Nuorten SM-hallit alkoivat kultakannassa

23.02.2018

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun nuoret aloittivat mainiosti ensimmäisen kilpailupäivänsä Kuortaneella nuorten SM-hallikilpailuissa. Seuran urheilijat pääsivät heti kultakantaan Saara Hakasen loikkiessa kolmiloikassa N19-sarjan kultaan. Hakanenhan hyppäsi viime viikonloppuna aikuisten sarjan SM-halleissa loikkakilpailun neloseksi tuloksella 12,75. Tänään Hakasen paras pomppu kantoi mittaan 12,53, mikä riitti selvään mestaruuteen.

KUY:n Elina Kujala sai samassa loikkakisassa parhaallaan tuloksen 10,90, sijoittuen sillä tuloksella sijalle 11.

Pikajuoksijoita välieriin

Mustaturkoosien pikamenijät aloittivat SM-kilpailunsa 60 metrin alkuerillä. Huomisiin välieriin selvittivät tiensä N22-sarjan Sanni Mahonen ja N17-sarjan Kerttu Latvala. Mahonen juoksi alkuerien toiseksi nopeimman ajan 7,64 ja Latvala erien kolmanneksi nopeimman ajan 7,87. Pikamatkojen välierät ja finaali juostaan lauantaina, joihin startteihin Mahonen ja Latvala lähtevät mitalisuosikkeina.

19-sarjassa Laura Luukkosen taival päättyi alkuerään ajalla 8,42. Samoin kävi niukalla marginaalilla M17-sarjan Jaakko Poutaselle, joka jäi välieristä vain tuhanneosien erolla. Poutanen kellotti 60 metrin ajakseen 7,43 ollen koko joukon 13. Henrik Tapio pyyhkäisi etusuoralla aikaan 7,80 sijoittuen 17-sarjassa sijalle 28.

SM-hallit jatkuvat huomenna lauantaina ja silloin kovimmat mitaliodotukset kohdistunevat pikamenijöihin.

Ensimmäisen kilpailupäivän livetulokset Kuortaneelta

http://live.tuloslista.com/2288

joli

18.04.2024Seuralehti 1/24 on julkaistu
16.04.2024Vuosikokous valitsi puheenjohtajan ja hallituksen
12.04.2024Siili T-paidat kesäksi
12.04.2024Tuusulanjärven Rundi lautapelit KUY:n toimistolta
12.04.2024Hupparitilaus
05.04.2024KUY hallikausi 2024
27.03.2024Ilmoittaudu mukaan kesäkaudelle
26.03.2024Vuosikokous 15.4.2024 klo 18.30
26.03.2024KUY Games Hyrylässä 7. - 9.6.2024
26.03.2024Tue urheiluseuratoimintaa jäsenmaksun avulla

Siirry arkistoon »