KUY nuorisokansallisissa hyvä määrä osallistujia

18.08.2017

Keski-Uudenmaan Yleisurheilu järjesti 12.-13.8 Tuusulan urheilukentällä KUY nuorisokansallisen yleisurheilukilpailun. Aurinkoisessa Hyrylässä kisaan osallistui kiitettävät 361 urheilijaa ja lajisuorituksia viikonlopun aikana tehtiin 848 kappaletta.

Kaksipäiväisissä kilpailuissa olosuhteet olivat erinomaiset, kun etusuoralla puhalteli lämmin myötätuuli. Viikonloppu oli erityinen, sillä moni 14-15-sarjan urheilija oli tullut Hyrylään rikkomaan sm-kisojen tulosrajoja. Kisat saatiinkin vietyä ongelmitta läpi ja kentältä poistui monta iloista urheilijaa uuden ennätyksen ja sm-kisarajan kanssa.

Yksi näistä urheilijoita oli Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Elias Risku, joka onnistui parantelemaan 2000metrin ennätystään lukemiin 6.40,96. Samalla Elias onnistui alittamaan A-luokan tulosrajan ja pääsee mukaan 25.-27.8 Raaseporissa järjestettäviin 14-15-vuotiaden sm-kilpailuihin. 15-sarjassa hienoa urheilullisuutta osoitti myös KUY:n Henrik Tapio, joka urakoi viikonlopun aikana kymmenessä eri lajissa. Henrik on lähdössä niin ikään kisaamaan Raaseporiin 300m aitajuoksussa ja keihäänheitossa.

Mukaan oli saatu myös 17 ja 19 sarjan urheilijoita sekä muutamia KUY:n aikuisikäisiä urheilijoita osallistumaan kilpailun ulkopuolella. Erityisen hienosti Hyrylän myötätuulta ja lämpimiä olosuhteta hyödynsivät pikajuoksijamme Sanni Mahosen ja Kerttu Latvalan johdolla. Sanni juoksi N19 sarjan 200m aikaan 24,67, tosin tällä kertaa myötätuulta oli +2,5 metriä sekunnissa. Tuulien kanssa parempi tuuri kävi Kerttu Latvalalla, jonka 200 metrin ennätys kirjataan nyt lukemiin 24,87. Kerttulla on edessään vielä 16-sarjan sm-kilpailut Iisalmessa 25.-27.8. Kertulla lajeina noissa kisoissa ovat 100m ja 200m.

Keski-Uudenmaan Yleisurheilulta kisoissa mukana oli kokonaisuudessaan runsas osallistujajoukko. Lajisuorituksia mustaturkooseille kirjattiin hienot 360 kappaletta. Tulevana viikonloppuna kisataan 9-15-vuotiaiden piirinmestaruuskisat Vihdin Nummelassa. Toivottavasti siellä nähdään vähintään yhtä suuri joukko mustaturkooseja jahtaamassa piirinmestaruusmitaleita.

 

J-V

18.10.2017Kauden 2017 päätös ja palkitsemistilaisuus, tervetuloa!
31.08.2017Seuraottelu KUY - KU-58: ma 18.9 Vantaa
29.08.2017Kolme urheilija KUY:stä Suomi-paitaan
27.08.2017Kerttu Latvala kaksoismestariksi
26.08.2017Viikonlopun SM-kilpailut kultaisina käyntiin
24.08.2017Edessä vauhdikas yleisurheiluviikonloppu
23.08.2017pm-junnukisat nostivat KUY:n nuorisotoimintakilpailun sijalle kuusi
23.08.2017Hakanen ja Mahonen mukana pohjoismaisissa mestaruuskisoissa
23.08.2017Seuracup finaali 2.9. /KUY:n joukkue
18.08.2017Kunniakierros keräsi KUY:n seuraväen yhteen

Siirry arkistoon »