hallintaa hyppäämällä kolmannella hypyllään 587, jolla varmisti pääsynsä kolmelle viimeiselle kierrokselle. Viidennellään Hakanen paransi sitten kolmella sentillä, ollen kunniakkaasti pistesijalla EM-kilpailussa. Perjantaina Saara Hakanen oli 3-loikkakilpailussa seitsemäs, tuloksellaan 12,44. Mäkelä yhdeksästoista 7-ottelussa Neljäpäiväisissä nuorten EM-kilpailuissa kahtena ensimmäisenä kisapäivänä järjestetyssä 7-ottelussa Iina-Kaisa Mäkelä teki aivan hänelle normitasoisen pistesaaliin, päätyen erittäin kovatasoisessa kilpailussa sijalle 19. Mäkelä petrasi lajiennätystään keihäänheitossa, kohentaen henkilökohtaista ennätystään yli viidellä metrillä. Keihäs kaarsi perjantain iltapäivässä peräti 43,29 metrin päähän. Muissa lajeissaan Mäkelä teki rutiinituloksia, päätyen loppupisteisiin 5178. Kilpailun taso oli todella kova, kun mitalisijaan tarvittiin yli 5900 pistetta. joli |