Kunniakierros keräsi KUY:n seuraväen yhteen

18.08.2017

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun kunniakierrostapahtuma järjestettiin torstaina 17.8 Hyrylän urheilukentällä. Aurinkoinen kesäilta keräsi urheilukentälle liikkumaan mukavasti nuoria yleisurheilijoita vanhempineen.

Tapahtumassa KUY:n omat sm-tason urheilijat opastivat lapsia eri yleisurheilulajien saloihin. Esimerkiksi aitajuoksua päästiin kokeilemaan Eveliina Määttäsen ja Hanna Liukan johdolla. Lapset kuuntelivat tarkasti, kun nuorten alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 400metrin aidoissa välieriin selvinnyt Eveliina kertoi vinkkejä aitajuoksuun. Niin ikään toinen nuorten arvokisaedustajamme, Nuorten Olympiafestivaaleilla 200 metrillä välieriin juossut Kerttu Latvala, opasti lapsia telinlähdön saloihin. Kertun kanssa lajipistettä piti Melina Rajulin. Yhteensä lajipisteitä oli pitämässä 22 KUY:n sm-tason urheilijaa. Illan aikana osallistujat pääsivät lisäksi kokeilemaan muun muassa moukarinheittoa, seiväshyppyä ja olipahan Hyrylän vanha vesiestekkin käytössä. Iso kiitos urheilijoillemme heittäytymistä mukaan!

Illan huipensi tunnin kestänyt kunniakierrosjuoksu. Kunniakierroksen tarkoitus on kerätä varoja lasten ja nuorten yleisurheiluharrastuksen tukemiseen. Juoksuradalle saatiin mukaan reilusti seuraväkeä aina pienistä yleisurheilukoululaisista aikuisurheilijoihin. Erityisen ansiokkaasti rataa kiersi KUY:n kestävyysvalmentaja Reijo Niemelä. Reijo urakoi tunnin aikana yhteensä 32 kierrosta, mistä matkaa kertyi 12,8 kilometriä. Mukaan oltiin saatu myös yhden välivuoden jälkeen yksi kunniakierroksen historian kovimmista kerääjistä, kun rataa kiersi Raimo Stenvall.

Illan aikana Hyrylän urheilukentällä vallitsi mukavan rento ilmapiiri. Mukana tapahtumassa liikkui koko seuraväki pienistä yleisurheilukoululaisista aikuisurheilijoihin ja hallituksen jäseniin. Moni osallistujista innostui myös nappaamaan keräyslomakkeen matkaansa. Toivottavasti saamme kerättyä syyskuun loppuun mennessä mukavan potin Keski-Uudenmaan Yleisurheilun nuorisotoiminnan hyväksi.

 

J-V

23.01.2018KUY:n osallistujat Junnuviesteihin 28.1
14.12.2017Vielä mahtuu mukaan ryhmiin, harjoitukset jatkuvat tammikuussa!
27.11.2017KUY palkitsi kauden parhaat urheilijat
13.11.2017Kauden 2017 päätös ja palkitsemistilaisuus, tervetuloa!
10.11.2017KUY:n sporttitetti
31.10.2017KUY:n seuraleiri Pajulahdessa la-su 2.-3.12
31.10.2017Kestävyysharjoitukset torstaisin Terholassa!
31.10.2017Yläkouluikäisten aamutreenit Järvenpäässä ma 30.10 alkaen
23.10.2017KUY hakee jälleen SOME-nuoria
31.08.2017Seuraottelu KUY - KU-58: ma 18.9 Vantaa

Siirry arkistoon »