KUY palkitsi kauden parhaat urheilijat

27.11.2017

Keski-Uudenmaan Yleisurheilu juhli menestyksekkään yleisurheiluvuoden 2017 päätöstä palkitsemalla parhaita urheilijoitaan Järvenpään Seurojentalolla sunnuntaina 28.11.

 

Vuosi 2017 oli KUY:lle seurana jälleen menestyksekäs kaikilla mittareilla. Vuodesta 2017 jäi erityisesti mieleen Seuracup finaali Espoossa, missä seuramme teki kautta aikain parhaan finaalisuorituksen sijoittuen kahdeksanneksi. Myös valtakunnallisessa nuorisotoimintakilpailussa saavutimme jälleen kuudennen sijan, kiitos nuorten urheilijoidemme, jotka ovat kiertäneet ahkerasti eri piirinmestaruuskisoja kesän aikana.

Aikuisten ja nuorten sm-kisamenestystä mittaavassa Kalevan Maja kilpailussa onnistuimme pitämään paikkamme kymmenen parhaan joukossa. Tiukan kilpailun jälkeen päädyimme sijalle kymmenen, vain pisteen erolla yhdeksänteen sijaan. KUY:n superseuraluokitus, eli paikka 20 parhaan seuran joukossa, säilyy jälleen ensi vuonna, kun sijoituimme Seuraliigapistekilpailussa sijalle 14. Kiitos hyvistä tuloksista kuuluu erinomaisille urheilijoillemme ja ahkerille seuratoimijoille.

 

Kauden päätöstilaisuudessamme palkittiin vuonna 2017 menestyneitä urheilijoita. Kriteerit palkinnon saamiselle nuorten 9-15-sarjoissa olivat pm- tai sm-mitalien määrä, sekä luokkatulosten saavuttaminen. Sarjoissa 16- ylöspäin valintoihin vaikuttivat sm-mitalit ja maajoukkue-edustukset nuorten tai aikuisten maajoukkuepaidassa.

 

KUY:n parhaat urheilijat vuonna 2017:

T9 Henni Piirainen

P9 Jesse Kaipiainen

T10 Heta Rantanen

P10 Rasmus Kortesoja

T11 Mila Heikkonen

P11 Alex Brofeldt

T12 Aino Risku

P12 Konsta Keijonen

Tsemppari tyttö: Niia Hietala

Tsemppari poika: Rasmus Kortesoja

 

T13 Nora Koskela-Koivisto

P13 Sampo Väyrynen

T14 Ella-Maria Multala

P14 Daniel Keane

T15 Laura Kankkunen

P15 Henrik Tapio

Seuran paras junioriurheilija: Laura Kankkunen

 

T16 Kerttu Latvala

P16 Jaakko Poutanen

N17 Elina Kujala

M17 Aatu Komulainen

N19 Saara Hakanen

M19 Jaakko Määttänen

N22 Eveliina Määttänen

M22 Petri Ihander

Seuran paras aikuisurheilija: Mika Loikkanen

Seuran paras aikuisurheilija naiset: Saana Topp

Seuran paras mies urheilija: Ville-Veikko Hanninen

 

Seuran paras urheilija: Eveliina Määttänen

 

 

Kaudella 2017 sm-mitalin saavuttaneita KUY:n urheilijoita muistettiin kukkapalkinnolla.

KUY:n sm-mitalistit vuonna 2017:

Laura Kankkunen

Eveliina Määttänen

Saara Hakanen

Sanni Mahonen

Kerttu Latvala

Elina Kujala

Saara Saalo

Iina-Kaisa Mäkelä

Jaakko Määttänen

Aatu Komulainen

Henrik Tapio

Niina Kelo

Saana Topp

Tiina Helminen

Petri Ihander

Joonas Hyvärinen

Saija Havulinna

18.04.2024Seuralehti 1/24 on julkaistu
16.04.2024Vuosikokous valitsi puheenjohtajan ja hallituksen
12.04.2024Siili T-paidat kesäksi
12.04.2024Tuusulanjärven Rundi lautapelit KUY:n toimistolta
12.04.2024Hupparitilaus
05.04.2024KUY hallikausi 2024
27.03.2024Ilmoittaudu mukaan kesäkaudelle
26.03.2024Vuosikokous 15.4.2024 klo 18.30
26.03.2024KUY Games Hyrylässä 7. - 9.6.2024
26.03.2024Tue urheiluseuratoimintaa jäsenmaksun avulla

Siirry arkistoon »