Kauden 2018 päätösjuhlassa palkittiin parhaita

22.10.2018

Keski-Uudenmaan Yleisurheilu juhli yleisurheiluvuoden 2018 päätöstä palkitsemalla parhaita urheilijoitaan Järvenpään Seurojentalolla sunnuntaina 21.10.2018

Vuosi 2018 toi KUY:lle jälleen reilusti menestystä. Erityisen hienosti nuoret urheilijamme suorituivat Seuracup finaalissa Nokialla, sijoittuen Tera-sarjassa yhdeksänneksi. Myös valtakunnallisessa nuorisotoimintakilpailussa olimme jälleen 10 parhaan seuran joukossa, tällä kertaa sijalla yhdeksän. Kiitos nuorille urheilijoille sekä heidän ohjaajilleen ja huoltajille, jotka ovat kiertäneet ahkerasti eri piirinmestaruuskisoja kesän aikana.

 

Aikuisten ja nuorten sm-kisamenestystä mittaavassa Kalevan Maja kilpailussa päädyime tiukan kilpailun jälkeen sijalle 12. KUY:n superseuraluokitus, eli paikka 20 parhaan seuran joukossa, säilyy jälleen ensi vuonna, kun sijoituimme Seuraliigan pistekilpailussa sijalle 11. Kiitos hyvistä tuloksista kuuluu erinomaisille urheilijoillemme ja ahkerille seuratoimijoille.

 

Kauden päätöstilaisuudessamme palkittiin vuonna 2018 menestyneitä urheilijoita. Kriteerit palkinnon saamiselle nuorten 9-15-sarjoissa olivat pm- tai sm-mitalien määrä, sekä luokkatulosten saavuttaminen. Sarjoissa 16- ylöspäin valintoihin vaikuttivat sm-mitalit ja maajoukkue-edustukset nuorten tai aikuisten maajoukkuepaidassa.

 

 

KUY: Palkittavat 2018

 

Seuran paras urheilija: Eveliina Määttänen

 

Seuran paras junnu-urheilija: Ida Cardona

 

Seuran paras aikuisurheilija: Saana Topp

Seuran paras aikuisurheilija M: Mika Loikkanen

 

Vuoden juniorivalmentaja: Joni Rouhiainen

 

Jaskan pystit (nuorten tsempparipalkinnot)

Tyttö: Kerttu Rantanen

Poika: Eemeli Makkonen

 

Vuoden kehittyjät:

N Katri Gauriloff

M Jere Vilenius

 

Ahkera kunniakierroskerääjä:

Alex Brofledt

 

Parhaat urheilijat sarjoittain:

 

M Ville-Veikko Hanninen

 

M22 Petri Ihander

N22 Sanni Mahonen

 

M19 Jaakko Määttänen

N19 Saara Hakanen

 

M17 Jaakko Poutanen

N17 Kerttu Latvala

 

M16 Jere Nyfors

N16 Laura Kankkunen

 

P15 Daniel Keane

T15 Ella-Maria Multala

 

P14 Otso Väyrynen

T14 Ida Cardona

 

P13 Konsta Keijonen

T13 Evita Santala

 

P12 Kasperi Hiidenniemi

T12 Mila Heikkonen

 

P11 Rasmus Kortesoja

T11 Saana Kajander

 

P10 Jesse Kaipiainen

T10 Henni Piirainen

 

P9 Julius Laakso

T9 Enni Keanely-Wirta

 

 

 

SM-mitalistit 2018:

 

Kerttu Latvala

Jaakko Määttänen

Saara Hakanen

Katri Gauriloff

Eveliina Määttänen

Laura Kankkunen

Elina Kujala

Joni Rouhiainen

Kalle Gauriloff

Sanni Mahonen

Petri Ihander

Ida Cardona

Miro Heikkonen

Otso Väyrynen

Noora Sihvonen

Vilma Mikkola

Mika Loikkanen

Milla Kelonurmi

Saana Topp

18.04.2024Seuralehti 1/24 on julkaistu
16.04.2024Vuosikokous valitsi puheenjohtajan ja hallituksen
12.04.2024Siili T-paidat kesäksi
12.04.2024Tuusulanjärven Rundi lautapelit KUY:n toimistolta
12.04.2024Hupparitilaus
05.04.2024KUY hallikausi 2024
27.03.2024Ilmoittaudu mukaan kesäkaudelle
26.03.2024Vuosikokous 15.4.2024 klo 18.30
26.03.2024KUY Games Hyrylässä 7. - 9.6.2024
26.03.2024Tue urheiluseuratoimintaa jäsenmaksun avulla

Siirry arkistoon »