Kalevan kisat - ennakko

18.07.2018

Kalevan kisat järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä. Tapahtuma starttaa ensi torstaina ja päättyy sunnuntaina. Mitaleita, loppukilpailupaikkoja ja ennätyksiä lähtee jahtaamaan 12 KUY:n urheilijaa, jolle kirjataan ennakolta 17 lajisuoritusta.

 

Jaakko Määttänen 20km kävelyssä torstaina

Torstain ensimmäisessä kisalajissa on heti mustaturkoosia väriä, kun Jaakko Määttänen tekee ensi esiintymisensä Kalevan Kisoissa miesten 20km kävelyssä. Jaakon tähtäimessä lienee parantaa kesäkuussa Espoon maantiekävelyn SM-kisoissa tehtyä ennätystään 1:38,01. Oman lisähaasteensa urakkaan tuo helteinen sää. Kävelykisan ennakkosuosikit ovat EM-kisoihin valmistautuva Aleksi Ojala ja Veli-Matti ”Aku” Partanen.

 

Mika Loikkanen ja Riku Kauppila kiekon karsinnassa torstaina

KUY saa miesten kiekkokisaan mukaan kaksi osallistujaa. Kisaan mukaan ovat ilmoittautuneet Riku Kauppila ja Mika Loikkanen. Tilastotulosten perusteella jatkopaikka on heittäjillämme tiukassa. Karsinnoista loppukilpailuun selviää 10 parasta urheilijaa. Riku lähtee kiekkokisaan tilastojen 18. sijalta heitettyään kauden parhaallaan 47.44 ja Mika 19. sijalta heitettyään 47.11. Mika Loikkanen teki muuten ensiesiintymisensä Kalevan Kisoissa jo vuonna 1991. Rikulle tämä on uran toinen kerta Kalevan Kisoissa.

 

Niia Immonen moukari karsinnassa torstaina

Kiekkomiesten tavoin Niia Immonen aloittaa kisat jo torstaina naisten moukarin karsinnalla. Tällä kaudella heitetty ennätys 53,71 vie Niian tilastojen 16. sijalle. Niian uran paras sijoitus Kalevan kisoissa on viime vuoden 14. sija.

 

Saara Hakanen pituudessa ja 3-loikassa

Saara Hakanen lähtee jahtaamaan loppukilpailupaikkoja ja pitkiä hyppyjä pituushypyssä ja 3-loikassa. Pituuden karsinta hypätään torstaina ja loppukilpailu on perjantaina. 3-loikassa karsinta on vuorossa niin ikään perjantaina ja loppukilpailu lauantaina. Saara lähtee pituuden karsintaan tilastojen 12. pisimmällä hypyllä, joka on kantanut lukemiin 5.86. 3-loikassa hänen kauden parhaansa on 12.79, mikä oikeuttaa tilastojen kahdeksanteen sijaan. Viime vuonna Kalevan Kisat jäivät Saaralta väliin 19-vuotiaiden EM-kisojen takia.

 

Niina Kelo kiekossa ja kuulassa

Niina Kelo taistelee varmasti myös kynsin hampain loppukilpailupaikoista ja pistesijoista naisten kuulassa ja kiekossa. Viime vuoden Kalevan Kisat sujuivat Niinalta erinomaisesti, kun tuloksena oli pistesijat molemmista lajeista. Samanlainen onnistuminen vaatisi häneltä erinomaista venymistä. Tänä vuonna Niina lähtee kuulakisaan tilastojen 13.sijalta työnnettyään 13.54 SM-hallikisoissa Helsingissä. Kiekkoon Niina lähtee tilastojen 11.sijalta tuloksella 48.07. Niina Kelo kisasi muuten Kalevan Kisoissa ensimmäisen kerran vuonna 1995. Naisten kuulan karsinta on ohjelmassa perjantaina aamupäivällä ja loppukilpailu lauantaina illalla. Kiekossa karsinta heitetään lauantaina aamupäivällä ja finaali sunnuntaina.

 

Katri Gauriloff tekee ensiesiintymisen Kalevan Kisoissa

Erinomaisesti tänä vuonna kehittynyt Katri Gauriloff juoksee Kalevan Kisoissa 800m ja 1500metriä. Katri on Kalevan Kisojen ensikertalainen. Katrin tänä vuonna juoksemat ennätykset kirjataan 800metrillä aikaan 2:13,67 ja 1500 metrillä aikaan 4:39,64. Omien sanojensa mukaan Katri lähtee nauttimaan Kalevan Kisojen tunnelmasta ja tavoittelemaan onnistuneita juoksuja. Mikäli erityisesti 800metriä onnistuu hyvin, omaa Katri hyvät mahdollisuudet taistella finaalipaikoista.

 

Sanni Mahonen ja Kerttu Latvala mukana pikamatkoilla

Naisten 100 ja 200 metrillä KUY lähettää kisoihin kaksi juoksijaa, kun mukaan ovat ilmoittautuneet Sanni Mahonen ja Kerttu Latvala. Huippuonnistumisilla molemmat juoksijat taistelevat finaalipaikoista. 100metrillä Kerttu on juossut kauden parhaallaan 11,90 ja Sanni 11,95. 200 metriä sen sijaan on kulkenut Sannilta aikaan 24,82, kun Kertun kauden paras on 25,01. Sanni on ollut Kalevan Kisoissa mukana kaksi kertaa, Kerttu tekee ensi esiintymisensä Kalevan Kisa tasolla. 100m alkuerät ja finaali juostaan lauantaina, 200metriä on vuorossa sunnuntaina.

 

Hertta Hankimaa debytoi naisten 400metrillä

Ensi esiintymisensä Kalevan Kisatasolle tekee myös Hertta Hankimaa naisten 400metrin juoksussa. Hertan kauden paras aika ja ennätys 400metrillä on 58,09. Hertalta kuitenkin jo kisarajan alittaminen ja kisoihin selviytyminen oli erinomainen suoritus. Naisten 400 metrillä alkuerät kisataan torstaina ja loppukilpailu on vuorossa perjantaina.

 

Eveliina Määttänen hakee hyvää juoksua naisten 400metrillä

Erinomaisesti naisten 400metrin aidat tällä kaudella aikaan 58,15 juossut Eveliina Määttänen hakee onnistunutta juoksua Kalevan Kisoista. Taso naisten 400m aidoissa on varmasti kova, kun viivalle asettuvat erinomaisia aikoja alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa juosseet Viivi Lehikoinen ja Nea Mattila. Berliinin EM-kisojen tulosraja naisten 400metrin aidoissa on 57,70.  Tämä lienee kaiken osuessa kohdilleen myös Evellä mahdollisuuksien rajoissa.

 

Ville-Veikko Hanninen mukana 10-ottelussa

Ville-Veikko Hanninen lähtee hakemaan ehjää ottelusarjaa miesten 10-ottelussa. Ville-Veikon omien sanojen mukaan hänen pitää onnistua erinomaisesti, jos haluaa taistella viime vuoden sijoituksista. Vuosi sitten V-V sijoittui Seinäjoen Kalevan Kisoissa seitsemänneksi. Tänä vuonna V-V paras ottelu on ollut Pärnun moniottelumaaottelussa oteltu 6170 pistettä.

 

KUY:n urheilijat Kalevan Kisoissa 2018:

 

Jaakko Määttänen, 20km kävely

Riku Kauppila, Kiekko

Mika Loikkanen, Kiekko

Ville-Veikko Hanninen, 10-ottelu

Sanni Mahonen, 100m ja 200m

Kerttu Latvala, 100m ja 200m

Hertta Hankimaa, 400m

Katri Gauriloff, 800m ja 1500m

Eveliina Määttänen, 400maj

Saara Hakanen, pituus ja 3-loikka

Niina Kelo, kuula ja kiekko

Niia Immonen, moukari

Kalevan kisojen tulosseuranta ja lisätiedot linkistä: https://kalevankisat.fi/

 

J-V

18.04.2024Seuralehti 1/24 on julkaistu
16.04.2024Vuosikokous valitsi puheenjohtajan ja hallituksen
12.04.2024Siili T-paidat kesäksi
12.04.2024Tuusulanjärven Rundi lautapelit KUY:n toimistolta
12.04.2024Hupparitilaus
05.04.2024KUY hallikausi 2024
27.03.2024Ilmoittaudu mukaan kesäkaudelle
26.03.2024Vuosikokous 15.4.2024 klo 18.30
26.03.2024KUY Games Hyrylässä 7. - 9.6.2024
26.03.2024Tue urheiluseuratoimintaa jäsenmaksun avulla

Siirry arkistoon »