KUY:n väreissä kisattiin TJIG:ssä yli 30 juniorin voimin

16.03.2017

Mikä on TJIG?

TJIG eli Tampere Junior Indoor Games on Tampereen Pyrinnön vuosittain järjestämä nuorten kansainvälinen hallikisa. Viime vuosina TJIG on saavuttanut massatapahtuman mittasuhteet ja  kasvanut Euroopan suurimmaksi 10-15 –sarjoille suunnatuksi hallikisaksi. Tänäkin vuonna kisaviikonloppu keräsi Pirkkahalliin yli 1600 nuorta urheilijaa.

 

KUY:n junnut olivat tänä vuonna mukana isolla joukolla, yli 30-päinen kisajoukkue lähti hakemaan uusia ennätyslukemia sekä taistelemaan finaalipaikoista ja mitaleista. Hienoa myös oli se, että tänä vuonna saimme kokoon viestijoukkueita T11-T15 ja P13- sarjoihin sekä aidatuille että sileille pikamatkoille. 

 

Seuramme nuoret urheilijat olivat iskussa jo heti kisan avauspäivänä perjantaina, kun Jere Nyfors kiskaisi keihään lukemiin 46.27 ja kuittaisi hopeaisen mitalin. Vilma Mikkola ponkaisi T15 seipäässä uusille metrilukemille (305) ja hienosti sarjan neljänneksi. 

 

Kahteen TJIG-päivään mahtui yli 4000 kisasuoritusta ja lukematon määrä uusia ennätyksiä. Myös KUY:n junnujen talven harjoittelu-uurastus kantoi hedelmää, moni joukkueen jäsen kirjasi tilastoihin uusia ennätyslukemiaan. Lauantain ja sunnuntaipäivien saaliina oli roima määrä uusia ennätyksiä ja 13 finaalipaikkaa. Kirkkaimman kultaisen mitalin nappasi Silja Filenius T10 –sarjassa 60m:n juoksussa ajalla 9.15. Liina Tervo ja Otso Väyrynen aitoivat pronssimitalit 13-vuotiaiden 60m:n aidoissa.

 

Lauantai- ja sunnuntai-illat huipentuivat pikaviesteihin, lauantaina aidottiin 4x60m ja sunnuntaina oli vuorossa sileä 4x100m . T13 –sarjan aitaviestissä KUY:n ykkösjoukkue (Liina Tervo , Nora Koskela-Koivisto , Vilma Mikkola , Ida Cardona)  toi hopeamitalin ja teki samalla historiaa. Tytöt juoksivat ikäluokassaan Uudenmaan piirin kaikkien aikojen nopeimman ajan, 41.54.

 

Kiitokset KUY:n koko joukkueelle upeasta kisaviikonlopusta, hyvästä tsempistä ja yhteishengestä! Mukana olleille vanhemmille ja muille tukijoukoille myös kiitos aktiivisesta osallistumisesta kisan kannustus- ja huoltotehtäviin.

 

Ensi vuonna nähdään taas!

 

Eira Kärjä

27.03.2024Ilmoittaudu mukaan kesäkaudelle
26.03.2024Vuosikokous 15.4.2024 klo 18.30
26.03.2024KUY Games Hyrylässä 7. - 9.6.2024
26.03.2024Tue urheiluseuratoimintaa jäsenmaksun avulla
26.03.2024Kesän 2024 tapahtumia ja tuomarikoulutusta
16.11.2023Palkittavat 2023
08.11.2023Menestys 2023
10.10.2023Kauden päätösjuhla ja palkitsemistilaisuus 15.11.23 klo 18.30
01.10.2023KUY Kisailut talvi 2023-2024
18.08.2023Seuracup finaalijoukkue 2.9

Siirry arkistoon »