Eveliina Määttänen välieriin nuorten EM-kisoissa14.07.2017 Eveliina Määttänen juoksi 400m aidoissa kauden parhaansa 58,85 ja pääsi välieriin nuorten alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Puolan Bydgoszczissa. Eveliina sijoittui oman alkueränsä neljänneksi ja joutui jännittämään välieräpaikkaa aikavertailun kautta. Lopulta Eveliinan aika oli koko joukon 14. nopein. Välieriin vaadittiin 59,66 ja ensimmäinen välieristä karsiutunut juoksija oli Suomen Emma Koistinen. Välierät juostaan lauantaina 14.7 klo klo 17.10 aikoihin. Finaaliin pääsee kahdeksan juoksijaa, kunkin välierän kolme nopeinta ja kaksi aikojen perusteella. Kisojen livetuloksia pääset seuraamaan TÄÄLTÄ J-V |