KUY:n urheilijat Kalevan Kisoissa ja 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa

19.07.2017

Torstaina 20.7 käynnistyvät Kalevan Kisat Seinäjoella ja 19-vuotiaiden EM-kilpailut Italian Grossetossa. Keski-Uudenmaan Yleisurheilu on molemmissa kilpailuissa hyvin edustettuna. Kalevan Kisoihin KUY:ltä lähtee tänä vuonna mukaan 5 urheilijaa. Kisoihin vuonna 2017 tiensä selvittivät Eveliina Määttänen 400m ja 400m aidat, Niina Kelo kuula ja kiekko, Milla Kelo 7-ottelu, Niia Immonen moukari ja Ville-Veikko Hanninen 10-ottelu. 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa Italian Grossetossa mukana ovat Saara Hakanen ja Sanni Mahonen.

 

Eveliina Määttäsen vauhti kovenee kauden edetessä

Eveliina Määttänen lähtee kisoihin allaan superonnistuminen 22-vuotiaiden Em-kilpailuissa. Tuliaisina Puolasta oli komea uusi 400m aitojen ennätys 58,07, millä sijoitutaan Suomen tilastossa toiselle sijalle. Eveliinalla onkin puolustettavanaan viime vuoden pronssimitali 400m aidoista. Tiedot Puolasta kertoivat, että ennätysjuoksussaan Eveliina hieman kompuroi viimeiseen aitaan, joten kaiken mennessä kohdilleen voi olla lupa odottaa vieläkin kovempaa aikaa. Eveliina on ilmoittautunut mukaan myös 400 metrille, mihin hän pääsee starttaamaan tilastojen kolmannelta sijalta ajalla 55,03. Eveliinan vauhti on aikaisempina vuosina koventunut kauden edetessä, joten 400 metriltäkin voitaneen kaiken mennessä nappiin, odottaa kovaa aikaa. Eveliina ennätys on muuten vuonna 2013 Ruotsi-Suomi maaottelussa juostu 54.69. Naisten 400m finaali on vuorossa perjantaina ja 400m aidat sunnuntaina.

 

Ville-Veikko Hanninen lähtee tekemään ennätyssarjaa

Ville-Veikko Hanninen on ennätyskunnossa. Myös V-V:llä on allaan onnistuminen maaottelutehtävissä, tänä kesänä hän on otellut parhaimmillaan 6711 pistettä moniotteluiden maaottelussa Kuortaneella. Tosin toinen edustustehtävä moniotteluiden EM-joukkuekilpailun Ykkösliigassa Espanjan Monzonissa meni hieman penkin alle kipeytyneen kyynerpään takia. V-V pahin vastustaja lieneekin palautuminen kesän ottelu-urakasta. V-V lähtee otteluun tilastojen viidenneltä sijalta. V-V:n vahvuus ottelussa on ollut erityisesti tasaisuus. Hän ei ole myöskään koskaan Kalevan kisoihin osallistuessaan ollut kahdeksan parhaan ulkopuolella, joten vähintään pistesijaa on lupa odottaa tänäkin vuonna. Miesten 10-ottelu käynnistyy lauantaina ja huipentuu sunnuntaina.

 

Niina Kelo ja Niia Immonen jahtaavat finaalipaikkoja heittolajeissa

Niina Kelo pääsee jahtaamaan menestystä lähes omalla kotikentällään. Tätä nykyä Ilmajoella, mutta viimeiset kymmenen vuotta Pohjanmaalla asunut Niina lähtee kilpailuun vuoden 2017 Suomen tilastojen kymmenenneltä sijalta niin kiekossa kuin kuulassakin. Karsinnasta loppukilpailuun kenttälajeissa selviää 10 parasta tai kaikki karsintarajan ylittäneet. Kuulassa Niinan kauden paras työntö on kantanut 13,63, kuulan karsintarajan ollessa 13,75. Kiekossa vastaavasti Niinan kauden paras on 46,65, karsintarajan ollessa tasan 47 metriä. Jännitystä on varmasti luvassa siis molemmissa lajeissa. Tämä vuosi tulee myös olemaan Niinalle juhlavuosi, kun hänelle tulee 20. Kalevan Kisat täyteen. Ensimmäisiin Kalevan Kisoihin Niina osallistui Lapualla vuonna 1995. Hänellä on jäänyt kisat väliin vain vuosina 1997 ja 1999 nuorten arvokisojen takia, vuosi 2016 sen sijaan jäi väliin lapsen syntymän takia. Kuulan karsinta ja finaali kisataan perjantaina. Kiekossa taas karsinta heitetään lauantaina ja finaali sunnuntaina.

Keravalainen Niia Immonen lähtee myös jahtaamaan finaalipaikkaa naisten moukarissa. Niia on tällä hetkellä Suomen tilastossa sijalla 18. tuloksella 53,20. Muutama tilastoissa edellä ollut urheilija on matkannut kilpailemaan nuorten arvokisoihin, joten onnistuessaan Niiakin omaa mahdollisuudet finaalipaikkaan. Moukarin karsintaraja on 60,00. Niian ennätys on vuonna 2016 heitetty 53,38. Moukarin karsinta on vuorossa heti torstaina ja finaali perjantaina.

 

Milla Kelolle Kalevan Kisat numero 23

Milla Kelo lähtee Kalevan Kisoihin mukaan jo 23. kerran osallistuessaan naisten seitsenotteluun. Millan Kalevan kisa ura on alkanut Niinan tavoin Lapualta 1995. Millan valmistautumisessa kisoihin on ollut haastetta sairastelujen takia. Urheilijan ykköstavoitteensa onkin tehdä ehjä ottelusarja. Hänen viime vuoden paras noteeraus 7-ottelussa oli 4170. Mikä toi hänelle Kalevan Kisojen ranking 20. sijan.

 

Saara Hakanen ja Sanni Mahonen nuorten EM-kisoissa

Kalevan kisojen kanssa samaan aikaan kilpaillaan 19-vuotieiden EM-kilpailut Italian Grossettossa. Saara Hakanen on mukana 3-loikassa ja Sanni Mahonen 100 merillä ja 4x100m viestissä. Naisten 3-loikan karsinta on vuorossa heti torstaina ja loppukilpailu hypätään perjantaina. Saara lähtee kolmiloikkakilpailuun tilastojen 16. sijalta, kun finaaliin otetaan 12 urheilijaa. Saaran kauden paras sallituissa olosuhteissa hypätty tulos on kantanut 12,63, mutta ulkoratojen ennätys on vuonna 2016 hypätty 12,91. Myös Sanni on tulessa heti ensimmäisenä kisapäivänä, kun naisten 100m alkuerät juostaan torstaina aamupäivästä. Sannin kauden paras noteeraus sallituissa olosuhteissa on 12.13. Sannin ennätys on vuonna 2016 juostu 11.85. Naisten 4x100metriä taas on vuorossa sunnuntaina.

 

J-V

18.10.2017Kauden 2017 päätös ja palkitsemistilaisuus, tervetuloa!
31.08.2017Seuraottelu KUY - KU-58: ma 18.9 Vantaa
29.08.2017Kolme urheilija KUY:stä Suomi-paitaan
27.08.2017Kerttu Latvala kaksoismestariksi
26.08.2017Viikonlopun SM-kilpailut kultaisina käyntiin
24.08.2017Edessä vauhdikas yleisurheiluviikonloppu
23.08.2017pm-junnukisat nostivat KUY:n nuorisotoimintakilpailun sijalle kuusi
23.08.2017Hakanen ja Mahonen mukana pohjoismaisissa mestaruuskisoissa
23.08.2017Seuracup finaali 2.9. /KUY:n joukkue
18.08.2017Kunniakierros keräsi KUY:n seuraväen yhteen

Siirry arkistoon »