Saara Hakanen hyppäsi ennätyksensä 19-vuotiaiden EM-kisoissa

22.07.2017

Saara Hakanen selvitti tiensä 3-loikan loppukilpailuun 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa Italian Grossetossa. Hakanen hyppäsi karsinnassa ulkoratojen ennätyksensä 12.93. Tulos syntyi viimeisellä karsintakierroksella. Hypyssä oli takana myötätuulta mukavat +1,3 metriä sekunnissa.

Loppukilpailussa Saara hyppäsi tasaisen sarjan, jonka paras tulos syntyi jälleen kolmannella hyppykierroksella. Harmittavasti Saaran 12.78 kantanut hyppy jäi uupumaan sentin kahdeksannesta sijasta ja kolmelta viimeiseltä hyppykierrokselta. Saara oli kilpailun paras vuonna 1999 syntynyt urheilija, kun suurin osa kilpailun finalisteista oli 1998 syntyneitä. Tosin joukkoon mahtui myös Bulgarian vuonna 2001 syntynyt pomppuihme Aleksandra Nacheva, joka sijoittui kilpailussa neljänneksi tuloksella 13,64. Voittoon hyppäsi Valko-Venäjän Violetta Skvartsova peräti 14,21 kantaneella hypyllä.

Sanni Mahonen pääsi mittaamaan tasoaan 100metrillä Euroopan nopeimpien alle 20-vuotiaiden naisten kanssa. Sanni sijoittui omassa alkuerässään viidenneksi ajalla 12.15. Välieriin päästäkseen aikavertailun kautta olisi vaadittu 11.97. Tosin Ruotisin Nikki Sjöberg selvitti tiensä välieriin myös ajalla 12.18. Sannin kauden paras sallituissa juostu 100 metrin tulos on 12.13. Sanni osallistuu vielä sunnuntaina mukaan naisten 4x100metrin pikaviestiin.

J-V

27.03.2024Ilmoittaudu mukaan kesäkaudelle
26.03.2024Vuosikokous 15.4.2024 klo 18.30
26.03.2024KUY Games Hyrylässä 7. - 9.6.2024
26.03.2024Tue urheiluseuratoimintaa jäsenmaksun avulla
26.03.2024Kesän 2024 tapahtumia ja tuomarikoulutusta
16.11.2023Palkittavat 2023
08.11.2023Menestys 2023
10.10.2023Kauden päätösjuhla ja palkitsemistilaisuus 15.11.23 klo 18.30
01.10.2023KUY Kisailut talvi 2023-2024
18.08.2023Seuracup finaalijoukkue 2.9

Siirry arkistoon »