Kerttu Latvala kaksoismestariksi

27.08.2017

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun 16-vuotias Kerttu Latvala kruunattiin kaksoismestariksi 16- ja 17-vuotiaiden SM-kilpailujen jatkuessa sunnuntaina Iisalmessa. Latvala teki myös 200 metrillä vakuuttavaa jälkeä halliten alkuerää, välierää ja myös finaalia itsevarmoin ottein. Lauantain alkuerissä hän voitti oman eränsä ajalla 26,57. Välierissä vauhti jo hieman kiihtyi kellojen pysähtyessä välierien nopeimpaan aikaan 25,97. Finaalissa Kerttu Latvala sitten laittoi ennätyksensä uusille lukemille, saaden voittoajakseen 24,57. Entinen pari viikkoa sitten syntynyt ennätys parani peräti kolme kymmenystä. Varsin loistavia juoksuja tältä Marjut Väänäsen valmentamalta pikajuoksijalupaukselta nähtiin Iisalmessa. Latvalan 200 metrin voittoaika oli myös kovempi kuin N17-sarjan voittajan aika, joten on mahdollista, että huomenna julkaistavalla 17-sarjan Ruotsi-Suomi maaottelujoukkueen listalta löytyy myös Kerttu Latvalan nimi.

Myös Elina Kujala ylsi kahteen mitalisijaan

KUY:n Elina Kujala hyppäsi Iisalmen hiekkalaatikolla kahteen kertaan pronssille. Lauantaina 17-sarjan pituudessa Kujala kävi kovan mitalitaiston, jääden vain muutamalla sentillä kirkkaammista mitaleista. Pronssi pituudesta sai rinnalleen sunnuntain 3-loikkakilpailun jälkeen myöskin pronssimitalin. Kujala hyppäsi uuden hienon ennätyksen loikassa, päätyen 11,83 metrin päähän vahalankusta. Mitalitaistelu oli lähes samanlaista senttipeliä kuin pituuskilpailussakin. Hopeasija jäi Kujalalta yhdeksän sentin päähän ja mestaruuskin vain 16 sentin päähän. Hienot kilpailut Elina Kujalalta molemmissa pituussuuntaisissa hypyissä. Myös 16-vuotiaiden loikkakilpailussa KUY:lle tuli menestystä, kun Nea-Nora Heiskanen paransi ennätystään huikeasti puolisen metriä. Tulos 11,42 riitti kilpailussa kuudenteen sijaan.

Poutanen 200 metrin finaalissa

KUY:n pikajuoksuvalmennuspiireissä sekä  Marjut Väänäsen valmennustiimissä iloittiin varmasti myös Jaakko Poutasen hienosta venymisestä SM-tasolla. Perjantaisen satasen ennätyksen lisäksi Poutanen paranteli myös 200 metrillä omaa ennätystään reilusti. Lauantain alkuerissä syntyi kolmen kympän ennätysparannus aikaan 23,48, mikä riitti sunnuntain finaaliin. Finaalissa juoksu ei sitten aivan yhtä vauhdikkaasti kulkenut, ja 15 sadasosaa hitaammalla ajalla tuli sijoitukseksi finaalijuoksussa kahdeksas sija. Hienoa kuitenkin, että molemmilla pikamatkoilla SM-kilpailuissa syntyy omat ennätyslukemat.

Hankimaa mitalisijojen tuntumassa

Juoksuradalla hiukan pitemmillä matkoilla Hertta Hankimaa jatkoi hyviä juoksujaan. 17-sarjan 1500 metrillä Hankimaa nipisti ensimmäistä kertaa alle viiden minuutin, kirjaten tilastoihin uudet ennätyslukemat 4.59,03. Tuo aika riitti SM-kilpailuissa viidenteen sijaan, siis samalle sijaluvulle kuin edellisen päivän puolimailillakin. Vuotta nuorempien tonnivitosella KUY:N Eerika Salomäki paransi ennätystään viidellä sekunnilla, sijoittuen ajalla 5.12,14 sijalle 12. 400 metrin aitajuoksuissa KUY:n värejä piti Iisalmessa yllä Meeri Manninen, joka elämänsä toisessa ratakierroksen aitakilpailussaan sijoittui ennätysajallaan 71,07 myöskin sijalle 12.

Raaseporissa myös ennätystehtailua

14- ja 15-vuotiaiden SM-kilpailujen kolmas kilpailupäivä toi myös KUY:n urheilijoille monia ennätysparannuksia. Kiekkoringissä pyörähteli uudet ennätyslukemat Ella-Maria Multala, joka kiskaisi parhaallaan sijalle 13. edellyttävät lukemat 31,38. Emmi Tuominen sai vain yhden heiton saman sarjan kiekossa mittautettua. Tulos jäi tällä kertaa hiukan vaatimattomaksi ennätykseenkin nähden. Mutta hyvää kilpailukokemusta SM-tasolta varmasti tuli. Tuominen sijoittui kiekkokilpailussa sijalle 38, tuloksella 18,68. Elias Risku paranteli jälleen ennätystään 15-vuotiaiden 2000 metrillä. Uusi ennätysaika 6.38,68 riitti kilpailussa sijalle 19. Aiemmin kävelykilpailun Suomen mestaruuden voittanut Laura Kankkunen loikki 15-vuotiaiden kolmiloikassa sijalle 34, ennätystuloksellaan 9,18.

joli

18.04.2024Seuralehti 1/24 on julkaistu
16.04.2024Vuosikokous valitsi puheenjohtajan ja hallituksen
12.04.2024Siili T-paidat kesäksi
12.04.2024Tuusulanjärven Rundi lautapelit KUY:n toimistolta
12.04.2024Hupparitilaus
05.04.2024KUY hallikausi 2024
27.03.2024Ilmoittaudu mukaan kesäkaudelle
26.03.2024Vuosikokous 15.4.2024 klo 18.30
26.03.2024KUY Games Hyrylässä 7. - 9.6.2024
26.03.2024Tue urheiluseuratoimintaa jäsenmaksun avulla

Siirry arkistoon »