Leiriterveiset Etelä- Afrikasta jatkuvat

Tiistai 27.3.2012 klo 22:54 - Niina Kelo


Nyt on viikko lisää leiriä takana ja mukavasti kulkee edelleen. Treeniseurana alkuleirin olleet Tiina Ja Make joutuivat palaamaan koti-Suomeen, koska Maken piti mennä vetämään maajoukkueleiriä Pajulahteen. Minun osalta leiri jäi nyt väliin, mutta uskon, että täällä olo on minulle parempi vaihtoehto. Pidin pienen huilitauon leirin keskellä ja se tulikin tarpeeseen, koska jalat (etenkin reisien ulkosivut) olivat melkoisen puhki alkuleirin treeneistä. Nyt ne ovat toipuneet rasituksesta ja treenit maistuvat taas hyvin!

Tavallinen leiripäivä sisältää kaksi harjoitusta: aamupäivällä reilun parin tunnin treenin välillä 9.30-12.30 sekä iltapäivällä toisen yhtä pitkän setin välillä 16.30-19.15. Lisäksi käytän hyödyksi keskuksen kylmäallasta nopeampaan palautumiseen, hierontoja noin pari kertaa viikossa ja joskus venyttelen iltaisin. Lähes joka päivä olemme myös nukkuneet päiväunet, jotta jaksamme harjoitella kunnolla. Aamiaisen teemme itse (tai no, syntymäpäivänäni ihana mieheni toi minulle aamiaisen valmiina sänkyyn), lounaan syömme majapaikkamme ruokalassa ja iltaisin joko kokkaamme itse huoneistomme keittiössä tai käymme ulkona syömässä. Päivärytmi on leireillä aika samanlainen. Kaiken huomion voi keskittää tärkeimpään eli harjoitteluun. Katselemme toki myös leffoja, pyörimme netissä, pelaamme korttia, lueskelemme ja vietämme aikaa muiden urheilijoiden kanssa. Ainakin minä nautin leirielämästä ja toivon, että teistä lukijoistakin moni pääsee kokemaan näitä tunnelmia uransa aikana (oli se sitten urheilijan tai valmentajan/vanhemman ura). Kentällä voi seurata sivusilmällä myös muiden harjoittelua ja saada sieltä uusia virikkeitä omaan harjoitteluun! Minullakin on taas muutamia uusia, hauskoja harjoitteita kotiin tuomisina…   

                                             ***

Kävimme viime viikolla yhtenä päivänä 40 kilometrin päässä sijaitsevalla leijonafarmilla. Koska emme edellisen viikon safarilla leijonia nähneet, päätimme mennä paikkaan, jossa niitä näkee takuuvarmasti. Leijonia olikin todella paljon ja hyvin eri-ikäisiä. Farmilla oli myös muutamia muita eläimiä ja pääsimme mm. silittämään aidan raosta gepardia hoitajan opastamana. Jospa tuosta nopeasta eläimestä tarttui nopeutta vähän minuunkin;) Vierailun aikana pääsimme noin kolmen kuukauden ikäisen leijonanpennun aitaukseen leikkimään pennun kanssa ja pitämään sitä sylissä. Saimme hyviä valokuvia ja videoita, mutta totesimme myös, että kauaa ei pennun kanssa enää voi leikkiä. Sen verran voimakas se jo oli. Teron sandaalit kiinnostivat pentua erityisesti ja se kävi useasti näykkimässä niitä. Luulimme kierroksen jo päättyneen, kunnes paikan omistajat toivatkin vielä eteemme todella pienen leijonanpennun, vain 2,5 -viikkoisen! Se sulatti sydämet söpöydellään ja pehmeydellään. Sitä ei vielä saanut nostaa maasta, joten silitimme ja rapsuttelimme sitä ruohikolla. Se oli aivan ihana! Olisin voinut ottaa sen mukaan vaikka seuramme maskotiksi.

                                            ***

Viime viikonloppuna täällä järjestettiin melko isot kisat. Mukana oli mm. osa tshekkiheittäjistä keihäässä, Semenya 800 metrillä ja monia muita hyviä kestävyysjuoksijoita ja pikajuoksijoita. Myös entinen juoksijatähti Maria Mutola pyöri kentällä, tällä kertaa valmentajan roolissa. Me olimme katsomossa kannustamassa Teron treenikumppaneita. Tämän maan erilaisista tavoista voisin kertoa sen verran, että paikallinen keihäsvalmentaja tervehti läheisiä tuttujaan moiskauttamalla suukon suoraan suulle tervehtiessään. Saman hän teki myös omille naispuolisille urheilijoilleen kannustukseksi ennen kisaa. Moista touhua katsottaisiin Suomessa ehkä hiukan ihmetellen! Viime viikkoon mahtui myös iltaruokailu paikallisen, erittäin innokkaan keihäsvalmentajan kotona. Hän oli kutsunut Zeleznyn ryhmän urheilijat kumppaneineen kyläilemään. Tämän miehen kotoa löytyi sellainen keihäsmuseo, että jopa Suomen Urheilumuseo jää keihäänheiton osalta jälkeen! Yksi huone oli aivan täynnä kuvia, omistuskirjoituksia, muistoesineitä ym. maailman keihästähdiltä. Monet näistä tähdistä ovat harjoitelleet täällä Potchefstroomissa ja juuri tämän keihäsvalmentajan pitäessä heistä ja heidän asioistaan huolta. Suomalaisista bongasimme ainakin Parviaisen kuvan nimmarilla, Ingbergin Mikaelan nimmarin ja kuvan yhdessä Kari Ihalaisen kanssa sekä Seppo Rädyn kilpailupaidan myös nimmarilla varustettuna. Täytyy lähettää Terosta myös joku muisto tälle mukavalle herralle. Tällä miehellä on myös ns. ”oma punttisali” joka on aivan täynnä valokuvia täällä harjoitelleista keihästähdistä. Sieltä löytyy myös Teron kuva. Oli kiva päästä käymään jonkun paikallisen luona kylässä. Istuimme iltaa yhdessä hyvää grilliruokaa syöden ja kuunnellen kaikenlaisia tarinoita, mihinkäs muuhun kuin keihäänheittoon liittyen.

                                          ***

Harjoituskeskuksessa on paljon myös muita 7-ottelijoita. Heitä on Puolasta, Sveitsistä, Tshekeistä sekä Venäjältä. Sveitsin tytöistä osa onkin minulle tuttuja, koska suomalainen ottelijaystäväni Heinosen Jutta asuu perheineen Sveitsissä ja kävin heidän kanssaan kerran harjoittelemassa Bernissä. Venäjän tyttö on täällä yksin valmentajansa kanssa ja he juttelevat ja kyselevät aina iloisesti, miten menee. Olen tavannut tämän ottelijattaren ensimmäisen kerran Pekingin olympialaisissa, kisakylän saunassaJ. Hänen venäläinen valmentajansa antoi minulle myös kommentteja pituushypystä, mikä oli mukava asia etenkin nyt, kun treenaan ilman valmentajaa. Yhtenä iltapäivänä heittelin kiekkoa, kun kaksi britti ottelijapoikaa tuli kysymään, mistä olen kotoisin. Kerrottuani olevani Suomesta he totesivat, että niin he arvelivatkin. Sitten he kysyivät lajiani ja totesivat, että näytitkin jotenkin tutulta. Kerroin, että olimme edellisenä kesänä samassa Eurooppa cupin kilpailussa Italian Bressanonessa ja pojat tajusivat, miksi olin tutun näköinen. Tämän jälkeen he ihmettelivät, miten heitän kiekkoa, vaikka se ei ole edes ottelulaji. Totesin, että olen vain tehnyt sitä pienestä asti ja että se on hauskaa. Pojat kommentoivat, että olisit varmaan hyvä kymmenottelussa. Sanoin, etten osaa hypätä seivästä. Brittipojat nauroivat, etteivät hekään osaa, ei se mitään haittaaJ Tosiasiassa toinen näistä kaveruksista voitti viime vuonna Italian kilpailun ja on ainakin juoksuissa erittäin hyvä! Ehkä seiväs ei sitten ole hänen vahvin lajinsa. Ottelussa pitää yrittää kehittää huonoja lajeja paremmiksi, unohtamatta omia vahvuuksia! Harjoittelu on siis melkoista tasapainottelua.

                                           ***

Kerron vielä yhden jutun harjoituksiini liittyen. Minulla oli ohjelmassa pituushyppyä. Menin totuttuun tapaan hakemaan varastosta (=rekan kontti) lapiota ja lanaa. Tumma, ystävällinen poika antoi nämä välineet minulle hymyillen ja toivotti hyvää treeniä. Hetken päästä menin pehmittämään kasaa, koska minulla ei ole tällä hetkellä valmentajaa apuna. En ehtinyt kuin työntää lapion hiekkaan, kun yksi paikallisista, valkoihoisista pomoista tuli sanomaan: ”Niina, no, no, no…” Tämän jälkeen hän huikkasi varastokaverin töihin ja he pehmittivät kaikista yrityksistäni huolimatta kasan minua varten. Sanoin, että Suomessa on ihan normaalia pehmittää kasa itse. Siihen mies totesi nauraen: ”Afrikassa ei!” Minua hiukan jopa hävetti. Onneksi myös valkoihoinen pomo oli tumman varastopojan apuna, sillä täällä näkee vielä hiukan eriarvoista kohtelua ja elämää tumma- ja valkoihoisten välillä. Tämän vuoden majapaikka-alueemme on aidattu ja vartioitu, joten täällä on suhteellisen turvallista elellä. Tiedän kuitenkin tässäkin kaupungissa muutaman alueen, joihin valkoihoisella ei ole mitään asiaa turvallisuutensa vuoksi, etenkään pimeällä! Onneksi näistä alueista on tiedotettu urheilijoita hyvin.

Meillä on vajaa viikko tehokasta treeniaikaa jäljellä ja sitten Suomeen pääsiäisen viettoon! Intoa treeneihin myös sinne koti-Suomeen!

Niina


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini