Keihäänheittäjät Alicantessa

Maanantai 9.5.2016 klo 15:47

Kuulumisia keihäänheittoon painottuvalta harjoitusleiriltä Torreviejassa 8.-17.4.2016, Amanda Räty KUY, Tuomo Kaurila Veikkolan Veikot ja keihäsvalmentaja Kari Haimakainen Vantaalta.

8.4.2016

Matka kohti Espanjan Costa Blancalla sijaitsevaa Torreviejaa alkoi Hki-Vantaan sateiselta lentoasemalta ilta seitsemän aikaan lyhyellä pyrähdyksellä Tukholman Arlandaan, josta noin tunnin odottelun jälkeen lähdimme kohti Alicantea ja meille suomalaisille niin kaivattuja kesäisiä harjoitteluolosuhteita. Fiilis oli tosi korkealla. Tästä alkaa valmistautuminen kohti Suomen kesää ja kilpailukautta!

Harjoituskentalta.jpg

9.4.2016

Hieman lyhyiden yöunien jälkeen saimme vihdoinkin herätä auringonpaisteeseen ja kesään. Tätä on odotettu. Shortsit jalkaan lyhythihaista päälle ja kohti Torrevieja Sportcityä, joka sijaitsee parin kilometrin kävelyetäisyydellä majapaikastamme.

Päivän ensimmäinen harjoitus oli lähinnä verryttelyä ja paljain jaloin nautiskelua, kun yleisurheilukentän vasta leikattu nurmikko kutitteli jalkapohjia. Nyt ei kannata hosua, vaan tehdään maltilla oikeita asioita ja keskitytään olennaiseen.

Muutaman tunnin lepäilyn ja lounaan jälkeen suunnattiin taas kohti urheilukenttää ja lisättiin hieman vauhtia aamuisesta. Ei kuitenkaan liikaa, vaan heräteltiin jalkoja rennoilla myötätuulivedoilla, sekä rappuhyppelyillä huomista ”juhlapäivää” varten. Vuorossa on silloin kevään ensimmäinen heittoharjoitus ulkona!

Heitto_lahtee_jo_aika_kivasti.jpg

10.4.2016

Tänään se sitten koitti, vihdoinkin. Juhlapäivä, kun päästiin tekemään kauan odotettu ensimmäinen heittoharjoitus ulkona ja mukavissa lämpimissä olosuhteissa.

Aamu valkeni hieman pilvisenä, mutta lähtiessämme kohti kenttää ei pilvistä ollut enää tietoakaan. Fiilis oli jälleen korkealla ja alkuverryttelyn jälkeen päästiin itse asiaan. Keihäät käteen ja aluksi jalat rinnakkain tehtyjä helppoja heittoja. Selkeä päämäärä koko harjoituksella oli tekemisen helppous ja välineen hallinta.

Alku oli hieman hapuilevaa, kuten olikin odotettavissa. Ei ole maailman helpoin asia siirtyä pressuun heittämisestä avaraan tilaan. Kiintopisteen ja välineen hallinnan löydyttyä siirryttiin heittämään muutaman askeleen erittäin kevyestä vauhdista, ja kun tukijalka löysi kiinni alustaan oikeaan aikaan alkoi keihäskin uimaan taivaalla juuri sellaisessa asennossa kuin pitääkin!

Ilo heittämiseen alkoi jälleen pitkän tauon jälkeen löytymään ja nämä ensimmäiset ulkoheitot yllättivät sekä urheilijan että valmentajan todella positiivisesti. Nyt on pidettävä tästä erittäin laadukkaasta tekemisestä kiinni ja jatkettava seuraavassa jo tiistai-iltapäivänä olevassa heittoharjoituksessa siitä, mihin tänään jäätiin.

Kentältä lähdettiin hienosti onnistuneen heittoharjoituksen jälkeen hymy huulilla lounaalle ja sen jälkeen rentoutumaan La Matan rannalle. Huomenna taas jatketaan kahdella harjoituksella.

11.4.2016

Päivä valkeni selvästi lämpöisempänä kuin edelliset päivät ja suuntasimme aamulla ensimmäiseksi kohti kuntosalia, missä aamun harjoitusaiheina olivat okapään huoltavat harjoitteet ja keskivartalon pidot.

Tuomon johdolla tehtiin jumppapallolla monipuolisesti keskivartalon pitoharjoitteet ja päälle hieman normaaleja keskivartaloharjoitteita Tuomas Laaksosen tapaan. Niiden jälkeen olikin vuorossa olkapään huoltavat monipuolisesti.

Salissa vallitsi hieman saunamainen tunnelma, kun perinteiseen Välimeren maiden tapaan se oli lasinen akvaario. Tosin ei se ollut mitään verrattuna Alfamarin punttisalin kuumuuteen.

Aamupäivän treenin jälkeen saatiin vihdoinkin auto käyttöön, tosin pienten kommellusten jälkeen. Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin ja iltapäivän harjoitukseen matkattiinkin sitten autokyydillä.

Nyt oli vuorossa palauttavaa harjoittelua, lähinnä paljain jaloin kevyttä juoksentelua ja muutamia matalatehoisia loikkia, sekä jalkojen hierontaa. Pohkeet ja jalkapohjat tuntuivat kaipaavan sitä kovasti. Oli ihana makoilla lämpimällä tartanilla ja saada niille hierontaa. Tämä teki hyvää huomista ajatellen.

Illalla päästiin vihdoinkin maistelemaan oikeaa espanjalaista ruokaa, paellaa merenelävillä. Sitä kannatti kyllä odottaa se kokonainen tunti, mikä sen valmistamiseen kului aikaa. Ai ai ai, kun maistui!

Keskivartalon_pitoa_salilla.jpg

12.4.2016

Aamut vaan tuntuvat lämpenevän lämpenemistään ja tämän aamun sääennuste lupasikin Murcia – Alicante alueelle 22 – 27 asteen lämpötiloja.

Lähes tuulettomalla kentällä oli hienoa aloittaa reissun toinen heittoharjoitus jälleen erinomaisissa olosuhteissa tyhjällä kentällä. Eihän tällaista herkkua ole muilla etelän leireillä vielä ollut. Ei ole suurta määrää toisia keihäreitä yhtä aikaa samalla heittopaikalla. Saimme Tuomon kanssa keskittyä täysin omaan tekemiseemme.

Pienen aamukankeuden jälkeen alkoivat ensin jalat rinnakkain tehdyt heitot ja sitten ristiaskelista tehdyt heitot sujua ja keihäs alkoi taas uimaan taivaalla. Mukavalta ja helpolta tuntui, niinpä siirryin kokeilemaan pienestä alkuvauhdista tehtyjä heittoja. Pari kolme ensimmäistä yritystä jäi kesken, kun askeleet eivät tahtoneet oikein osua kohdilleen, mutta sitten sopiva rytmi alkoi löytymään ja keihäät lentelivät ihan mukavassa asennossa eteenpäin.  Pientä hienosäätöä on näissä vielä kuitenkin tehtävä, jotta ajoitus alkaa osumaan kohdilleen ja alustasta tulevat voimat saadaan hyödynnettyä keihään lähtönopeuden hyväksi paremmin. Päällisin puolin täytyy kylläkin olla todella tyytyväinen siihen, missä tilanteessa heittojen kanssa nyt ollaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti leirin viimeistä lauantaina tehtävää heittoharjoitusta.

Iltapäivällä harjoitus aloitettiin kahden käden kuulan heitoilla heittämällä pyt ja ae eli 3 kg:n kuulalla pään yli taakse ja alta (jalkojen välistä) eteen. Heitin aivan ennätysteni pintaan ja olen molemmissa todella paljon edellä viime vuonna vastaavaan aikaan Alfamarissa heittämiäni tuloksia. Hienoa!

Kuulien jälkeen juoksimme Tuomon kanssa vielä muutamia teräviä vetoja nurmella paljain jaloin. Hyvin sujuneiden harjoitusten jälkeen oli mukava siirtyä pieneksi hetkeksi uima-altaan reunalle istuskelemaan ja liottamaan jalkoja vedessä.

Huomenna on vuorossa leirin ainoa lepopäivä, joten illalla grillailtiin majapaikalla vartaita, sekä syötiin alkupaloiksi tapaksia ja salaattia. Grillailun jälkeen suunnattiin porukalla läheiseen irkkubaariin katsomaan Champions leaguen ottelua Real Madrid – Wolfsburg. Oli muuten melkoinen Christiano Ronaldon näytös Realin voittaessa 3 – 0 ja CR 7:n tehdessä kaikki maalit.

13.4.2016

Vapaapäivä vuorossa. Aamukahvin jälkeen churrojen etsintää, mutta valitettavasti churrokioski ei ollut avoinna. Söimme niiden tilalla kevyenä aamupalana pitkät tostadat, sekä joimme uudet kahvit ja lasilliset vastapuristettua appelsiinimehua.

Aamiaisen jälkeen suunnattiin Zenia Bulevardin isoon kauppakeskukseen, joka on kooltaan kuin Itäkeskus, mutta ns. ulkoilmakauppakeskus. Kauppoja, kahviloita ja ravintoloita kuhiseva paikka piti meitä hyvänään useita tunteja ja erityisesti lounaspaikkamme kauppakeskuksen yläkerrassa jäi ikuisesti mieleen. Niin valtaisaa buffettia en ole nähnyt missään. Siellä oli varmaan 50 eri ruokavaihtoehtoa alkupaloista jälkiruokiin, sekä todella paljon erilaisia juomavaihtoehtoja. Eihän tällaista ole edes Ruotsin laivalla. Ostoksetkaan eivät jääneet vähiin, sillä majapaikkaan suunnattiin useiden kassien kera.

Torrevieja on yksi Euroopan suolatuotantoalueista ja kauppakeskusvisiitin jälkeen suuntasimme alueen toiselle suolajärvelle, joka on aivan pinkki väriltään. Tämä järvi erottuu ja näkyy erikoisen värinsä ansiosta todella kauas, mutta me päätimme käydä aivan sen rannalla ja kyllä se kannatti. Järvi on valtavan kokoinen ja tosiaan aivan pinkki! Rantahiekkaan oli kertynyt paljon suolakiteitä ja vastarannalla näkyi suolatehtaan pihalla valtavia valkoisia suolakasoja. Todella mieleenpainuva paikka. Katsokaa ihmeessä Googlemapsista.

14.4.2016

Lämpötilat jatkoivat kohoamistaan ja aamut alkavat jo tuntua selvästi lämpimimmältä, kun suuntasimme jälleen harjoitusten pariin ja kohti kuntosalia.

Siellä perussetti oli sama kuin edellisessäkin harjoituksessa eli keskivartalon pitoharjoitteita jumppapallolla Tuomon johdolla, sekä olkapään huoltavia liikkeitä. Niiden päälle hieman omavalintaisia harjoitteita kuitenkin niin, että pysyttiin huoltavalla puolella harjoituksen kokonaiskeston ollessa vajaa tunti.

Muutaman tunnin levon, auringonoton ja pääsykokeisiin lukemisen jälkeen mentiin takaisin urheilukeskukseen, jossa vuorossa olivat koordinaatiot, keihäsjuoksut ja moniloikat.

Aurinko helli meitä jälleen myös iltapäivän harjoituksessa, joka tuntui jo hieman raskaammalta. Jalat eivät selvästikään olleet parhaimmillaan. Harjoitus kuitenkin tehtiin suunnitellusti ja jalat taitavatkin nyt vaan kaivata lisää näitä lajinomaisia jalkatyöharjoitteita. Jatketaan niitä siis kotimaassa ja laitetaan jalat toimimaan.

Illalla suuntasimme porukalla Torreviejan keskustaan rantakadulle katselemaan paikallisia urheiluliikkeitä ja markkinakojuja, joissa myydään kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. Churrojen etsintääkin jatkettiin, mutta niiden maistelu joudutaan jättämään lauantaille, jolloin rantakadun churrokioski on auki.

15.4.2016

Perjantaipäivä ja tänään saamme tehdä omatoimista harjoittelua valmentajan ohjeistuksen mukaan. Tämän päivän harjoitusten oli tarkoitus palvella huomista heittoharjoitusta.

Päätimme suunnata kuntosalille, sillä kenttä olikin yllättäen varattu iltapäivään saakka koululaisille, joita olikin siellä tosi paljon.

Tänään harjoiteltiin vain kerran ja loppupäivän otimme rauhallisesti pääsykokeisiin lueskellen, sekä aurinkoa ottaen, vaikka olikin hieman pilvistä aluksi.

Kävimme myös syömässä Eliaksessa mahtavia tapaksia, ja kun kehuimme niitä kokille, niin hän toi meille kiitokseksi suklaakakkua. Nam!

Kun ilta koitti kävimme taas tutustumassa ympäristöön ja autoilimme lyhyen matkaa kohti Alicantea La Matan luonnonpuiston reunamille, jossa itse asiassa olimme Torreviejaa ympäröivän kahden järven välissä. Odottamiamme flamingoja emme kuitenkaan nähneet tälläkään retkellä, joten niiden näkemistä joudumme odottelemaan aivan reissun loppuun saakka. Papukaijoja olemme kyllä nähneet päivittäin.

16.4.2016

Viimeinen harjoituspäivä tällä leirillä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja huomenna suunnataan kotiin. Ehdottomasti koko reissun lämpimin päivä heti aamusta alkaen ja päivä aloitettiin reissun kolmannella heittoharjoituksella. Selkä tuntui hieman kipeältä ja jouduin jättämään tämän harjoituksen kesken.

Tuomolla sen sijaan oli hyvä meininki päällä ja hän pääsikin heittämään jo lähes täysillä tehoilla. Hänen heittonsa tänään kantoivat jotakuinkin samoille lukemille kuin viime kesän parhaat kilpailutulokset.

Aamun harjoituksen jälkeen koitti koko reissun ajan odottamani hetki, kun päästiin vihdoinkin ostamaan churroja rantakadun kioskista. Churrot valmistettiin silmiemme edessä ja mukaan tuli lämmintä suklaakastiketta, johon niitä sitten dipattiin. Voi että maistui hyvälle! Ja se tuoksu mikä niistä levisi ensin autoon ja sitten majapaikallemme oli mahtava. Haista vaikka!

Churrojen ja lounaan jälkeen otettiin aurinkoa oikein kunnolla ja nautittiin majapaikan kattoterassin huumaavasta lämmöstä. Välimeri ja alueen järvet näkyivät sieltä upean kimmeltävinä ja loivat tähän hetkeen ainutlaatuisen hienon tunnelman.

Totuus oli kuitenkin vielä edessä eli leirin viimeinen harjoitus, joka tehtiin kuntosalilla. Urheilukeskus oli järjestänyt asiat upeasti ja sali oli varattu vain meidän käyttöömme.

Tein aluksi tempausta ja penkkiä, jotka molemmat sujuivat hienosti. Tempauksessa pääsin yrittämään ennätystäni ja se olikin tosi lähellä onnistua, mutta ei aivan vielä tullut. Seuraavassa treenissä sitten, mutta penkissä tein ennätykseni. Hieno fiilis lopettaa leiri ja lähteä majapaikalle valmistautumaan illalliselle, jonka nautimme yhdessä Torreviejan hienoimmista ravintoloista Barloventossa.

Illallisen jälkeen sanoimme näkemiin ja kiitokset mukavasta leiristä Tuomolle ja Antonille, jotka lähtevät kotimatkalle jo aamuvarhaisella. Me saamme huomenna nauttia vielä muutaman tunnin ihanasta auringosta, ennen kuin lähdemme kohti Alicanten lentokenttää ja kohti Suomea.

17.4.2016

Tänään oli sitten se päivä, kun koitti kotimatka, mutta onneksi lähtö oli vasta iltapäivällä, niin oli mukavasti aikaa vielä mennä majapaikan kattoterassille ottamaan aurinkoa ennen kuin lähdettiin kohti lentokenttää.

Matkalla lentokentälle ajelimme Santa Polan suola-altaiden ohitse ja vihdoinkin näimme myös flamingoja, joita olikin siellä hienosti jo muutamia satoja. Komeita lintuja, joita on mahdollista nähdä äärimmäisen harvoin.

Auringoista_tunnelmaa_Miiro_Amanda_ja_Tuomo.jpg

Leiristä jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis ja tästä on hyvä jatkaa harjoittelua kohti kohta alkavaa kilpailukautta, vaikka kilpailukuntoon on vielä jonkin verran matkaa. Kyllä sekin vielä sieltä esiin tulee, kun on oikea aika. Viimeistään Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla olisi tarkoitus sitten antaa keihäälle kyytiä oikein kunnolla!

terveisin Amanda

Kommentoi kirjoitusta.

Mallorcan puoliväli

Torstai 21.4.2016 klo 14:07

Mallorcan leirin paahtuessa nyt puolivälissä, lienee paikallaan jonkinlainen välitilinpäätös leirin sujumisesta. Kaikkia tunnelmiahan ei voi sanalliseen muotoon kuvailla, eikä myöskään valokuvin tai videoin kertoa, mutta koitan joitain päällimmäisiä omia kokemuksiani ja muidenkin leiriläisten kertomia kokemuksia ja tunnelmia leirin sujumisesta kertoilla. Ja sen lisäksi liitän verbaaliseen ilmaisuuni myös ihan aitoja urheilijoiden omia kommentteja leiristä. Tätä kirjoitettaessa osa leiriläisistämme on jo lähtenyt kotimatkalle Marjutin johdolla, ja juurikin heiltä pääasiassa nämä myöhemmin tekstiini ujutetut leiriläisten omat kommentit ovat. Toivottavasti leiriosion toisella puolikkaalla saamme myös muilta urheilijoilta omia kommentteja julkituoduksi, ettei leiritunnelmien kertoilu jää vain pienen sisäpiirin kommenttien varaan.

Ekakertalaisten leirikaste hauskuutti ja puhututti

Jo perinteeksi KUY:n ja varmaan monen muunkin seuraleirin ohjelmanumeroksi on vakiintunut keltanokkien leikkimielinen leirikaste. Leirin ensimmäisenä lepopäivänä maanantaina kokeneet leirikävijät olivat keksineet ensimmäistä kertaa KUY:n ulkomaan treenileirille osallistuneille mukavia ja mieleenpainuvia tehtäviä. Tarinan muotoon rakennettu ilmaisutehtävä sai ensikertalaiset mitä moninaisimpiin yhteissuoritukseen luovuutta ja liikkuvuutta vaativien tehtäväosioiden myötä. Ja kastetilaisuuden huipentumana oli leirijoukon ”täysivaltaiseksi” jäseneksi pääsemisen edellytyksenä ollut leirijuoman nauttiminen. Ja kaikille tiedoksi, juoman resepti sisälsi vain ja ainoastaan urheilijoille ja tälle ikäluokalle sallittuja ainesosia. Reseptin tarkka sisältö jäi kylläkin salaisuudeksi, ja varmaankin tulevilla leireillä resepti taas vaihtuu hieman toisenlaiseksi. Tämä sporttijuoman nauttiminen tuottikin joillekin ensikertalaisille hiukan ongelmaa. Kuulemani mukaan juoma ei tuoksunut aivan hunajaiselta, eikä makukaan ollut pelkästään mansikkainen. Mutta kaikki keltanokat kuitenkin lopulta saivat urheilujuomansa hyväksytysti juotua. Joku hiukan enemmän vettä kulauksensa päälle kitaten, joku taas hiukan maltillisemmalla lantringin määrällä. Keskustelua leirikaste ainakin aiheutti vielä pitkälle maanantai-iltaan. Ja varmasti joku saattoi miettiä jo tulevia leirejä, ja sitä, että pääsee sitten omaa luovuuttaan toteuttamaan uusien keltanokkien haastamisessa leirikasteen merkeissä.

 IMG_0457.JPG

Toinen leiriviikko alkamassa

Vaikka leirin aktiivitreenaajien määrä toiselle viikolle hieman väheneekin, ei harjoitustahti varmaankaan laske yhtään, mieluummin päinvastoin. Valmentajien määrä toisella viikolla putoaa KUY:n valmentajien osalta kolmanneksen. Se tuo varmaan loppuleirin ajaksi lisähaastetta valmennusten organisoinnin ja työnjaon suhteen. Mutta tähän lisähaasteeseen ainakin allekirjoittanut on varautunut käymällä joka leiriaamu katselemassa auringonnousua pienen aamulenkin muodossa. Toivottavasti se antaa voimia ja jaksamista ottaa toisella viikolla isompi rooli urheilijajoukkomme leirivalmennuksessa. Omalta osaltani leiritreenaaminen onkin jäänyt näihin aamulenkkeihin, mutta niinhän se pitääkin olla, että silloin kun urheilijat treenaavat, valmentajat valmentavat. Ja kun urheilijat nukkuvat ja palautuvat, valmentajat treenaavat. Aamulenkithän ovat urheilijoillekin tällaisissa leiriolosuhteissa oiva tapa saada ja lisätä palauttavaa harjoittelua, jonka rooli leiriolosuhteissa on ensiarvoisen tärkeää. Ja onhan monet urheilijamme näin myös tehneet, tosin hieman eri aikatauluilla…

IMG_0488.JPG

Ekakertalaisten kommentteja

Tänään suurin osa leirin ensikertalaisista starttasi heti aamupalan jälkeen pikkubussiin, joka vei heidät lentokentälle, kohti kotisuomeen lentävää konetta. Marjut, Fikerte, Meeri, Eve W, Klaara, Sara, Elina  ja Arttu nauttivat tämän kevään leiristä vain viikon ajan. Koulunkäynti olikin heillä monella etusijalla, vaikkakin läksyjen lukua täälläkin on harrastettu. Kaikki kylläkin lupasivat jo itselleen, että ensi keväänä leireillään ainakin kaksi viikkoa. Ensikertalaiset kirjoittelivat omista tunnelmistaan ennen lähtöään, ja siteeraan niitä nyt tähän:

Meeri ja Eve: ”leirillä on ollut todella mukavaa. Päivisin ei ole ollut hetkeäkään, jolloin ei olisi mitään hauskaa tekemistä. Leirillä olemme treenanneet, uineet ja pitäneet lystiä hyvässä seurassa. Ryhmähenki on ollut kannustava ja ystävällinen. Aamuisin on kiva nousta urheilemaan ja illalla mennään urheilusta sopivasti rasittuneena nukkumaan. Ruoka on ollut hyvää. Ensi vuonna tulemme sitten kahdeksi viikoksi.”

Elina, Klaara ja Sara: ”Leirillä on ollut todella mukavaa ja paikat ovat pysyneet kunnossa, koska leiri ei ole ollut liian rankka. Hotellista ei ole mitään valittamista ja olosuhteet ovat olleet suhteellisen hyvät. Olemme tulleet siihen tulokseen, että viikko on aivan liian lyhyt, ja ensi vuonna haluamme olla ehdottomasti kaksi viikkoa.”

Arttu ja Aatu: ”Paikka on ihan jees….kentässä tosin parantamisen varaa. Leiri on ollut mukava ja hiekkakumpujakin on rannoilla näkynyt. Organisointi treeneissä olisi voinut olla selkeämpi, ja tuleva ohjelma aiemmin selkeämmin tiedossa.”

 

Jatkamme vielä leirin toisellakin viikolla raportointia, toivottavasti joku ottaa myös facebookin päivittämisen huolekseen, nyt kun Marjut ei ole sitä enää täällä paivittämässä.

 

leiriterveisin joli

Kommentoi kirjoitusta.

Mallorcan matkalla koettua

Maanantai 18.4.2016 klo 12:39

KUY:n Mallorcan leirillä koitti tänään ensimmäinen harjoituksista vapaa päivä. Tilanteen huomasi jo siitä, kun itse menin normaalin aamurituaalini jälkeen normiaikaan aamupalalle, ei siellä näkynyt vielä ketään muita leiriläisiämme. Kenelläkään ei ollut tarve tulla heti tarjoilun alkaessa aamupalalle, kun harjoitusajat eivät määrittäneet aterioinnin aikataulutusta. Itselläni aamu ei poikennut edellisistä, vaan auringonnousun aikaan rantaan hölkkä-kävelemään 30-60 minuutin ajaksi, sitten suihkuun ja täyttämään vatsa maittavalla aamupalalla. Tai poikkesi aamu hiukan edellisistä. En nähnyt auringonnousua, koska paksu pilvikerros peitti taivaanrannan. Nyt tätä kirjoitettaessa aurinko tosin jo hiukan pilkistelee tummien pilvien välistä. Saattaapa tästäkin päivästä tulla auringonpaisteinen päivä.

Sää suosinut

Mallorcan keväinen sää on tähän asti suosinut leiriämme. Kaikkina neljänä harjoituspäivänä aurinko on porottanut lähes pilvettömältä taivaalta. Lämpötila on keikkunut arvioni mukaan 20-25 asteen välimaastossa. Tuuli on kuitenkin joinakin hetkinä ollut puuskaista ja melko voimakastakin. Harjoittelua sään olomuodot eivät ole häirinneet. On voitu harjoitella sekä myötä että vastatuuleen. Mutta tuulisuus on ehkä aiheuttanut sen, että auringon polttava vaikutus ei ole tuntunut iholla erityisen kuumottavana. Ja siksipä joidenkin leiriläistemme olka-, poski- ja nenänpäät punoittavat runsaasta aurinkorasvan kulutuksesta huolimatta.

IMG_0423.JPG

Shoppailua Palmassa

Vapaapäivän ohjelmassa osalla leiriporukkaa kuului shoppailumatka saaren pääkaupunkiin Palmaan. Puolen tunnin bussimatkan päässä luultavasti matkakassasta osa kuluu tuliaisostoksiin, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Tyttö- ja naisvaltainen ostosseurue sai valvojakseen Marjutin, joten aivan omin nokkineen emme nuorisoa päästäneen ostosparatiisiin. Osa urheilijoista jäi ainakin aamupäiväksi hotellille huilailemaan, ja itsekin vielä tässä lähikahvilassa aikaani vietän, ja ajankuluksi näpyttelen tekstiä näyttöruudulle. Harmittelin, etten muistanut kotisuomessa matkatavaroiden joukkoon ajokorttia laittaa, joten suunnittelemani autonvuokraus ja saaren kiertäminen maisemia ihaillen jää nyt vapaapäivänä tekemättä.

IMG_0432.JPG

Treenit sujuneet hienosti

Leirimme pääasia, treenaaminen on sujunut yleisesti ottaen erinomaisesti. Kaikki urheilijat ovat voineet treeninsä tehdä terveinä. Tosin parilla urheilijalla pieniä rajoittavia vammoja oli jo leirille tullessaan, mutta heidänkin osaltaan kehitystä treenin tehostamisen muodossa on tapahtunut. Ainoa puute treenien toteutuksessa on ollut piikkarijuoksujen vähyys suunnitellusta. Auringon polttama Mondorata on niin kova, ettei sillä juurikaan olla juostu. Onneksemme kentällä on myös sisätiloissa mondosuora sekä pituushyppykasa, jossa osa harjoituksista on päästy myös piikkareilla tekemään. Onneksemme juoksuratoja ulkona kiertää tekonurmirata, joka on ollut hyvä harjoitusalusta kovempaankin juoksuun. Osa treeneistä on tehty myös rantahietikolla, jossa eilen palauttavana treeninä tehtiin muun muassa hiekkaveistoksia. Varsin hienoja taideteoksia niistä syntyikin. Harmikseni tämän aamun aamulenkillä huomasin, että aallot olivat osan teoksista huuhtoneet torsoiksi.

IMG_0454.JPG

Jatkamme kuulumisten kertomista edelleen lähes päivittäin. Facebookin kautta ja tänne blogin puolellekin saamme myös urheilijoiden välittämiä tunnelmia viimeistään loppuviikosta. Leiriterveisin

joli

Kommentoi kirjoitusta.

Mallorcalla paistaa

Perjantai 15.4.2016 klo 14:36

Terveiset täältä Mallorcan saarelta, jossa Keski-Uudenmaan Yleisurheilun valmennusleirin toinen päivä alkaa olla puolessa välissä. 22 urheilijan ja kolmen valmentajan joukko lensi torstaina aamuvarhaisella tänne aurinkoiselle saarelle, tarkoituksenaan hioa kahden viikon ajan kuntoa kohti kesän kilpailukoitoksia. Nuorten valmennusryhmäläisten valmennuksesta Välimeren jo keväisessä ilmastossa vastaavat Eila Kelo, Marjut Väänänen ja Jorma Liukka. Osa ryhmästä palaa Marjutin huostassa jo viikon jälkeen kotisuomeen, toiveenaan, että sielläkin kevät olisi jo lämmennyt, jotta ulkona harjoittelu onnistuisi täysipainoisesti. Samaan aikaan KUY:n urheilijoiden kanssa Mallorcan Palma Novassa leireilee myös Hämeenlinnan Tarmon urheilijoita, jotka tulivat paikalle Miikka Kelon johdolla jo paria päivää aikaisemmin. Osa harjoituksista tehdäänkin yhdessä heidän kanssaan.

mallorcan_leiri_2016_1.JPG

Etelän leiri alkoi eilen kevyellä yhteisellä rantaharjoituksella, joka oli nimetty leikkimielisesti EM-kilpailuiksi. Pehmeällä hiekalla auringon loistaessa hiekka pöllysi, kun lähes 40-päinen urheilijajoukko kisaili erilaisissa joukkueviesteissä hiki pinnassa, mutta kuitenkin leikkimielisesti EM-menestyksestä. KUY:n leiriläisten toinen harjoituspäivä alkoi paikallisen yleisurheilukentän tunnelmaan tutustuen. Yhteisen jamaikalaisalkuverkan jälkeen joukko jakaantui pienempiin ryhmiin, tehden ensimmäisen kenttäharjoituksen pääsääntöisesti nopeita lihassolujaan herätellen. Kenttäolosuhteet todettiin muutoin erinomaisiksi, mutta juoksuradan ja hyppypaikkojen mondo on jo kivettynyt tosi kovaksi. Onneksemme juoksurataa ympäröi pehmeämpi tekonurmirata, jossa varmasti enimmät juoksuharjoitukset tullaan jatkossakin tekemään. Tähän mennessä leiriläisiä on hemmotellut reilun 20 asteen aurinkoinen keli, jonka johdosta aurinkorasvaa on kulunut ja vedenkulutus harjoitusten aikana on ollut melkoinen. Leirihenki on varmasti yhtä aurinkoinen kuin sääkin, ja jokainen toivoo saavansa harjoitella kaikki treenipäivät terveenä, taaten samalla hyvän lähtökohdan kesän kilpailumenestykselle.

mallorcan_leiri_2016_2.JPG

Palailemme täältä leirin myöhemmässä vaiheessa kuulumisten merkeissä, toivottavasti saan innostettua myös urheilijoita kertoilemaan tunnelmiaan kaiken kansan luettavaksi. Myös facebook on ollut aktiivisessa käytössä, ja sieltäkin löytyy aurinkoisia leiritunnelmia….

joli

Kommentoi kirjoitusta.

Valmennuksen vaiheilla

Maanantai 18.1.2016 klo 10:13 - joli

Uusi urheiluvuosi on myös almanakan mukaan alkanut, ja alkuvuoden perinteisen urheilugaalan kuohunnatkin alkavat jo laimentua. Nyt on oiva hetki pakkaspäivän siivittämänä pysähtyä hetkeksi ”valmennuksen vaiheille”.

Seurassamme KUY:ssa on myös alkamassa uusi vaihe, kun seuramme päätoimisten trioon saadaan uusi valmennuspäällikkö vahvistamaan seuratoiminnan kehittämistä erityisesti valmennuksen sektorille. Sain kunnian olla mukana tuossa valintaprosessissa, ja loppuviikosta haastattelimme muutamia hyviä hakijoita, joista seuran hallitus näinä hetkinä tekee lopullisen valinnan. Olemme saamassa piakkoin innokkaan ja idearikkaan urheilun ammattilaisen, joka toivon mukaan saa innostuneisuudellaan ja uusilla ideoillaan hyvin kehittyneen seuramme entistä kovempaan kiitoon. Jo aiemmin olen näillä palstoilla tuonut esille oman näkemykseni seuramme tärkeistä kehityskohteista. Mielestäni yksi avaintekijä on uusien, osaavien valmentajien rekrytointi  ja kouluttaminen seuran valmennustoimintaan. Vain sitä kautta kasvava urheilijajoukkomme saa jatkossakin laadukasta valmennusta, joka on edellytys nuoren urheilijan kehittymiselle SM-menestyjästä jopa kansainväliselle tasolle.

Urheilijoiden taso noussut

Seuran kuuden edellisen toimintavuoden aikana KUY:n valmennusurheilijoiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Ja myös nuorten menestys SM- kilpailuissa on petraantunut huikeasti ja nuorten maajoukkueisiin olemme saaneet lisää urheilijoita mukaan. Vuonna 2013 ja 2014 maajoukkueurheilijoita seuramme väreissä oli 3 urheilijaa, mutta viime kesänä sinivalkoisissa edustustehtävissä kilpaili menestyksellä jo seitsemän KUY:laista. Ja mikä asiassa on huomionarvoista,  he kaikki ovat vielä alle kaksikymppisiä. Myös SM-mitalistien määrä on kasvanut. Vuonna 2012 seuramme urheilijat saavuttivat 19 SM-mitalia, kun viime kesän(2015) saalis oli 49 mitalisijaa. Huikea tason nosto on siis tapahtunut.  Ja tästä menestyksestä voimme antaa kiitosta urheilijoidemme lisäksi myös harvalukuiselle, mutta laadukasta valmennustyötä tekevälle valmentajajoukollemme.

Valmentajien rekrytointi ja koulutus kunniaan

Tämän tason ylläpitäminen ja edelleen kehittäminen vaatii laajaa ja osaavaa valmentajaverkostoa, sekä ennen kaikkea yhteistyötä valmentajien kesken.  Kun pikaisesti laskeskelin, tuota edellisessä kappaleessa hehkutettua menestystä on ollut turvaamassa vain kourallinen valmentajia. SM-mitalistiemme valmennuksesta on vastannut vain kuusi eri valmentajaa. Ja heistäkin kolmella on vain yksi seuramme urheilija valmennuksessaan. Toki joillakin urheilijoilla on tukenaan kaksikin valmentajaa, mutta siitä huolimatta menestyksemme on levännyt varsin harvan valmentajajoukon harteilla. Ja vaikka en halua ikärasismia harrastaa, osa tuosta joukosta on jo lähestymässä eläkeikää tai on jo sen saavuttanutkin. No voihan tietysti ajatella, että silloinhan sitä on aikaa valmentaa…..

Jos haluamme, että laadukas valmennustoiminta ja hyvä kilpailumenestys KUY:ssä edelleen jatkuu, on uusien valmentajien kouluttaminen ja mukaan saaminen aktiiviseen valmennustoimintaan ehdoton edellytys. Valmentajaresurssin kasvattaminen mahdollistaa myös entistä paremman mahdollisuuden myös seuran sisällä lajiryhmävalmennukseen. Joka kuitenkin nuorisovalmennusiän yläpäässä ja erityisesti jo maajoukkuetason urheilijoiden kanssa on ehdoton edellytys nousemiseen kansainväliselle tasolle. Harva huippu-urheilija enää treenaa harjoitusryhmissä, jossa samaan aikaan on usean eri lajin tai lajiryhmän urheilijoita samaan aikaan treenaamassa. Varsinkaan sitä entistä enemmän painottuvaa lajiharjoittelua. Peruskuntoahan toki voi harjoitella useamman lajin harrastajien kanssa samassa ryhmässä.

Toivon, että juuri alkaneena toimintavuotena uuden valmennuspäällikön johdolla seuramme valmennustoimikunta saa käyntiin kehittämistoimet, jolla kehittyvien urheilijoidemme valmennusta saadaan jalostumaan entistä vankemman ja osaavamman valmentajajoukon voimin. Valmentajien kouluttaminen ja tiivis yhteistyö antaa varmasti seurallemme edellytykset kehittyä kohti toimintakäsikirjan visiota. Vakiinnuttaa paikka viiden parhaan seuran joukossa valtakunnallisesti. Ja lainaten haastattelutilanteessa kuulemiani tulevan valmennuspäällikkömme sanoja, ”toivon, että jokaisella valmentajalla on hyvä toimia seurassa”. Se takaa myös urheilijoille hyvät eväät menestykseen.

joli

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valmennus

Valmennuksen vaiheilla jatkoa....

Tiistai 8.12.2015 - joli

Nyt kun olen lähes vuoden ollut vähemmän valmennuskiireinen, on ollut aikaa pohdiskella erilaisia asioita, niin valmennuksen vaiheilta, kuin myös monilta muilta elämän alueilta. Viime kerran tekstissäni sivusin oman kilpaurheilijan urani alku- ja loppuvaihetta. Se keskivaihehan olikin lyhyt, kun loppuvaiheen saavutin jo alle kaksikymppisenä. Aloittelin silloin kilpauran loppuvaiheen aikoihin myös omaa valmentajan uraani, ja jos ynnäilen valmennusvuosia, joita on takanapäin, niin niitä kertyy jo lähes 40 vuotta. Toki siellä vuosien varrella oli joku vaihe,jolloin olin myös hiukan vähemmän kiinni aktiivisessa valmennuksessa. Mutta kun työelämäni on täyttänyt myös liikunta, voi todeta, että jollain tavalla valmennuksessa tai ainakin liikunnan parissa on tullut oltua yli 40 vuotta. Tästä nyt varmaan joku vetää johtopäätöksen ja kenties toivookin, että jatkossa en enää valmentaisi, vaan antaisin sen jo nuorempien ja kenties innokkaampien käsiin. Mutta kyllä sitä paloa on taas välivuoden jälkeen sielussa tuntunut, ja olenkin antanut ymmärtää, että jossain määrin lisävastuuta olen valmis vastaanottamaan, jos siihen katsotaan olevan tarvetta. Ja olenhan jo jonkun seuramme yhteistreeninkin käynyt vetämässä, ja varmaan jatkoa sille seuraa lähipäivinä.

Joukkuevalmennuksesta yksilön valmentamiseen

Oman valmentajan urani olen aikanaan aloittanut joukkuelajeista. Pesäpallo ja lentopallo olivat pelejä, joita nuoruusvuosina tuli pelailtuakin ihan kilpasarjoissa. Ja molemmissa lajeissa toimin myös pelaamisen lisäksi valmentajana. Jossain vaiheessa sitten kysyntää tuli myös yleisurheilun puolelta, lähinnä kestävyysjuoksijoiden puolelta. Olinhan itsekin ollut lajissa sisällä koko juniorivuosieni ajan. Joukkuevalmennuksen haastavuus ja samalla kiehtovuus on siinä, että siinä täytyy kehittää urheilijaa yksilönä, ja samalla huolehtia siitä, että useat yksilöt pystyvät toimimaan saumattomasti joukkueena, josta saadaan mahdollisimman hyvä tulos ulos. Ja kun on seurannut nykyisin joukkuelajien valmennusta ja eri valmentajien toimintaa, olen ollut havaitsevinani, että osa valmentajista painottaa entistä enemmän yksilöiden kehittämistä, ja rakentaa sitä kautta toimivan joukkueen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö valmentautuminen joukkueena olisi tärkeä asia. Kun kuitenkin joukkueen tulos parhaimmillaan on paljon enemmän kuin sen yksilöiden summa. Aiempina vuosina vallalla oli enemmän valmentautuminen joukkueen kehittämisen kautta, yksilön kehittäminen ei ehken ollut niin paljon painopisteenä. Oman näkemykseni mukaan nykyinen yksilön kautta joukkueeksi lienee parempi tapa toimia, mutta toki sekin täytyy muistaa, että samaan lopputulokseen voi päästä niin monella tavalla. Ja tämä pätee hyvin monessa muussakin asiassa, kuin valmennuksessa.

Yksilöurheilijan valmennuksessa, varmaan sekä valmentajan että urheilijan näkökulmasta on kiehtovaa ja palkitsevaa se, että urheilutulokseen ja sen laatuun vaikuttaa lähes pelkästään vain urheilijan oma suoritus ja onnistuminen. Kilpailusuorituksessa ei pääse kenenkään joukkuekaverin siivellä menestykseen tai jos menestystä ei tule, kenenkään joukkuetoverin syyksi menestymättömyyttä ei voi sysätä. Silloin on syytä urheilijan ja valmentajan analysoida tekemisensä ja tekemättä jättämisensä tarkkaan. Toki onhan kamppailulajeissa kylläkin menestyksen tiellä mahdollisesti vielä kovempi vastus, joka voi omalla toiminnallaan tai taktisilla oivalluksillaan saada kanssakilpailijan huipputuloksen estettyä, joten menestys ei silloin ole pelkästään urheilijasta itsestään kiinni.

KUY:llä näytön paikka

Kuudetta toimintavuottaan päättelevä kotiseurani KUY on haastavan tilanteen edessä. Nuorisourheilun puolella toimintoja on saatu kehitettyä varsin monipuoliseksi, ja uusia toimintamuotoja on käynnissä, joiden kautta seuraan saadaan jatkuvasti uutta urheiluväkeä, lapsia ja jo hieman varttuneempiakin. Ja kun katsoo seuran valmennusurheilijoiden menestyksen kehitystä muutaman vuoden ajalta, on siinä tapahtunut valtava harppaus. Maajoukkueurheilijan tasolla on monta seuramme urheilijaa, ja SM-mitalistien määrä on vuosi vuodelta vaan kasvanut. Tämä asettaa seuran valmennustoiminnan erittäin suuren haasteen eteen. Kuinka organisoida urheilijoiden valmennustoiminta niin, että kehitystä jo SM-tasolla olevien urheilijoiden kohdalla tapahtuisi edelleen. Ja kun samaan aikaan nuorimmista ikäluokista varsinaisen nuorisovalmennuksen pariin tulee uusia lahjakkaita urheilijanalkuja, pitää heillekin taata jatkossa entistä laadukkaampi valmennus- ja harjoitteluympäristö. Tehtävä ei ole helppo, vaan vaatii seuran valmennusväeltä todella hyvää suunnittelua ja organisointikykyä. Eikä tätä tehtävää helpota ainakaan päätoimisen valmennuspäällikön vaihtuminen vuoden vaihteessa. Myös Keski-Uudenmaan alueen harjoittelupaikat varsinkin talviaikaan antavat oman haasteensa laadukkaan valmennustoiminnan järjestämiseksi.

Valmentajarekrytointi ja koulutus avainasemassa

Kun valmennuksen pariin tulee entistä enemmän uusia urheilijanalkuja, on mielestäni seuramme aktiivivalmentajien määrää saatava lähivuosina rutkasti kasvatettua. Ei näinkään ison seuran nuorisovalmennus voi olla vain muutaman valmentajan harteilla. Jos ja kun nuorten sarjalaisten SM-tasolle nousu jatkuu viime vuosien malliin, emme millään selviä ainoastaan 5-6 aktiivisella ”nuorisovalmennustason” valmentajalla. Ja kun meitä jo kokeneita ja pitkään valmennustoiminnassa mukana olleita valmentajia on siinä joukossa joitakin, on se selvä tosiasia, että uusia valmentajia aktiiviseen valmennustoimintaan tarvitaan. Jos seuramme urheilijanpolku toimii jo jollain tasolla, jopa hyvin, pitää myös valmentajan polulle saada uusia innokkaita valmentajia, jotta laadukas valmennustoiminta voi seurassamme jatkua, ja urheilullinen menestys myös kehittyä eteenpäin. Jos seuramme aikoo tavoitella edelleen toimintakäsikirjaan kirjattuja visiotaan ja keskeisiä päämääriään, on tämän asian kehittäminen yksi avainasioista. Toki kehittämisen kohteita on varmasti monia muitakin, mutta ne lienevät sitten seuraavien blogini asioita…..

joli

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valmennus, yleisurheilu, KUY

Valmennuksen vaiheilla, osa II

Torstai 8.10.2015 - Joli

Viime viikkoina ja päivinä on julkisuudessa keskusteltu ja kohistu nuoren Alisa Vainion huippusuorituksesta maratonilla. Tai oikeammin hänen osallistumisoikeudettomuudestaan Rion olympiamaratonille. Vainiohan juoksi Kullervo-maratonilla parisen viikkoa sitten ensimmäisessä maratonjuoksussaan huippuajan 2.33,24, mikä alittaa selvästi ensi kauden olympialaisiin asetetun tulosrajan. Harmikseen hänen ikänsä ei riitä osallistumiseen maratonjuoksuun olympialaisissa. Sen aivan selkeästi säännöt kieltävät. Olympiamaratonille osallistuvan pitää täyttää vähintään 20 vuotta sinä vuonna, kun olympiamaratonin aikoo juosta. Aikansa julkisuudessa spekuloitiin, että pitäisikö hänelle anoa erivapautta osallistumiseen alaikäisenä. Mielestäni SUL teki aivan oikean päätöksen, päättäessään, ettei erivapauksia lähdetä hakemaan. Hakemuksen läpimenon mahdollisuus on häviävän pieni.

Melkoisen kohun aiheutti myös SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä kommentoidessaan Vainion halua päästä olympiamaratonille. Mäkelä piti nuoren juoksijattaren tahtoa olympiamaratonille ” nuoren tytön unelmointina”, josta mm. opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen tuohtui. Eihän Mäkelän kommentin sanavalinta todellakaan mennyt putkeen, ja sen moni muukin tulkitsi hiukan vähemmän kannustavaksi nuorta urheilijaa kohtaan.

Pienen heristävän sormen minä nostaisin myös asian käsittelystä median suuntaan. Tämän päivän uutisointi erinäisistä asioista on melko usein, jos ei aina, sensaatiohakuista. Pienistäkin asioista nostetaan isoja otsikoita. En tarkoita, etteikö Alisa Vainion upea juoksu olisi ison otsikon arvoista, mutta sen jälkeisistä tapahtumista negatiiviseen sävyyn toitotettu uutisointi ei välttämättä ole itse nuoren urheilijan kehityksen kannalta paras mahdollinen tapa. Se voi jättää jälkensä nuoren ihmisen sisimpään, ja tuoda myös turhia paineita jatkokehitykseen. Vainiohan on jo itsekin todennut, ettei taida enää lehdistölle mitään puhua….

Nuorisohuippu ei ole tae aikuismenestyjäksi

Tässä yhteydessä voisin nostaa tekstiin myös hiukan alkutekstin aihetta liippaavan asian, jonka keskeisen sanoman kirjoitin jo väliotsakkeeseen. Nuorena huipputulokset ja huippumenestys eivät ole mikään tae huippumenestykseen aikuisiällä. Mutta ei se ole myöskään vaatimus, jotta aikuisurheilijana voi menestyä kansainväliselläkin tasolla. Läheskään kaikista nuorena kovia tuloksia tehneistä urheilijoista ei koskaan tule kansainvälistä huippu-urheilijaa, eikä edes kansallista kärkikaartia. Itsekin lukeudun tähän joukkoon. Ei se taannut mitään, että 16-vuotiaana olin Suomen paras ja jopa Suomen ennätystuloksella. Vaikka haaveilinkin  vuonna 1973 olympiavoitoista esikuvanani edellisenä kesänä kaksi olympiakultaa voittanut Lasse Viren, ei se haave koskaan päässyt toteutumaan.  Se nyt vaan oli sitä ”nuoren pojan unelmointia”, voisin todeta. Mutta en ole katkera, vaikken saavuttanutkaan kilpaurheilijana mitään suurta ja mahtavaa. En edes Kalevan Kisoihin asti päässyt kilpaurallani urheilijana. Selän ongelmat katkaisivat oman urani jo alle parikymppisenä. Sittemmin vaivani diagnostoitiin selkärankareumaksi, jonka kanssa olen nyt reilut kolmekymmentä vuotta rinnakkaiseloa elänyt.

 Olen kuitenkin päässyt nauttimaan liikunnasta ja kilpaurheilusta koko ikäni. Liikunnan parissa olen päässyt tekemään työtä, ja valmentajana ollut mukana monessa ilonhetkessä. Ja onhan kuntourheilijana tullut joitakin maratonejakin kierrettyä. Tosin reilua tuntia hitaammalla vauhdilla kuin jutun alkuosan tähti Alisa Vainio.

Ja tällaisia esimerkkejä löytyy yleisurheilunkin parista vaikka kuinka paljon. Urheilussa on kuitenkin myös se maukas suola, että vaikka huippu-urheilun ura ei urkenisikaan, mielenkiintoisia ja haastavia sekä palkitsevia tehtäviä seuratoiminnasta löytyy varmasti ihan jokaiselle urheiluihmiselle.

Ja vastaavasti monesta nuorena ja aikuisurankin alkumetreillä vaatimattomia tuloksia urheilun saralla tehneestä voi sitten jossain vaiheessa putkahtaa se todellinen menestyjä. En ole varmaan ainut joka esimerkiksi -80 luvun alussa hiihdon arvokisoja seuratessaan manasi Marja-Liisa Hämäläisen vaatimattomia suorituksia kilpaladuilla. Mutta niin vaan hänestäkin tuli, kolminkertainen olympiavoittaja henkilökohtaisilla hiihtomatkoilla Sarajevossa vuonna 1984. Myöhemmin, tosin Kirvesnimen sukunimen siivittämänä olympiamitaleja tuli vielä lisää ja MM-kilpailuistakin kuusi henkilökohtaista mitalia. Ja lukuisat viestimitalit vielä päälle. - Olenkohan minäkin tulossa vanhaksi, kun esimerkit asioihin löytyy helposti noin 40 vuoden takaa ?-

Maltti mukana

Jospa yhteenvetona raapusteluuni toisin esille urheilussa ja erityisesti nuorisourheilussa  elintärkeän sanan maltti. Vaikka nuorena saavuttaisikin kovia tuloksia, kannattaa valmentajien, urheilijoiden sekä myös urheilijoiden taustajoukkojen pitää harjoittelussaan ja tekemisissään maltti mukana. Oikotietä onneen tai kansainväliseen kilpamenestykseen yleisurheilussakaan ei ole olemassa. Kansainvälinen menestys vaatii pitkäjänteisen työn, monipuolisen harjoittelun ja kaikkien oheisasioiden kunnossa olemisen. Ja sittenkään se huippumenestys ei ole varmaa. Aina uhkatekijöitä voi ilmaantua. Ja ehkä yksi suurimmista uhkatekijöistä voi olla ”liian paljon liian nuorena”. Tämä pätee niin odotuksiin, menestykseen kuin harjoitteluunkin. Ja vastaavasti malttia toivon myös sellaisille nuorille, jotka eivät vielä ole sitä SM-mitaliakaan palkintokaappiinsa saaneet. Pitkäjänteinen uurastus  tuo aina jossain vaiheessa palkinnon. Ei ehkä sitä haaveissa päällimmäisenä olevaa, mutta jotain kuitenkin. Tärkeintä ei ole voitto, vaan liikunnallinen elämäntapa. Siitä riittää onnea elämään, vielä näin vanhanakin.

joli

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valmennus, yleisurheilu, KUY

Valmennuksen vaiheilla

Perjantai 18.9.2015 klo 13:28 - Joli

Siitä onkin pieni tovi, kun edellisen kerran kirjoittelin tämän otsakkeen alla. Tällä hetkellä tuon otsikon sanoma lienee melko hyvin kohdillaan, koskapa vuoden 2015 olen ollut enemmänkin taustalla seuran aktiivivalmennuksesta. Eli kirjaimellisesti vain valmennuksen vaiheilla.

Toki oman tyttäreni Hannan valmennuksesta olen edelleen vastannut, mutta sekin on ollut enimmäkseen etävalmennusta reilun parinsadan kilometrin välimatkan takia. Tuo valmennussuhde on edelleen jatkumassa, ja etsinnässä Hannalle onkin sopiva sparraaja Jyväskylästä. Enimmäkseen yksin treenaaminen ei varmasti ole pitemmän päälle hyvä ja optimaalista tuloskehitystä tukeva ratkaisu.

Ryhmäharjoittelu, vaikkakin yksilölajista on kysymys, on sellainen asia, jota aikuisiän kynnyksellä ja huippu-urheilijoiden kohdalla ei ole varmasti riittävän hyvin hyödynnetty. Nuorten valmentautuminenhan seuroissa, niin myös KUY:ssa tapahtuu pääasiassa erilaisissa valmennusryhmissä. Ja niin pitää ollakin. Ja mitä lähemmäksi tullaan nuorten maajoukkuetasoa, sitä tärkeämpää olisi pystyä rakentamaan lajiryhmiä, joissa harjoittelun rakenne ja sisältö on lähellä toisiaan. Perusharjoittelukaudelle 15-16-vuotias heittäjä ja hyppääjä sekä juoksijakin voi hyvin harjoitella keskenään ja yhtä aikaa tiettyjä perusominaisuuksia. Mutta kun mennään enemmän lajin harjoitteluun, harjoitusryhmän pointti pitäisi olla jo enemmän vähintäänkin lajiryhmäkeskeinen.

Siinä vaiheessa, kun nuori lähtee opiskelemaan, monesti kotipaikkakunnaltaan pois, harjoitteluryhmän löytäminen ja hyvään ryhmään hakeutuminen voi olla se ratkaiseva tekijä, joka takaa kehittymisen ja menestymisen myös aikuisiässä. Saman lajin tai ainakin lajiryhmän urheilijat voivat treeneissä olla hyvänä sparraajana toisilleen. Yksin esimerkiksi kovan tehoharjoituksen tekeminen saattaa ontua tehojen osalta, mutta jos harjoituskaveri(t) puuskuttavat rinnalla tai hiukan etuviistossa, omasta harjoitustehostakin saattaa helpommin saada riittävän kovan. Toki on siinä riskinsä myös toiseen suuntaan.

Erinomainen menestyskesä

Seuramme urheilumenestys menneenä kilpailukautena on ollut seurahistorian paras. Maajoukkuetason urheilijoiden määrä on yksi mittari menestystä mitattaessa.  Menneenä kesänä peräti seitsemän urheilijaa puki Suomen sinivalkoisen edustusasun ylleen. Eveliina, Robin ja Noora ovat saaneet rinnalleen Suomi-paitaan Peten, Jeren, Sannin ja Saaran. Itsekin pääsin henkilökohtaisesti näkemään Tukholmassa, kuinka kunniakkaasti Ruotsi-ottelussa seuramme urheilijat Suomen edustusasussa urheilivat.

Lajiryhmävalmennusta tarvitaan

Nyt kun meillä useat nuoret ovat jo maajoukkuetasoa, olisi lajiryhmävalmennuksen järjestäminen järkevää, ja edesauttaisi kehittymistä nuorten maajoukkueista myös aikuismaajoukkuetasolla. Ja jos oman seuran sisältä ei löydy samasta lajista tai edes lajiryhmästä sopivaa harjoituskumppania tai lajiryhmää, niin kyllähän lajiryhmäharjoittelua voidaan ja kannattaa suunnitella yli seurarajojen.

Seuramme sisällä järjestettävä lajiryhmävalmennus vaatii toimiakseen laajan valmentajaverkoston. Pitäisi löytyä osaamista yleisurheilun laajasta lajikirjosta. Kun kuitenkin on niin, että yksi ja sama valmentaja ei ehdi omaksua ja kehittää omaa tietotaitoaan jokaisen yleisurheilulajin osalta. Eikä yksi ja sama valmentaja voi valmentaa kaikkia urheilijoita. Työtä pitää jakaa, ja hakea kullekin urheilijalle se hänelle paras ja osaavin valmentaja.

Olen itse aina arvostanut otteluvalmentajia, joiden täytyy hallita niin monen lajin tekniset hienoudet sekä kunkin lajin vaatimat fyysiset ominaisuudet. Ja kaiken lisäksi kun vielä urheilijatkin ovat yksilöitä, kaikki eivät kehity samoilla opeilla ja samanlaisella harjoittelulla. Kyllä ottelijan valmentaminen vaatii monipuolista osaamista. Siksipä minusta ei koskaan ole tullutkaan otteluvalmentajaa.

joli

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: valmennus, yleisurheilu, KUY

KUY:n Nuorisourheilijat Portugalissa

Keskiviikko 30.4.2014 klo 12:48

KUY:n Nuorisourheilijat Portugalissa osa 5.

Aamutunnelmat tänään klo 7.00 rannalla

25.jpg

KUY:n Nuorisourheilijat Portugalissa osa 4.

Holá!

Terveisiä täältä kuumottavasta Portugalista. Täällä me nyt ihan oikeasti olemme nauttimassa auringosta ja urheilusta. Koko leiri on sujunut mukavasti, ja tähän Portugalin tohinaan on ehtinyt jo tottua.

20.jpg

Eilen pääsimme Even kanssa harjoittelemaan hieman erilailla kuin ennen. Harjoittelimme nimittäin telinelähtöjä seiväshyppypatjalle, mikä onnistui alkukankeuden jälkeen oikein terävästi. Seiväshyppypatjalta siirryimme sulavasti telineiden kanssa ylämäkeen ja löysimme kadotetun terävyytemme lopulta sielläkin.

Harjoituksen jälkeen lähdimme metsästämään jotain suuhun pantavaa, mutta lopputulos oli melko mauton. Onneksi Vertin pippuripihvit kohottivat osaltaan ruokatunnelmaa. Iltapäivällä olimme taas valmiita seuraavaan koitokseen, joten lähdimme polkemaan rivakasti kentälle päin.
Edessämme olikin melko koitos, sillä alkuverkka tapahtui jalkapallon merkeissä. Se vaati hieman erilaista keskittymistä. Pelimme sujui kuitenkin mallikkaasti, sillä tytöt ja Jere voittivat mennen tullen 4-1!!
Pelin huuman laskettua teimme minä, Eve ja Nelly palauttavan lihaskuntoharjoituksen, mikä kuitenkin muuttui melko tuskaisaksi, sillä kentällä oli tosi lämmin. Palattuamme kuumottavalta kentältä hotellille, pääsimme vilvoittelemaan raikkaan viileään hotellin uima-altaaseen ja lopulta myös syömään.

Tästä päivästä on päällimmäiseksi jäänyt mieleen hyvä olo treeneistä, sekä kylmä ja suolainen merivesi. Tänään treenasimme aamu yhdeksältä hieman nopeutta ja juoksu kulki rennosti huiman myötätuulen lennättämänä. Harjoitusten välissä kävimme merivedessä jäädyttelemässä itseämme, ja jalatkin jäisessä vedessä palautuivat hyvin. Iltapäivän treeni tapahtui kuntopallojen parissa, ja pari urheilukuvaakin saatiin treenin jälkeen napattua. Viime päivät ovat olleet jo melkein liian kuumia, ja päivät ovat olleet tämän takia melko raskaita. Kuitenkin ryhmärämämme on hyvin sinnikäs eikä pieni kuumuus tätä joukkoa helpolla voita.   - Hanna-

KUY:n Nuorisourheilijat Portugalissa osa 3.

Seikkailun huumaa etelän mailla

Päätinpäs astua lentokoneeseen, joka näytti suurelta pienissä silmissäni. Seurasin lentoemäntää paikalleni, jolta pystyin helposti katselemaan maaliman menoa. Ohi kiitävät maisemat saivat minut nuokkumaan ja pian nukahdin. Säpsähdin hereille vieressä istuvan miehen kysyessä: ”Mikä pisti minua kylkeeni?” Katson miestä arasti ja käperryin omaan nurkkaani.

17.jpg
Ilta-aurinko paistoi koneen ikkunasta silmiini, ja huomasin saapuneeni Portugaliin. Pehmeän sulavasti tärähtäen kone laskeutui maahan. Kaikki ryntäsivät hakemaan matkatavaroitaan, ja minä kaappasin piikkaripussini kainaloon. Muutaman mutkan päästä pääsin Monte Gordoon, vaikka paikka ei vuorella sijainnutkaan. Hotellin vastaanottovirkailija antoi minulle avaimen, jota en meinannut uupuneena jaksaa kantaa. KILIN KOLIN ja maa tärisi allani. Mietin: ”Putosiko minulta jotain?” Huomasin pudottaneeni hentosen avaimeni. Nostin sen ja huomasin, etteivät talven punttiharjoitukseni olleet mennyt hukkaan.

Aamulla heräsin odottaen reissuni tulevia seikkailuja. Aloitin aamupalapöydästä. Vaihtoeh- toja oli niin monenlaista, että masuni täyttyi jo pelkästä katselemisesta. Hetkeä myöhem- min hyppäsin tandemini selkään ja jogurttini voimalla poljin kentälle päämäärätietoisesti. Siellähän olikin menoa ja melskettä! Ranskalainen ja irlantilainen ottivat mittaa toisistaan kilpakävelyn merkeissä, ja hollantilaiset kirittivät toisiaan piikkarit suhisten rataa vasten. Tiesin saapuneeni yleisurheilijoiden paratiisiin.

162.jpgTutustuin tähän paikkaan, jonka ajattelin mielessäni pyhäksi Mekaksi. Kohtasin suurimmat idolini keihäspaikalla. Amanda harjoitteli juuri voiman suuntaamista saksipotkutuksen loppuvaiheessa, ja Joonas sekä Pete punnersivat Eilan taputuksen tahdissa. Pitkämäen Tero kurkisteli puun takaa ja mallaili Amandan liikeratoja. Päätin siirtyä takaisin juoksuradan puolelle.     

Siellä olivatkin jo KUY:läiset ottaneet asemansa haltuun.12.jpgRosannalla, Sannilla ja Vertillä oli aitalähtöharjoitus alkamassa. Portugalin auringon huumassa he olivat kääntäneet telineensä takaperin.
Jere opasti etusuoralla irlantilaista kävelyhuippua vartalon asennon ylläpitämisessä.
Vesiesteen tuntumassa Jorma tarkkaili speedot jalassaan Even, Nellyn ja Hannan koordinaatioharjoituksia.

13.jpgJorman vesiesteen vilkuilu sai jalkani kuljetta- maan minut meren rannalle. Törmäsin vanhaan sukulaiseeni, Meristaraan, joka oli myös tullut jaloittelemaan matalaan rantaveteen. Otimme kaverikuvan yhdessä Staran kanssa, mutta yhdenhän täytyi olla kameran takana.

Nälkä alkoi taas kurnia, ja hyvästelin Staran ystävineen rantahietikolla. Suuntasin paikalliselle Plankulle – se vasta olikin pitsa, suosittelen!

14.jpg

Aurinko romahti mailleen ruokailuni aikana, ja kylmä ilma alkoi tutisuttaa minua. Olin hiukan eksyksissä. Onneksi läheisen majakan valo valaisi tieni matalaan majaani. Käperryin palloksi, kuten meillä siileillä on tapana. Jäin odottamaan huomisia seikkailujani.

KUY:n Nuorisourheilijat Portugalissa osa 2.

perjantai 25.4.

Terveiset täältä kuumasta ja kuumeisesta paikasta!

Kaikki taisivat odottaa kuumeisesti Portugalin matkaa, mutta minä ja Jere oltiin niin reiluja, että podimme sen oikean kuumeen kaikkien puolesta.  :)
Alkuviikosta ollaan saatu ihmetellä Portugalin maisemia kentällä ja rannalla. Tänään maise- mien katselu rajoittui omalta osaltani huoneeni kattoon. Onneksi pahan olon sai karkotet- tua levätessä.
Toivottavasti loppuleirin ajan saa treenata hyvän olon ja hyvän mielen kanssa. Ja toivo- taan myös, että aurinko jaksaa paistaa yhtä iloisesti!  

-NELLY-


KUY:n Nuorisourheilijat Portugalissa osa 1.

Kymmenen Keski-Uudenmaan Yleisurheilun yleisurheilijan joukko lähti pääsiäismaanantaina harjoitusleirille Portugaliin, Monte Gordon harjoittelukeskukseen. Valmentajiksi tuonne varsin kansainvälisen urheilijajoukon käyttämälle harjoituspaikalle lähtivät Eila Kelo ja Jorma Liukka.
Leirille lähtivät keihärimme Amanda Räty ja Joonas Hyvärinen, jotka saanevat ”harjoitusvastusta” myös Tero Pitkämäeltä, joka leireilee samaan aikaan samassa paikassa. Naisten pitkissä aidoissa viime kesänä jo arvokisaedustuksiin yltänyt Eveliina Määttänen lähti hiomaan kesän kisakuntoaan tavoitteenaan 19-vuotisten MM-kilpailut heinäkuussa Yhdysvalloissa. Harjoituskumppaniksi lähti myös Hanna Liukka, joka tavoittelee tulevana kesänä selvää tulosparannusta 400 metrin aidoissa. Nuorten maajoukkuevalmentaja, entinen huippuaituri Petra Stenman pitää leirin aikana aitureille kymmenkunta harjoitusta, joten hyvää valmennusta on heille omien treenien lisäksi luvassa.

Ottelijalupaus Petri Ihander kuuluu myös leiriporukkaan, ja tavoittelee tulevana kesänä ehjää kilpailukautta ja kovia ottelutuloksia. Ihanderhan on kärsinyt hiukan jalkavammoista, jonka takia viime kesän lupaavasti alkanut kilpailukausi oli repaleinen. Toivottavasti tuleva kesä tuo ehjän tuloskunnon ja kehityksen. Nuorimpina leiriläisinä matkassa ovat lupaavat pikajuoksijamme Vertti Viitala ja Sanni Mahonen sekä ikäluokassaan Suomen paras kilpakävelijä Jere Niemi, joka kävelytreenin ohella tekee myös muiden lajien treenejä.  Ensimmäistä kertaa etelän lämpöön kuntoaan lähti kohentamaan myös Rosanna Rajulin ja Nelly Roukala, jotka varmasti saavat leirikokemuksesta lisämotivaatiota harjoitteluunsa. Kaikki leiriurheilijat tähtäävät kesän kilpailukaudella SM-tason menestykseen, osa jopa arvokisamenestykseen nuorten sarjoissa.

Pitkähkö lentomatka rasittava

Leirijoukkomme lentomatka alkoi siis maanantaina ani varhain, ja välilaskupaikassa Düsseldorfissa saimme tappaa aikaa kuuden tunnin verran. Tuon seuraavan lennon odottelun aikana teimmekin pienen junareissun kaupungin keskustaan, joka oli kuitenkin pyhäpäivän takia aika hiljainen. Pieni pyörähdys keskustassa kävellen toi reitille yhden komean remontissa olleen kirkon, ja paljon suljettuna olleita kauppaliikkeitä. Aseman seudulla sentään ihmisiä vilisi, ja vatsakin sai täytettä aseman ravintoloissa.

Toinen lentosessio kesti sitten vielä vajaat kolme tuntia, ja bussikyyti Faron kentältä Monte Gordoon päättyi paikallista aikaa hiukan ennen kello 19:ta. Matka kotoa harjoituskeskukseen kesti siis yhteensä melkein 16 tuntia, joten ensimmäisen illan harjoitus jätettiin aika kevyeksi. Vain pieni ulkoilu tutustuen hiukan hotellimme Vasco Da Gaman ympäristöön.

Harjoitukset ovat alkaneet aurinkoisesti

2014_portugalin_leiri_015.jpgTätä kirjoitettaessa takanamme on kaksi varsinaista harjoituspäivää ja neljä harjoitusta. Harjoittelut ovat sujuneet varsin hyvin, ja ainoat pienet ongelmat ovat syntyneet paahtavan auringon toimesta. Tai ehken oma suojautuminen auringolta olisi voinut olla tehokkaampaa.  Tuloksena hyvien harjoitusten lisäksi olemme saaneet joitakin punoittavia neniä sekä monella myös muiden kehonosien punoituksia. Lämpötila on keikkunut hiukan kotosuomen lämpötiloja korkeammalla, kivuten jo lähelle 25 astetta. Kun kuitenkin jonkin verran tuuli on viilentänyt lämmön tunnetta, on sekin ehkä edes auttanut pienten auringon polttamien syntymistä. 

Leirikuulumiset jatkuvat

Sovimme leiriporukkamme kesken, tai seuran tiedotustoimikunnan toiveesta, että kirjoitte- lemme kuulumisiamme täältä leiriltä. Aloitin tämän kirjoitussarjan ja jatkoa seuraa eri urhei- lijoiden tai urheilijaryhmien kirjallisia aikaansaannoksia ja kuulumisia. Uskon, että kirjoittelun tasokin tästä vielä nousee. Mutta tämä aloitushan olikin vaan tällaista yleistä, urheilijat osannevat sitten kertoa myös enemmän tunteita ja tunnelmia.  Osa leirijoukostamme pa- lai-lee kotisuomeen 2.5, mutta Amanda, Eve, Joonas ja Pete jatkavat leireilyään 10.5 asti.

leiriterveisin  joli  alias Jorma Liukka  :)

Kommentoi kirjoitusta.

Niinan leiriterveiset......

Sunnuntai 15.4.2012 klo 21:26 - Niina Kelo

Leirin loppu…

Myös leirin viimeinen viikko meni osaltani mukavasti. Sain treeneissä hyviä suorituksia teknisesti ja tein paljon myös hyviä juoksuharjoituksia. Juoksujen tuntuma vaihteli aika paljon leirin aikana, etenkin hengityksen osalta. Loppua kohti tuntui, että totuin korkeampaan ilmanalaan ja se helpotti hengityksen toimimista.

Suomalaisista Potchefstroomissa oli minun ja Teron lisäkseni loppuajasta vain Järvisen Mika, joka oli tullut valmennusavuksi parille paikalliselle ottelijalle ja samalla myös valmistautumaan omiin veteraanien MM-kisoihinsa. Mika on valmentanut aikoinaan kilpakumppaniani ja hyvää ystävääni Rinteen Sallaa sekä kymmenottelija Heikkisen Akia. Mika tuntee myös minut nuoruusiästä asti ja olikin mukavaa, että hän ehti katsomaan minun yhtä korkeushyppyharjoitusta. Sain hyviä vinkkejä vähän takkuiseen lajiini. Minä ja valmentajaäitini olemmekin aika avoimia eri valmentajien kommenteille ja näkemyksille, koska eri mielipiteet avartavat omia näkemyksiä. Oma valmentaja saattaa joskus myös ”sokeutua” urheilijansa virheille, kun näkee tämän tekemisiä päivittäin. Kokemukseni mukaan naisvalmentajien on jotenkin helpompaa pyytää apua kuin miesten. Toki tässäkin asiassa on poikkeuksia.

                                   ***

Tein yhden harjoituksen Teron treeniryhmän mukana ja olikin kiva harjoitella porukassa, tshekkien pikajuoksuvalmentajan silmien alla. Keihäsryhmällä on apunaan pikajuoksuvalmentaja, joka auttaa ryhmää juoksuharjoitteiden läpiviemisessä. Viimeisen keihäänheittoharjoitukseni heitin samaan aikaan Teron kanssa ja sain kommentteja myös Zeleznyltä tekniikastani. Oli mielenkiintoista kuulla, mitä hän on mieltä tekniikkani ongelmakohdista. Hän mainitsi muutamista minulle jo tutuista virheistä, joihin kannattaisi keskittyä, mutta sain myös muutaman uuden vinkin tekniikkapankkiini. Hiukan erilainen lähestymistapa hänellä oli tekniikkaan, kuin monilla minun heittoani kommentoineilla suomalaisen keihäskunnan valmentajilla. Kirjoitin neuvot itselleni ylös, jotta voin välillä käydä läpi ja kertailla niitä ennen tekniikkaharjoitusta. Kun olimme lähdössä leiriltä kotiin, Zelezny totesi minulle saattaessaan meitä: ”Ensi vuonna tulet sitten keihäänheittäjänä Teron kanssa leirille.” Saapa nähdä…

                                ***

Harjoitusstadionilla oli hyvät portaat, joissa teimme useita kertoja porrashyppelyitä. Yhden iltapäivän treenissä harjoitus venyi sen verran myöhälle, että pimeys alkoi laskeutua. Sain hiukan lisävauhtia ja jännitystä treeniini, kun lepakot (joita tosiaan oli melkoisen paljon joka puolella) alkoivat kierrellä ja syöksyä ympärilläni hyönteisten perässä. Loppujen lopuksi juoksin kiireellä silmäni peittäen sisälle tekemään muutamat viimeiset hyppelyt, kun yksi lepakko kaartoi aivan nenäni edestä. Hämähäkkejä ei tällä reissulla juurikaan näkynyt, muutama viisi senttimetriä halkaisijaltaan oleva koppakuoriainen vain.

                                  ***

Säät olivat pääasiassa aivan mahtavat koko leirin ajan ja juuri sopivan lämpöiset harjoittelua ajatellen. Joka päivä paistoi aurinko ainakin hetken verran. Viimeisellä viikolla oli leirin ainoa päivä, jolloin satoi niin paljon, että harjoitus oli keskeytettävä. Olin ainoa, joka tein pituushyppyharjoitukseni loppuun sateen alettua, mutta vetoharjoitus piti siirtää toiselle päivälle. Tämä johtui osittain myös siitä, että rata on nurmea ja pehmenee sateessa. Ehkäpä parin viileämmän päivän johdosta vilustuin hiukan (vaikka puinkin vaatteita riittävästi), koska kotimatkan alussa tunsin, että kurkkuni oli karheana. Flunssan kunnollista iskemistä päälle edesauttoi myös lentokoneiden ilmastoinnit. Matkastamme tuli vielä alkuperäistä rankempi, kun ensimmäinen lentomme lähti neljä tuntia myöhässä Istanbuliin ja myöhästyimme niukasti jatkolennolta. Jouduimme Turkissa selvittelemään uusia yhteyksiä Suomeen. No, Istanbulista lensi tasan yksi kone päivässä Helsinkiin ja koska olimme missanneet sen, jouduimme kiertämään koti-Suomeen pidemmän kaavan kautta. Lensimme loppujen lopuksi Kööpenhaminan kautta ja matka-aikamme piteni yhteensä 11 tuntia. Vähän piti huumorilla värittää päivää, että jaksoimme hymyillä matkan aikana. Äitini oli onneksi kuunnellut Teron ruokatoiveet kotiin päästyämme ja jälkiruokaletut piristivät kummasti mieltä pitkän matkan jälkeen!

                                  ***

Nyt olemme ehtineet viettää pääsiäisen Suomessa ja flunssakin hellitti onneksi melko nopeasti. Oli mahtavaa päästä palauttelemaan leiriväsyneitä paikkoja omalle mökille, hiihtää järvellä palauttavia lenkkejä ihanassa auringonpaisteessa ja pulahtaa illalla itse tehtyyn avantoon. Vielä hetken teemme treenejä koti-Suomen keväässä, kunnes lähdemme taas leireilemään, tällä kerralla Portugaliin. Valmentajaäitini lähtee sinne mukaan ja muutamia seuramme nuoria urheilijoita myös! Kivaa ja liikunnallista kevättä kaikille lukijoille!

Niina

1 kommentti .

Leiriterveiset Etelä- Afrikasta jatkuvat

Tiistai 27.3.2012 klo 22:54 - Niina Kelo

Nyt on viikko lisää leiriä takana ja mukavasti kulkee edelleen. Treeniseurana alkuleirin olleet Tiina Ja Make joutuivat palaamaan koti-Suomeen, koska Maken piti mennä vetämään maajoukkueleiriä Pajulahteen. Minun osalta leiri jäi nyt väliin, mutta uskon, että täällä olo on minulle parempi vaihtoehto. Pidin pienen huilitauon leirin keskellä ja se tulikin tarpeeseen, koska jalat (etenkin reisien ulkosivut) olivat melkoisen puhki alkuleirin treeneistä. Nyt ne ovat toipuneet rasituksesta ja treenit maistuvat taas hyvin!

Tavallinen leiripäivä sisältää kaksi harjoitusta: aamupäivällä reilun parin tunnin treenin välillä 9.30-12.30 sekä iltapäivällä toisen yhtä pitkän setin välillä 16.30-19.15. Lisäksi käytän hyödyksi keskuksen kylmäallasta nopeampaan palautumiseen, hierontoja noin pari kertaa viikossa ja joskus venyttelen iltaisin. Lähes joka päivä olemme myös nukkuneet päiväunet, jotta jaksamme harjoitella kunnolla. Aamiaisen teemme itse (tai no, syntymäpäivänäni ihana mieheni toi minulle aamiaisen valmiina sänkyyn), lounaan syömme majapaikkamme ruokalassa ja iltaisin joko kokkaamme itse huoneistomme keittiössä tai käymme ulkona syömässä. Päivärytmi on leireillä aika samanlainen. Kaiken huomion voi keskittää tärkeimpään eli harjoitteluun. Katselemme toki myös leffoja, pyörimme netissä, pelaamme korttia, lueskelemme ja vietämme aikaa muiden urheilijoiden kanssa. Ainakin minä nautin leirielämästä ja toivon, että teistä lukijoistakin moni pääsee kokemaan näitä tunnelmia uransa aikana (oli se sitten urheilijan tai valmentajan/vanhemman ura). Kentällä voi seurata sivusilmällä myös muiden harjoittelua ja saada sieltä uusia virikkeitä omaan harjoitteluun! Minullakin on taas muutamia uusia, hauskoja harjoitteita kotiin tuomisina…   

                                             ***

Kävimme viime viikolla yhtenä päivänä 40 kilometrin päässä sijaitsevalla leijonafarmilla. Koska emme edellisen viikon safarilla leijonia nähneet, päätimme mennä paikkaan, jossa niitä näkee takuuvarmasti. Leijonia olikin todella paljon ja hyvin eri-ikäisiä. Farmilla oli myös muutamia muita eläimiä ja pääsimme mm. silittämään aidan raosta gepardia hoitajan opastamana. Jospa tuosta nopeasta eläimestä tarttui nopeutta vähän minuunkin;) Vierailun aikana pääsimme noin kolmen kuukauden ikäisen leijonanpennun aitaukseen leikkimään pennun kanssa ja pitämään sitä sylissä. Saimme hyviä valokuvia ja videoita, mutta totesimme myös, että kauaa ei pennun kanssa enää voi leikkiä. Sen verran voimakas se jo oli. Teron sandaalit kiinnostivat pentua erityisesti ja se kävi useasti näykkimässä niitä. Luulimme kierroksen jo päättyneen, kunnes paikan omistajat toivatkin vielä eteemme todella pienen leijonanpennun, vain 2,5 -viikkoisen! Se sulatti sydämet söpöydellään ja pehmeydellään. Sitä ei vielä saanut nostaa maasta, joten silitimme ja rapsuttelimme sitä ruohikolla. Se oli aivan ihana! Olisin voinut ottaa sen mukaan vaikka seuramme maskotiksi.

                                            ***

Viime viikonloppuna täällä järjestettiin melko isot kisat. Mukana oli mm. osa tshekkiheittäjistä keihäässä, Semenya 800 metrillä ja monia muita hyviä kestävyysjuoksijoita ja pikajuoksijoita. Myös entinen juoksijatähti Maria Mutola pyöri kentällä, tällä kertaa valmentajan roolissa. Me olimme katsomossa kannustamassa Teron treenikumppaneita. Tämän maan erilaisista tavoista voisin kertoa sen verran, että paikallinen keihäsvalmentaja tervehti läheisiä tuttujaan moiskauttamalla suukon suoraan suulle tervehtiessään. Saman hän teki myös omille naispuolisille urheilijoilleen kannustukseksi ennen kisaa. Moista touhua katsottaisiin Suomessa ehkä hiukan ihmetellen! Viime viikkoon mahtui myös iltaruokailu paikallisen, erittäin innokkaan keihäsvalmentajan kotona. Hän oli kutsunut Zeleznyn ryhmän urheilijat kumppaneineen kyläilemään. Tämän miehen kotoa löytyi sellainen keihäsmuseo, että jopa Suomen Urheilumuseo jää keihäänheiton osalta jälkeen! Yksi huone oli aivan täynnä kuvia, omistuskirjoituksia, muistoesineitä ym. maailman keihästähdiltä. Monet näistä tähdistä ovat harjoitelleet täällä Potchefstroomissa ja juuri tämän keihäsvalmentajan pitäessä heistä ja heidän asioistaan huolta. Suomalaisista bongasimme ainakin Parviaisen kuvan nimmarilla, Ingbergin Mikaelan nimmarin ja kuvan yhdessä Kari Ihalaisen kanssa sekä Seppo Rädyn kilpailupaidan myös nimmarilla varustettuna. Täytyy lähettää Terosta myös joku muisto tälle mukavalle herralle. Tällä miehellä on myös ns. ”oma punttisali” joka on aivan täynnä valokuvia täällä harjoitelleista keihästähdistä. Sieltä löytyy myös Teron kuva. Oli kiva päästä käymään jonkun paikallisen luona kylässä. Istuimme iltaa yhdessä hyvää grilliruokaa syöden ja kuunnellen kaikenlaisia tarinoita, mihinkäs muuhun kuin keihäänheittoon liittyen.

                                          ***

Harjoituskeskuksessa on paljon myös muita 7-ottelijoita. Heitä on Puolasta, Sveitsistä, Tshekeistä sekä Venäjältä. Sveitsin tytöistä osa onkin minulle tuttuja, koska suomalainen ottelijaystäväni Heinosen Jutta asuu perheineen Sveitsissä ja kävin heidän kanssaan kerran harjoittelemassa Bernissä. Venäjän tyttö on täällä yksin valmentajansa kanssa ja he juttelevat ja kyselevät aina iloisesti, miten menee. Olen tavannut tämän ottelijattaren ensimmäisen kerran Pekingin olympialaisissa, kisakylän saunassaJ. Hänen venäläinen valmentajansa antoi minulle myös kommentteja pituushypystä, mikä oli mukava asia etenkin nyt, kun treenaan ilman valmentajaa. Yhtenä iltapäivänä heittelin kiekkoa, kun kaksi britti ottelijapoikaa tuli kysymään, mistä olen kotoisin. Kerrottuani olevani Suomesta he totesivat, että niin he arvelivatkin. Sitten he kysyivät lajiani ja totesivat, että näytitkin jotenkin tutulta. Kerroin, että olimme edellisenä kesänä samassa Eurooppa cupin kilpailussa Italian Bressanonessa ja pojat tajusivat, miksi olin tutun näköinen. Tämän jälkeen he ihmettelivät, miten heitän kiekkoa, vaikka se ei ole edes ottelulaji. Totesin, että olen vain tehnyt sitä pienestä asti ja että se on hauskaa. Pojat kommentoivat, että olisit varmaan hyvä kymmenottelussa. Sanoin, etten osaa hypätä seivästä. Brittipojat nauroivat, etteivät hekään osaa, ei se mitään haittaaJ Tosiasiassa toinen näistä kaveruksista voitti viime vuonna Italian kilpailun ja on ainakin juoksuissa erittäin hyvä! Ehkä seiväs ei sitten ole hänen vahvin lajinsa. Ottelussa pitää yrittää kehittää huonoja lajeja paremmiksi, unohtamatta omia vahvuuksia! Harjoittelu on siis melkoista tasapainottelua.

                                           ***

Kerron vielä yhden jutun harjoituksiini liittyen. Minulla oli ohjelmassa pituushyppyä. Menin totuttuun tapaan hakemaan varastosta (=rekan kontti) lapiota ja lanaa. Tumma, ystävällinen poika antoi nämä välineet minulle hymyillen ja toivotti hyvää treeniä. Hetken päästä menin pehmittämään kasaa, koska minulla ei ole tällä hetkellä valmentajaa apuna. En ehtinyt kuin työntää lapion hiekkaan, kun yksi paikallisista, valkoihoisista pomoista tuli sanomaan: ”Niina, no, no, no…” Tämän jälkeen hän huikkasi varastokaverin töihin ja he pehmittivät kaikista yrityksistäni huolimatta kasan minua varten. Sanoin, että Suomessa on ihan normaalia pehmittää kasa itse. Siihen mies totesi nauraen: ”Afrikassa ei!” Minua hiukan jopa hävetti. Onneksi myös valkoihoinen pomo oli tumman varastopojan apuna, sillä täällä näkee vielä hiukan eriarvoista kohtelua ja elämää tumma- ja valkoihoisten välillä. Tämän vuoden majapaikka-alueemme on aidattu ja vartioitu, joten täällä on suhteellisen turvallista elellä. Tiedän kuitenkin tässäkin kaupungissa muutaman alueen, joihin valkoihoisella ei ole mitään asiaa turvallisuutensa vuoksi, etenkään pimeällä! Onneksi näistä alueista on tiedotettu urheilijoita hyvin.

Meillä on vajaa viikko tehokasta treeniaikaa jäljellä ja sitten Suomeen pääsiäisen viettoon! Intoa treeneihin myös sinne koti-Suomeen!

Niina

Kommentoi kirjoitusta.

Valmennuksen vaiheilla

Maanantai 26.3.2012 klo 12:50

Kevättä ja kesää kohti

Kun kevät etenee, kiihtyy myös urheilijoiden harjoitustahti, ja harjoitussuunnitelmiin alkavat jo kesän kilpailusuunnitelmat vaikuttaa. KUY:n urheilijatkin valmistautuvat systemaattisesti arvokisavuoteen, ja huippu-urheilijamme leireilevät tiiviisti etelän lämmössä. Tätä kirjoitettaessa kilpakävelijämme Antti Kempas sekä ottelijamme Niina Kelo harjoittelevat Etelä-Afrikassa. Eemeli Kiiski, joka tavoittelee kovia kävelytuloksia ja pääsyä maailman cupin kilpailuihin, palasi juuri reilun kolmen viikon harjoitusrupeamalta Portugalista. Kiekkojättimme Mika Loikkanen on harjoitellut ainoastaan kotimaan kamaralla, mutta tähtäin on realistisesti edustusheittäjien kastissa, ja jos kaikki natsaa kohdilleen, myös EM-kisat ovat mahdollisuuden rajoissa. Moukarinheittäjämme Nina Schvedoff asuu ja harjoittelee talvikauden Yhdysvalloissa. Ninan alkutalven harjoittelua haittasi lajiharjoituspaikan puute, mutta viime aikoina hän on myös päässyt heittämään. Nina palaa alkukesästä Suomeen ja aloittaa kilpailukautensa vasta täällä kotimaan kamaralla. Kymmenottelijamme Miikka Kelo jätti hallikauden väliin, ja on keskittynyt harjoitteluun. Työnsä puolesta hän on myös leireillyt etelän lämmössä, joten tulevalta ottelukesältä odotamme aiempaa parempia tuloksia.

 

                                                                 * * *

Myös nuorempia urheilijoitamme on lähdössä kevään korvalla ulkomaan leireille. Juhani Rajamäki vie suojattinsa Riikka Rajamäen ja paluuta kiekkorinkiin tekevän Vuokko Rajamäen rapakon taakse Yhdysvaltoihin huhtikuun puolen välin paikkeilla. Heillä on hyviä kokemuksia paikallisista harjoituskentistä ja kiekkoringeistä. Alisa Heikkinen, Eveliina Määttänen, Hanna Liukka ja Amanda Räty suuntaavat huhtikuun lopulla Eila Kelon harjoitusryhmässä Portugalin lämpöön pariksi viikoksi. Myös Niina Kelo on samaan aikaan muidenkin naisottelijoiden kanssa Monte Gordon harjoituskentillä. Niina antanee myös nuorille urheilijoillemme hyvää sparrausta ja kannustaa heitäkin hyviin treeneihin. Toki Niinan omat treenit lienevät astetta kovempia, hänhän tavoittelee kuitenkin paikkaa EM-kisajoukkueessa sekä omaa mahdollisuudet myös olympiajoukkueeseen.

Niina aloittanee ottelukesänsä kesäkuun alussa, 2-3.6 Viron Viljandissa pidettävässä ottelumaaottelussa. Yksittäisissä lajeissa hän kuitenkin kilpaillee jo aiemmin.

 

Näillä nuoremmilla urheilijalupauksilla tavoitteet ovat kuitenkin vielä alemmilla tasoilla, SM-kilpailuissa sekä nuorten maaotteluissa. 19-vuotiaiden MM-kilpailuihin, jotka pidetään Barcelonassa 10-15.7, ei vielä liene nuorilla urheilijoillamme edellytyksiä, mutta toivottavasti kehitystä tapahtuu ensi kesänäkin, ja arvokisaputki aukenee jossain vaiheessa myös heille. Tai onhan Eveliina Määttänen jo avannut arvokisaputkensa. Viime kesänä hän edusti Suomea kunniakkaasti Nuorten Olympiafestivaaleilla sekä nuorten Suomi-Ruotsi-maaottelussa.

Toivottavasti ulkomaan leirien tehoharjoittelua osataan sopivassa suhteessa lisätä, jotta kesän kilpailukausi saadaan hyvin käyntiin omissa kansallisissa, 17.5 Järvenpäässä.

Järvenpään kiekkoringissä aikoo myös naapuriseuran Mikko Kyyrö avata kesän kilpailukautensa. Mikko toivookin kisa-aikataulun laatijoilta asiantuntemusta tuuliolojen tunnistamisessa. Iltapäivällähän Järvenpään kentällä on yleensä parhaat tuulet, joten toivottavasti kiekkokisa saadaan aikataulutettua heti kisojen alkupäähän. Näin toivoo varmasti myös Mikon kova kilpakumppani Mika Loikkanen.

 

                                                                 * * *

 

Nuorempien urheilijoidemme harjoitusryhmät siirtynevät pikku hiljaa sisähalleista ulkokentille harjoittelemaan. SM-junnuvalmennusryhmämme, jossa tavoitteellisesti treenaavat 14-15-vuotiaat urheilijalupaukset, on harjoitusinto ollut talvikaudella varsin hyvä. Tosin muutamilla nuorillamme on ollut erinäisiä vaivoja, jotka osaltaan ovat johtuneet kasvuvaiheen ongelmista ja samaan aikaan tapahtuneesta harjoitusmäärän lisääntymisestä. Tämän ryhmän yhtenä tavoitteena on kehittyä monipuolisesti useassa lajissa ja lajiryhmässä. Myös fyysisien ominaisuuksien kehittämisessä on pyritty monipuolisuuteen. Pieniä punttitankojakin on jo harjoituksissa heiluteltu. Voimaharjoittelun tekniikkaa on haettu, jotta sitten aikanaan kun punttiharjoittelu nostaa enemmän painotustaan, homma jo osataan.

SM-junnujen kesän kilpailuohjelmaakin ollaan jo alustavasti kaavailtu. Tarkoitus on, että urheilijamme osallistuvat useaan kilpailuun ryhmänä, jolloin myös seuran näkyvyyttä sekä yhteishenkeä saadaan parannettua. Tästä ryhmäkilpailemisesta saatiin jo hallikaudella oiva kokemus Tampereen Indoor Junior Gamesissa, jossa seuramme sekä urheilijanuoremme olivat varsin näkyvästi esillä. SM-junnujen rooli seuran edustajana on varsin keskeinen, ja toivon mukaan jokainen ryhmän urheilija voi kesän aikana olla mukana kaikissa tärkeissä kilpailuissa. Näitä tärkeitä kilpailuita on kaikki pm- kilpailut, Vattenfall-seuracup, sekä tietenkin SM-kilpailut.

Pm-kisojen sarja alkaakin jo toukokuussa. Pm-maastot kisaillaan jo 5.5 Nummi-Pusulassa, jonne toivon mukaan saamme ison ryhmän jalkeille. Pm-junnuviestit ovat sitten jo toukokuun lopulla. La 26.5 Riihimäen kentällä turkoosi-musta on toivottavasti hallitseva väri. Pm-junnuviestien joukkuhahmotelmia aletaan jo pikku hiljaa tehdä. Junnujen pm-ottelut ovatkin sitten jo 9.6 ja kesän ensimmäinen Vattenfall-seuracup jo 12.6. Koko kesän tärkeistä kilpailuista laaditaan valmentajien toimesta kattava lista, joka sitten toivottavasti huomioidaan mahdollisuuksien mukaan myös urheiluperheiden lomasuunnitelmia tehtäessä. 

Kaikki urheiluperheet voivat ”lomailla” jo yhteisesti seuran yhteisleirillä 18-20.5 Pajulahdessa, jonne ei vielä ole kovin montaa perhettä ilmoittautunut, mukaan siis vielä ehtii. Leirin ohjelmaa rakennellaan niin, että kaikille löytyy mukavaa tekemistä. Odotan, että ainakin kaikki SM-junnuvalmennusryhmään kuuluvat osallistuvat leirille. Leirillä on hyvä treenailla myös seuraavalla viikolla olevia  pm-viestejä varten.  Eikun ilmoittautumaan…………

 

joli

                                                                

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Leiriterveisiä Etelä-Afrikasta

Keskiviikko 21.3.2012 klo 16:11 - Niina Kelo

 

Tervehdys seuratoverit!

Terveiset Etelä-Afrikan Potchefstroomista, noin puolentoista tunnin ajomatkan päästä Johannesburgista. Olen täällä harjoitusleirillä neljän viikon ajan ja noin puolet on nyt takana. Harjoitukset ovat menneet tosi hyvin ja olen pysynyt terveenä. En ole saanut edes vatsanväänteitä erilaisesta bakteerikannasta, kuten joskus on käynyt. Toivottavasti loppuleiri sujuu yhtä hyvin. Tulin leirille kaksi viikkoa avomieheni Pitkämäen Teron perässä eli heti, kun sain hallikauden omalta osaltani pakettiin.

Tämä harjoituskeskus on yliopiston harjoituskeskus ja sijaitsee noin 1300m merenpinnan yläpuolella, joten hemoglobiini ja juoksukunto varmasti nousevat leirin aikana. Etenkin leirin alkuun hengästytti hiukan normaalia enemmän. Muuten täällä näyttää kyllä hyvinkin kotoisalta, sillä maasto on tasaista kuin pohjanmaalla. Kasvillisuus on kyllä hiukan erinäköistä ja osa linnuista päästelee jopa variksiakin käheämpiä rääkäisyjä. Lämpöä täällä riittää mukavasti. Syyslämpötilat täällä eteläisellä pallonpuoliskolla lähentelevät välillä jopa kolmeakymmentä, joten aurinkorasvaa kuluu melko paljon. Aurinko on tosi tehokas ja paistaa korkealta täällä melko lähellä Päiväntasaajaa. Mutta ainakin minun lihaksistoni tykkää kovasti lämmöstä, on nopeammin valmis tehokkaisiin harjoituksiin ja palautuu paremmin kovista treeneistä. Olosuhteet ovat siis ihanteelliset kunnon kohoamiselle ja kehitykselle. Kun vain malttaa sopivassa suhteessa treenata ja levätä, saa leiristä parhaan hyödyn irti. Iltaisin täällä nousee aika usein korkeita pilviä taivaalle. Tämä tietää kovaa salamointia, ukkosta ja monesti sateleekin hetken aika rankasti. Onneksi päivät ovat useimmiten selkeitä, eikä sade ole päässyt haittaamaan harjoituksiamme vielä kertaakaan. Harjoituskeskuksen yhtenä erikoisuutena on kenttä, siis ihan neljänsadan metrin mittainen rata, joka on golfviheriön kaltaista ruohoa. Se on riittävän kova piikkarijuoksuihin, mutta muuten säästää hiukan jalkoja ja on erinomainen treenialustaksi tähän aikaan vuodesta. Lisäksi täällä on todella suuri ja monipuolinen punttisali, ruohokenttiä joka puolella juostaviksi, kenttälajeille tartanpinnoitteiset suorituspaikat sekä tartanrata, joka on toiseen suuntaan erittäin loivaa alamäkeä ja toiseen sitten vastaavasti ylämäkeä. Muutaman kilometrin päässä on myös normaali urheilukenttä, joka tosin on pinnoitteeltaan aika huonossa kunnossa.

                                        * * *

Minulla on ensimmäisten reilun kahden viikon aikana treenikaverina nuori ottelijatar Säilyn Tiina HKV:stä. Tiinan valmentaja Leppäsen Markku on meidän 7-ottelijoiden lajivalmentaja ja tuntee minut pitkältä ajalta. Sain Markun ja Tiinan houkuteltua mukaani treeniseuraksi. Markusta eli Makesta onkin ollut erittäin suuri apu valmennuksessa, kun oma valmentajaäitini ei töidensä (eikä tietysti teidän muiden urheilijoidenkaan) takia päässyt lähtemään mukaani. Yhteistyömme on sujunut hyvin. Tiina sattuu olemaan kanssani erittäin samantasoinen juoksulajeissa, joten olemme kirittäneet sopivasti toisiamme. Tiinalle tämä leiri on ensimmäinen todellinen ”oppimatka” aikuisurheilun leiritysmaailmaan. Hyvin hän on täällä pärjännyt.

                                        * * *

Asun Teron kanssa tshekkiurheilijoiden ympäröimänä mukavassa kämpässä, jossa meillä on oma keittiö. Lounaan syömme majoituspaikan ruokapaikassa, mutta päivällisen teemme itse tai käymme urheilijaporukalla ulkona syömässä. Täällä on melko edullinen hintataso Suomeen verrattuna, joten on aika mukavaa mennä välillä myös ravintolaan. Yhtenä päivänä söimme menuruoan, johon kuului kreikkalainen salaatti (sekin olisi pelkästään jo riittänyt), iso pihviannos sekä jälkiruokajäätelöannos. Ja kaiken tämän saimme kahdeksalla eurolla. Iltaisin ja joskus kentälläkin on mukava jutella eri maiden urheilijoiden kanssa ja vaihtaa kuulumisia. Minulle on tullut urheilun kautta paljon tuttuja ihmisiä, joita on hauska tavata kisojen ja leireilyn merkeissä ja vaihtaa muutama sana. Englannin kielen taidot siis harjaantuvat ja etenkin uskallus puhua paranee.

                                          * * *

Tero harjoittelee yhdessä tshekkiurheilijoiden kanssa leirin ajan Jan Zeleznyn valvovan ja erittäin tarkan silmän alla. Jan on kohtelias ja huumorintajuinen mies. Kun minä saavuin leirille, hän tervehti minua keskieurooppalaiseen tyyliin poskisuudelmin. Minulla on siis etuoikeus tutustua myös tähän keihäslegendaan ihan henkilökohtaisesti. Tero tekee omat harjoituksensa pienessä kolmen hengen ryhmässä, mutta heittoharjoitukset jokainen urheilija suorittaa yksin. Näin Zelezny voi keskittyä yhteen urheilijaan sataprosenttisesti ja sen hän todella tekee kommentoiden jokaista tekniikkaharjoitetta. Hyvältä on ryhmän harjoittelu ja henki näyttänyt sivusta seurattuna. Myös Teron toinen valmentaja, Kankaan Hannu kävi täällä viikon ajan, kun hänellä oli hiihtolomaa opettajan työstään.

                                              * * *

Harjoittelun lomassa on pidettävä myös lepopäiviä. Yhtenä päivänä ajoimme Teron,Tiinan, Maken ja viikon visiitille tulleen Heiskan Teron (Teron ja minun manageri) kanssa Sun cityyn ja safarille. Sun city on aikoinaan rikkaille rakennettu viihdekeskus keskellä karua vuoristomaisemaa. Sun cityssä ehdimme käväistä vesipuistossa, jossa on mukava aaltoallas ja paljon liukumäkiä. Oli kivaa polskutella ja irtautua hetkeksi urheilusta. Iltapäivällä lähdimme sitten safariajelulle Pilanesbergin luonnonpuistoon. Kuski latasi aseensa mahdollisia petojen hyökkäyksiä varten ennen kiertoajelua ja ohjeisti meidät ajoa varten. Näimme kolmen tunnin ajelun aikana elefantteja (10m päässä), kirahveja, virtahepoja, sarvikuonoja (pieniäkin), villisikoja, apinoita, seeproja, antilooppeja, vesipuhveleita, gnuita, kotkia ja monia muita elukoita. Vain leijona ja leopardi jäivät näkemättä tällä kertaa. Muutama vuosi sitten saimme seurata aivan automme edessä leijonauroksen tepastelua. Leopardia on erittäin hankala safarilla nähdä, vaikka sellaisia siellä eleleekin. Ehkäpä menemme katsomaan leijonia vielä johonkin farmille, jossa niitä elää isoissa aitauksissa…

Tässä olisi vähän ensimmäisiä tunnelmia leiriltä. Terveisiä treenikavereille ja kaikille muillekin!

Aurinkoa kevääseen lähettäen, Niina

Kommentoi kirjoitusta.

Valmennuksen vaiheilla

Tiistai 13.3.2012 klo 16:58 - joli

Aloittelen tässä valmennuspäällikön ominaisuudessa, yhtenä osana seuramme KUY:n nettisivujen kehittämistoimia, uutta blogikirjoitussarjaa otsakkeen, ”valmennuksen  vaiheilla ” alla. Toivon mukaan raapusteluni saa aikaan lisää ajatustenvaihtoa eri seuratoimijoiden välillä, ja sitä kautta toimintojen kehittymistä ja yhteisten asioiden entistä parempaa yhteistä hoitamista. Haastan myös kaikki seuramme urheilijat kuin myös valmentajat ja kaikki muutkin toimijat yhteiselle asialle. Siis kirjoittelemaan ajatuksiaan, kuulumisiaan yhteisille nettisivuillemme. Mieluummin niitä hyviä uutisia, mutta totta kai myös realiteetit ja mahdolliset ongelmakohdat julkituoden. Julkituonti saattaa joskus tuoda yllättävältä taholta apua ongelman selvittämiseen tai ratkaisemiseen.  Vaikka tieto ja tiedon jakaminen voi joskus lisätä tuskaa, voi se myös joskus helpottaa sitä…. Ja arkisen valmennuksen ja seuratoiminnan lomassa on välillä ihan hauskaa ja rentouttavaa kirjoitella ajatuksia  läppärin ruudulle, huomatakseen kohta, ettei siihen tekstiin mitään kovin järkevää ajatusta tai uutta ideaa syntynyt. Mutta saipahan edes hetken ajatus olla jossain muussa kuin käytännön harjoitus- tai seuratoiminnoissa.  Ja se taas voi tuoda seuraavan päivän toimintaan uutta energistä virtaa, joka voi johtaa parempaan lopputulokseen tavoitteen suunnassa. 

Omaa blogiaan  on  ensi kesän Olympiakisoihin valmistautuva Antti Kempas julkaissut Ylen sivuilla. Antin viimeisiä kuulumisia kirjallisessa muodossa voi käydä katsomassa sivuilta http://yle.fi/urheilu/suurtapahtumat/lontoo_2012/antti_kempas/2012/02/talven_pakkasessa_3257500.html  

Tällä hetkellä Etelä-Afrikassa harjoitusleiriään pitävä Niina Kelo on luvannut leirinsä lomassa lähetellä kauttani sähköisiä kuulumisia tänne KUY:n sivuille kaikkien luettavaksi. Toivon mukaan moni muukin urheilijamme ottaa haasteen vastaan, ja pitää pienen tuumaustauon harjoittelussaan, ja kirjoittelee kuulumisistaan tänne kaikkien luettavaksi. Odotan ainakin omilta henkilökohtaisilta valmennettaviltani jo pikapuolin kirjoitushaasteeseen tarttumista. Tiina Puranen treenaa tavoitteenaan ensi syksyn SM-maraton, jossa alle kolmen tunnin aikatavoite tuo varmasti harjoitteluun haastetta.  Eve Määttänen on talvikautena ollut hiukan oudossa harjoittelutilanteessa. Aiemmin lähes vammoitta säilynyt nuori juoksijamme on kärsinyt lievästä nilkkavammasta sekä flunssasta, mutta toivon mukaan loppukevät sujuu terveemmissä meiningeissä, jotta tuloskehitys kesällä jatkuisi tavoitteiden mukaan. Hanna Liukka on päässyt tällä harjoituskaudella treenaamaan paremmin kuin edellisellä kaudella, ja odotukset ainakin minulla valmentajana on reilun tuloskehityksen puolella. Sain myös syksyllä uuden haasteen, kun Jonna-Carita Kanninen teki paluun yleisurheilukentille ja harjoitusradoille.  Jonna kilpaili Juankosken Kuohun väreissä juniorisarjoissa  viimeeksi  vuonna 2003, mutta pitkän tauon jälkeen tavoittelee taas jopa  naisten A-luokan tulosta, joka olisi kova suoritus, mutta ei varmasti mahdoton tavoite.  Vaikkakin tässä lyhyesti valmennettavieni kuulumisia paljastinkin, uskon, että he tässä kevään mittaan löytävät itsestään ja harjoittelustaan lisää kerrottavaa. Niin ja nuo äskeisethän olivat vain minun näkemyksiäni asiasta. Totuushan saattaa olla toisenlainen asianosaisen itsensä kertomana.

Hallikausi oli kohtuullisen erinomainen

Aika erikoisen termin tuohon kirjoitin. Hallikausi oli menestyksen puolesta erinomainen, mutta se olisi voinut olla vieläkin parempi, mikäli kaikki urheilijamme olisivat voineet olla täysipainoisesti hallikilpailukaudessa mukana. Toki esimerkiksi Antti Kempaksen kaikki tavoitteet tälle kaudelle ovat vain Lontoon kisoissa, joten valmistautumiseen tuohon päätavoitteeseen ei kuulunut hallikautta ollenkaan. Lisäksi joitakin urheilijoitamme joutui taipumaan vammojen tai sairauden edessä , ja hallikausi jäi sen vuoksi hiukan puolitehoiseksi.

Erityisen ilahtunut olin seuramme urheilukoulu- ja junnuvalmennusikäisten  panoksesta. Vaikka en pidäkään 10-15-vuotiaiden urheilijoiden päällimmäisenä tavoitteena kilpailullista menestystä, sain kyllä ilahtuneena todeta, että moni tuonikäinen juniori on kehittynyt monipuolisuuden kautta. Ja moni myös kilpaili monessa eri lajiryhmässä ja lajissa. Varsin laajaa menestystä saavutimme junnujen pm-halleissa sekä nyt viimeeksi Tampereen juniorihallikilpailuissa, jossa ei varmasti aiemmin seurastamme ole ollut yhtä isoa osanottajajoukkoa. Ja kun vielä menestystäkin tuli, sekä paljon omia ennätyksiä, ei asiasta voi olla kuin iloinen. Ohjaajiemme ja valmentajiemme laadukas työ ns. ruohonjuuritasolla on näyttäytynyt edukseen.  

Seuraleiri yhteisenä haasteena

Tulevan kevään yhtenä keskeisenä haasteena on toukokuun 18-20 päivänä järjestettävä koko seuran yhteinen leiri Pajulahdessa.  Tuolle leirille toivon, melkein määrään, myös kaikki aikuisurheilijat ja nuorisovalmennusikäiset osallistumaan. Yhteisellä seuraleirillä on ohjelmaa aivan pienimmästä lapsesta kesän kilpailukauteen valmistautuvaan aikuisurheilijaan. Toki aikuisurheilijoiden harjoittelu seuraleirilläkin menee aivan omien harjoitussuunnitelmien mukaan, mutta myös yhteisiin ohjelmanumeroihin on mahdollisuus osallistua. Nuorisovalmennusikäisten sekä junnuvalmennusikäisten harjoitukset seuraleirillä toteutetaan sovellettuna ryhmäharjoitteluna, joten kunkin omia harjoitussuunnitelmia voidaan niissäkin ikäluokissa toteuttaa. Eli leirille osallistuminen sopii jokaisen harjoittelijan harjoitusohjelmaan. Leiristä ja  leirille ilmoittautumisesta löytyy tarkat ohjeet toisaalta täältä nettisivuilta. Ilmoittautumisia toivotaan viimeistään 16.4, jotta lopullinen paikkamäärä voidaan vahvistaa urheiluopistolle säädetyissä aikarajoissa. Tästä seuraleirihaasteesta ei kukaan voi kieltäytyä. Näytetään seuramme voima isolla yhteisleirillä….

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Kahdenlaista draamaa

Keskiviikko 7.9.2011 klo 12:40

Loppuviikon Suomi-Ruotsi -yleisurheilumaaottelusta on tulossa hyvin tasainen. Ainakin ennakkomerkit viittaavat siihen. Voi sanoa, että jokaisessa neljässä ottelussa voittajan ratkaisee venymiskyky. Nyt sitä kerrankin tarvittaisiin suomalaisilta.
Tilastotulosten valossa Suomi voittaisi kaikki maaottelut, mutta vain äärimmäisen niukasti: miehet 212-198, naiset 209-201, pojat 105-96 ja tytöt 101-100.
Eli Suomi tarvitsee stadikalle kannustavan ja äänekkään kotiyleisön.
Ottanette huomioon!

o o o

Maaaottelu on viimeisiä kisoja, joka vielä vaikuttavat ensi vuoden seuraluokitteluun. Maaottelussa urheilevat tuovat seuroilleen ns. arvokisapisteitä. KUY:n yleisen sarjan urheilijoista mukana ovat Niina Kelo kuulassa ja keihäässä sekä Mika Loikkanen kiekossa.
Luokittelupisteiden kärki ennen Ruotsi-ottelua on äärimmäisen tasainen: HKV 1014,5 - Tampereen Pyrintö 1012,25. Sitten tulevat Turun Urheiluliitto 921,5, Lahden Ahkera 706,25 ja Jyväskylän KU 703 pisteellä.
KUY on 427,75 pisteellään 14:s ja säilymässä superluokan (20 parasta) seurana. L-UU on sijalla 17 (327,259, JanJa 27:s (245,25) ja NYU 32:s (219,75).
Seuraluokittelu koostuu Kalevan maljan pisteistä, arvokisapisteistä, luokkaurheilijoiden määrästä, 14-15 v. SM-kisoista ja passien määrästä. Passipisteissä KUY on koko maan kuudenneksi paras, edellä vain EspT, LapprUM, SeinäjSU, TuUL ja JKU. 14/15 v. kisapisteissä KUY on maan 10. paras, arvokisapisteissä jaetulla 12:nnella sijalla, luokkaurheilijoissa 14:s ja KM-pisteissä 22:s.
Viime vuoden luokittelupisteissä KUY oli myös 14:s. Silloin lopullinen pistemäärä oli 459,25.

o o o

Pieni takaisku seuralle, mutta vielä suurempi urheilijalle oli se, ettei Antti Kempasta valittu Ruotsi-maaotteluun 10.000 metrin (rata)kävelyyn. Antin mukaan piti olla selvää, että Kalevan kisojen kolme parasta valitaan maaotteluun. Lisäksi arvokisakävijät ovat aina olleet etusijalla. Joissakin heittolajeissa ja pikajuoksuissa on paikoista Suomen mestareiden takana karsittu, mutta kävelyssä ei karsintakisoihin voida mennä.
Kempaksen mukaan kymppi olisi ollut hänelle hyvin tarpeellinen irtiottokisa ennen 24. syyskuuta Saksan Naumburgissa käveltävää kansainvälistä kisaa.
Mutta lajivalmentaja Reima Salonen  katsoi paremmaksi valita kisaan oman henkilökohtaisen valmennettavansa Aku Partasen, Antti harmitteli.
Kempaksen kisa Daegussa päättyi 38 km:n kohdalla. Paukkuja jäi rutosti käyttämättä, joten maaotteluun tuusulalainen olisi ollut enemmän kuin halukas.
MM-kisoissa Kempas sortui monien muiden lailla tankkausvirheeseen. Oli valmistuduttu  28-30 asteen keliin, mutta kahtena viimeisenä kisapäivänä lämpöä olikin 50 km kävelyn ja miesten maratonin alkaessa vain 20 astetta.
Maratoonarit ehtivät reagoida muuttuneisiin olosuhteisiin paremmin kuin päivää aiemmin tuleen joutunet kävelijät.
Tein nesteestä liian voimakkaan sekoituksen. Se oli selvä taktinen virhe, Kempas tunnustaa.
Laattaa heittivät monet muutkin Jarkko Kinnunen mukaan lukien.
Taas kerran nähtiin kuinka pienestä on kiinni menestyminen erittäin pitkäkestoisessa lajissa.

o o o

Vakavalla asialla ei pitäisi laskea leikkiä, mutta Kempaksella on vielä paljion oppimista kävelyn ihmeellisessä ja vaativassa maailmassa. Yksi tällainen on taito kävellä polvet suorina, vaikka kurkku huutaisi hoosiannaa nestemäisenä poistumana.
Antti hymähtää, että taito olisi tarpeellinen. Nyt tuli kolmas punainen, kun kilpailija yritti tyhjentää sisälmyksiä ja edetä koko ajan. Kempas teki tätä useammalla kierroksella. Kinnusen tyhjennys tuli kerralla mutta sitä vuolaampana.
Antti oli puolimatkassa (25 km 1.56.39) 3.53 vauhdissa. 38 km meni ajassa 2.58 eli vieläkin 3.55 loppuaikaa enteilevästi.
Minulla oli viimeiseen 12 km:iin aikaa 61 minuuttia eli olisin saanut edetä yli 5 minuutin km-vauhtia. Olin tosi hyvävoimainen eli ei olisi tehnyt tiukkaakaan Lontoon olympialaisten A-raja 3.59, Kempas sanoo.
Naumburgiin on tulossa Kempaksen lisäksi muitakin Daegussa keskeyttäneitä. Pari viikkoa Naumburgia myöhemmin kävellään Ranskan mestaruuskisa ja myöhemminn syksyllä vielä New Yorkissa ja Australiassa.
Kempas sanoo lähtevänsä Saksaan luottavaisena, sillä kuntohuippu tuntuisi tulevan hieman myöhässä. Nyt sitä pitää hivenen lykätä harjoittelulla, että kaikki olisi huipussaan Saksan kisassa.

o o o

Antti Kempas ei ollut valmentaisänsä Martin kanssa ainoa KUY:n tai sen edeltäjäseurojen edustaja MM-Daegussa. Yleisradion kisatiimiin kuului toisena leikkaajana Pekka Lehtikangas. Lehtikangas urheili aikanaan Hyrylän Reippaassa.
Pekka sanoo harrastaneensa kaikkia yleisurheilulajeja, mutta korkeushyppy oli se mieluisin laji. Paras saavutus tuli kuitenkin Antti Kempaksen ja Aleksi Lappalaisen kanssa. Kyseessä oli  Suomen mestaruus P14-sarjan kävelyviestissä.
Lehtikangas on ollut töissä Ylellä vuodesta 2004. Pääasiassa hän on tehnyt draamaa ja viihdettä. Daegu oli ensimmäinen urheilukomennus ulkomaille. Ulkomailla Lehtikangas viettää seuraavat kuusi vikkoa, sillä torstaina hän lentää lomamatkalle Yhdysvaltoihin.

Poutsu
erkki.poutanen@elisanet.fi

1 kommentti .

Lanamäki: Asenteeseen ja valmennukseen parannuksia

Sunnuntai 4.9.2011 klo 16:58

Onhan se ollut nähtävissä jo vuosia, että Suomen yleisurheilu on jatkuvasti mennyt alamäkeen. Tulokset eivät yksinkertaisesti ole läheskään kansainvälisiä eivätkä aikaisempiin verrattuina edes kansallisia. Vanhaa yleisurheilumiestä tämä surettaa suuresti. Nyt tuli kuitenkin pohjanoteeraus.
Nyt näyttää jopa käyneen niin, että mediakin on unohtamassa koko lajin. Pääkaupungin valtalehti ei ole paljoa palstatilaa MM-kisoihin käyttänyt. No, suomalaisten tulosten perusteella ei ole ollut aihettakaan, mutta kun ei ole ollut edes kovin kriittisiä artikkeleita, niin johtopäätös on se, että ettei yleisurheilusta enää edes välitetä.

o o o


Mitä kisoihin lähetettyyn joukkueeseen tulee, niin olisin lähettänyt erilaisen joukkueen. En ymmärrä, miksi matkaan lähtee rampa korkeushyppääjä Osku Torro. Korkeushyppy on kova laji polville ja on siis turha kuvitella, että rikkinäisellä polvella (vaikka se olisi vapari) voi kisata menestyksellisesti terveitä vastaan –  eikä voinut. En olisi myöskään valinnut Minna Nikkasta seipääseen, sillä Kalevan kisojen esitys ja sitä edeltäneet kisat olivat tuloksellisesti surkeita. Itse kisoissa pitikin sitten hypätä 465 päästäkseen edes jatkoon. Loukkaantuminen ”pelasti” Minnan. Ei tarvinnut räpeltää viimeisten joukossa. Toivon pikaista paranemista, sillä häntä tarvitaan jatkossa. En olisi lähettänyt myöskään Sandra Erikssonia esteisiin, koska tiedettiin varmasti, että  hänen juoksemallaan ajalla ei ole mitään mahdollisuuksia karsintoja pitemmälle. Sama arvio koskee Merja Korpelaa. Jos lähtötilanteessa tiedetään, että hänen pitää heittää uusi Suomen ennätys selviytyäkseen jatkoon, niin miksi sinne pitää lähteä.

o o o


Keihäsjupakka oli luku sinänsä. Oletin, että Tero Pitkämäki olisi ilman muuta tehnyt itse johtopäätöksen tilanteestaan ja ilmoittanut jäävänsä kotiin. Miksi entisen ysikympin heittäjän pitää päästä heittämään alle kasikympin tuloksia MM-kisoihin? Silloin nuori tulevaisuuden lupaus olisi Sampo Lehtola olisi päässyt hakemaan kokemusta eikä olisi tarvittu oikeusturvalautakuntaa avuksi. Mutta kun ei niin ei. Nyt tiedetään, miten sitten kävikään. Lautakunta valitsi Suomen parhaiten menestyneen urheilijan!!
Keihäänheiton valmennuksessa on syvällisen analyysin paikka. Jotain on varmasti vialla, jos ysikympin heittäjä heittää lähes koko kauden alle kasikympin. Eikä ole hurraamista toistenkaan suorituksissa, vaikka edellytykset pitkiin heittoihin on selvästi olemassa.

o o o

Jukka Keskisalon esitys oli täysin ponneton. Vaikutti siltä, kun hän olisi yllättynyt siitä vauhdista mitä siellä juostiin, vaikka ei se ollut mitään ihmeellistä. Herää kysymys: millaista vauhtia mies on harjoituksissa juossut? Tiedossa toki on, että ongelmia on ollut, mutta jos ei pysty juoksemaan normaalia kisavauhtia, niin silloin on turha lähteä kisaamaan.
Jere Bergius olisi voinut selvitä finaaliin, mutta poika päätti tyriä kisansa. Pudotus aloituskorkeudesta ja sitten nosto ennätyskorkeuteen sotki mahdollisuudet. Ekalla yli 535 ja sitten 550, niin finaalipaikka olisi auennut!
Luotin kävelijä Jarkko Kinnuseen, mutta eipä hänkään onnistunut. Laji on äärimmäisen kova ja rasittava eli kaiken on mentävä juottoja myöten täsmälleen oikein, jos meinaa menestyä. Nyt ei ilmeisesti mennyt ja tuloksena suuri pettymys. Antti Kempakselta en kyllä odottanutkaan menestystä.

o o o

Olli-Pekka Karjalainen täytti paikkansa heittämällä kauden parhaansa. Se paras oli vaan kovin lyhyt verrattuna siihen, mitä mies on jokunen vuosi sitten heittänyt. O-P. Ei kutenkaan pettänyt. Jonathan Åstrandin valinta puoltaa paikkaansa, koska se palvelee ensi kesä EM-kisoja. Välieriin selviäminen on hyväksyttävä saavutus ja pidemmälle pääsy olisikin ollut ihme.

o o o

Tiedän, ettei vanhoja aikoja pitäisi muistella, koska joku aina pahoittaa siitä mielensä. Otan kuitenkin yhden esimerkin suomalaisesta pikajuoksuihmeestä. Munchenissä 1972 juoksi meidän 4x400 viestijoukkue ajan 3.01,12 ja sijoittui kuudenneksi. Samalla tuloksella olisi Daegussa ollut myös kuudes! Missä ovat suomalaiset varttimailerit?

o o o


Mitä nyt pitää tehdä? Ensiksikin pitää analysoida rehellisesti joukkueen jäsenten suoritukset ja niitten takaa löytyvät harjoitukset. Korjattavaa löytyy varmasti. Minusta, sen paremmin asiaa tuntematta, ensimmäinen korjattava on asenne. Ei huippu-urheilja voi olla tyytyväinen, kun hän onnistuu juuri ja juuri saavuttamaan B-rajan ja sen myötä kisalipun. Huippu-urheilija tähtää menestykseen.
Toiseksi: on käännyttävä niitten ulkomaisten valmentajien puoleen, joilla on tietoa ja halua myös jakaa sitä. Tämä koskee lähes kaikkia lajeja. Se vaatii vähän nöyryyttä, mutta se on pientä nyt koettuun nöyryytykseen.
Kolmanneksi: nyt on koottava niistä vähistä potentiaalisista kv-tason urheilijoista pieni tiivis porukka,  joka tähtää tosissaan menestykseen Lontoossa. Tälle ryhmälle mahdollistetaan maksimaalinen harjoittelu kunnon olosuhteissa. Se ei tarkoita maailmanmatkailua, vaan harjoittelua siellä, missä se parhaiten onnistuu valmentajan ja huollon mukana ollen.
Ja vielä yksi ehdotus: ottakaa siihen analyysi/ kritiikkitilaisuuteen myös ns. ulkopuolisia asiantuntijoita, ettei homma mene hymistelyksi.

o o o

Kaikesta huolimatta menkäämme iloisin mielin kannustamaan joukkuettamme voittoon Ruotsi-ottelussa!


Antti Lanamäki

Kommentoi kirjoitusta.

Pelttari: Säännöt aina oikeassa?

Sunnuntai 4.9.2011 klo 14:17

Yleisurheilun sääntöjä on koeteltu Daegussa monessa lajissa. Satasen finaalin lähtö johti keskusteluun nykyisestä kerrasta poikki varastamisesta. Sääntö sinänsä toimii minusta hyvin. Kuka niitä entisiä varaslähtöteattereita jaksaisi seurata. Mutta varaslähdön valvontatekniikassa saattaisi olla säätämisen tarvetta. Jos juoksija aiheuttaa liiallista painetta lähtötelineisiin ennen 0.1 sekuntia lähtölaukauksesta, hänet nostetaan syrjään. Lappeenrannan eliittikisojen perusteella minulla jäi käsitys, että tämä kerrasta poikki sääntö on voimassa kaikilla juoksumatkoilla. Siellä Australiasta asti tullut Youcef Abdi nostettiin 5000 metrin juoksusta syrjään, kun horjahti lähdössä ennen aikojaan. Tuli pitkä turha reissu, kun mies vielä keskeytti 5000 metrillä. Kerrasta poikki kuuluu vain 400 metrille ja sitä lyhyemmille matkoille.

o o o


Bolt lähti jo ennen pamausta. Selvä varaslähtö, mutta lähtikö Bolt ennen aikojaan sen vuoksi, että Yohan Blake huojutteli jalkojaan telineissä ennen tätä. Bolt luultavasti näki tämän, koska oli viereisellä radalla. Oikein olisi toimittu, jos koko lähtö olisi otetu uusiksi Blaken vuoksi sen perusteella, että porukka ei ollut rauhoittunut kunnolla. Blaken huojunta kyllä rekisteröityi anturoihin, mutta paine jäi alhaisemmaksi kuin varaslähdön kynnys. Herkät nuo sensorit ovat, koska tuskin kukaan huomasi välierissä Dwayne Chambersin varaslähtöä omilla silmillään. Blaken onni oli, että lähettäjän silmät eivät olleet riittävän tarkat. Suomalaisten katsojien epäonni oli sitten kuulla jonkin Juuhanin voittaneen juoksun. Brittiselostajat luulivat että Johan voitti.

o o o


Pika-aitojen finaalissa olen bryggarelaisilla linjoilla. Toki kuubalainen sai harvinaisen hyvän otteen Liun kädestä, mutta en usko hänen olevan niin taitava, että pystyy siihen tuossa menossa tahallaan. Kyse oli siis lajin luonteeseen kuuluvasta kolahtelusta. Sääntöjen lukijat olivat siis väärässä. Mehdi Baalan kompurointia en nähnyt, joten en sano siitä mitään.

o o o

Kaikkein julmin oli sitten tämä Nastassia Mirontsykin poninhäntä. Ei herranjestas korealaiset älkää nyt hiuksia halkoko. Sääntöjen mukaan varmaan mentiin, mutta oikeusmurhahan tämä on. Ei letti vaikuttanut hyppysuorituksen. Nastassia sai kroppansa lentämään pisimmälle ja hänelle olisi kuulunut voitto ja 60 000 euroa. Me miehet varmaan näkisimme mieluusti Nastassian seuraavallakin kerralla lettipäänä. Pahaa pelkään, että nutturapäänä tulee seuraaviin kisoihin.

o o o

Suomen kisamenestystä vaikeroiville vielä muistutus siitä, että kisoihin osallistuneet suomalaiset onnistuivat harvinaisen hyvin. En muista koska olisi käynyt niin, että kaikki pystyvät kesän normisuoritukseen MM-kisoissa. Useampi on yleensä flopannut. Ei tullut venymisiä, mutta oltiin niin hyviä kuin on oltu tänä kesänä. Ei siis kovin hyviä.

Kommentoi kirjoitusta.

Poutsu: Tuli täysi vesiperä

Lauantai 3.9.2011 klo 16:39

Hannu Pelttari oli viime kolumnissaan vain osittain oikeilla jäljillä, kun piti ylimitoitettuna ehdotustani yleisurheilumme kriisikokouksesta. Pelttari perustelee näkemystään maiden menestyksellä väestömääriin suhteutettuna. Mutta! Eihän huippu-urheilu ole suhteellisuusmatematiikkaa tai Kaikki pelaa-touhua! Jos SUL:ssa puhutaan huippu-urheilusta ja Jarmo Mäkelän titteliin on huippu-urheilujohtaja, ei Suomen suhteellinen osuus, esimerkiksi joku 0,7 prosenttia MM-mitaleista, oikien huippu-urheiluorientoituneita suomalaisia tyydytä. Eikä tarvitsekaan.
Kun samaan aikaan 108.000 asukkaan Grenada voittaa kultaa miesten 400 metrillä ja päälle vielä kuudennen sijan. Tai 1,5 miljoonan asukkaan Botswana naisten ratakierroksen kullan.
Yhtä lailla emme voi olla tyytyväisiä keihäänheittomme tilaan. Lajivalmentaja Hannu Kangas iloitsee siitä, että meillä on tällä kaudella yhdeksän 80 metrin heittäjää. Mitä väliä, jos kaikki rimpuilevat tuon kasikymppisen kimpussa ja paras heistä on MM-kisoissa vasta yhdeksäs. Ja naisten kilpailuun ei heikkojen tulosten takia voitu lähettää ketään.
Kuitenkin Suomen miehet ja naiset ovat kolmissatoista MM-kisoissa voittaneet yhteensä yhdeksän keihäsmitalia kahdeksissa eri kisoissa. Nyt jo toiset MM-kisat peräkkäin ilman keihäsmitalia!
Ja kuitenkin keihäsmitali on meillä ehkä se kaikkein arvostetuin olipa lajin arvostus muualla sitten mitä tahansa. Vaikka pesäpallon luokkaa.

o o o

Kyllä meilläkin on yleisurheilussa ollut lahjakkuuksia. Etenkin 1980- ja 1990-luvuilla nuoremme kantoivat MM- ja EM-kisoista mitaleja niska vääränä. Jotenkin laadukkaaksi mainostettu valmennus kuitenkin vaan onnistui aina pilaamaan valtaosan talenteista. Vain muutamista tuli  huippuja yleiseenkin sarjaan - huippuvalmennuksesta huolimatta.
Arvokisojen tulostason sanotaan kohonneen vuosi vuodelta. D-kirjaimeen liittyvien villien vuosien jälkeen tilanne on tasoittunut. Taso lajeissa vaihtelee vuosittain. Jopa MM-kisoissa.
Kansainvälisissä kisoissa pitäisi vaan menestyäkseen pystyä edes kauden parhaisiin tuloksiin. Niin ja ennen kaikkia selviytyä kisoihin terveenä, mikä tuntuu nykyisin olevan ylivoimaisen vaikeata.
Daegussakin menestymisen edellytyksiä olisi ollut. Loppukilpailuissa taso ja taktiikka ei aina päätä huimannut. 3000 metrin estejuoksussa mitaliin olisi riittänyt 8.16 ja keihäässä 84 metriä. Ei mahdotonta Keskisalolle tai keihäreillemme, jos he olisivat urheilleet tasoilla, jossa ovat joskus jo olleet.
Kun näin on, jäi Suomi ensi kertaa MM-kisojen historiassa ilman ensimmäistäkään pistesijaa. Kahdesti oli jääty aiemmin  mitalitta. Nyt pantiin vielä pahemmaksi.
Tavoitteena oli yksi mitali ja kaksi pistesijaa. Tuli täydellinen vesiperä. Välttävät arvosanat saavat vain yhdeksänneksi sijoittuneet O-P. Karjalainen ja Antti Ruuskanen sekä välieriin juossut Jonathan Åstrand.
Vaan häävisti ei mennyt muillakaan Pohjoismailla. Thorkildsenin keihäshopean lisäksi Norja sai myös neljännen sijan Jaysuma Saidy Nduren (200 m 19.95) ansiosta. Åstrandille Nduren esitysten luuliisi antavan lisäpotkua. Kaikki on sittenkin mahdollista!


o o o

Ensi vuonna ovat edessä EM-kotikisat typistetyllä ohjelmalla ja olympiakisat Lontoossa. Yhden harjoituskauden aikana ei ihmeitä voi tehdä.  Katseet ja suunnitelmat lieneekin syytä tehdä ensi vuotta kauemmaksi.
KUY:n nettisivujen toimitus joka tapauksessa tuntee huolensa tilanteesta. Perjantaina lähetimme kiertokyselyn SUL:n  liittohallituksen 40 jäsenelle. Teimme vain yhden kysymyksen: 

Mitä yleisurheilussamme pitäisi mielestäsi tehdä kansainvälisen arvokisamenestyksen turvaamiseksi tulevina vuosina?


Pyysimme vapaamuotoisia vastauksia, jotka julkaisemme näillä sivuilla. Pari liittohallituksen jäsentä on jo ehtinyt vastatakin.
MM-kisojen aikana eri yhteyksissä nimenomaan liittovaltuustoa on huudettu hätiin etsimään lääkkeitä huippuyleisurheilumme suunnan muuttamiseksi.

o o o

Kun MM-kisat ovat suomalaisittain jo päättyneet, on syytä antaa kahdet ruusut. Ensimmäiset Antti Ruuskaselle, joka finaalin jälkeen esiintyi asiallisesti eikä hakenut selitykseksi vaisulle esitykselleen keihään valintajupakkaa. Toiset Mika Lehtimäelle, Ylen tv-selostamon asiantuntijalle, joka ei jäänyt missään vaiheessa sanattomaksi. Jos Lehtimäki ei heti jotakin asiaa sanoa, sanoin sen kymmenen sekunnin kuluttua. Todellinen haka asiantuntijana. Jos/kun Antero Mertaranta vaihtaa kanavaa, Lehtimäki pystyy hoitamaan sekä selostamista että asiantuntijan roolia. Säästöjähän se Yle kuitenkin hakee!

Ps/3.9.: Eräs maa oli naisten pikaviestissä neljäs ja olisi ollut miesten vastaavassa mitaleilla, ellei pari muuta joukkuetta olisi pilannut heiltäkin viimeisen vaihdon. Mutta mikäs Trinidad ja Tobacon oli pärjätessä, kun joukkueessa on kaksi maata, Trinidad ja Tobaco!

Kommentoi kirjoitusta.

Pelttari: Mitään kriisikokouksia tarvita!

Perjantai 2.9.2011 klo 21:41

Poutsu huutelee harhaan kaivatessaan yleisurheiluumme kriisikokouksia Daegun jälkeen. Siinä hän on kyllä oikeassa, että Simeoni Kolkka olisi tällaisen menestyksen edessä etsinyt piilokolkan. Jos unohdetaan Jamaikan pikajuoksijat, Kenian ja Etiopian kestävyysjuoksijat, Suomi on väestöönsä nähden ihan normipaikoilla kisamenestyksessä. Yksittäiset huippulahjakkuudet nostavat yksittäisiä pikkumaita mitalilistoilla, mutta USA 300 miljoonaa, Venäjä 150 miljoonaa ja Saksa 80 miljoonaa ovat vahvoja, kun on mistä ottaa. Kiinassa ja Intiassa olisi kriisikokouksen paikka, jos asia kiinnostaisi.

o o o

Suomessa on ollut sadan vuoden aikana muutama huippulahjakkuus yleisurheilussa: Hannes Kolehmainen, Ville Tuulos, Lasse Viren, Tiina Lillak, Arto Bryggare, Tero Pitkämäki. Toki yleisurheilukentille mahtuisi paljon enemmän lajin harrastajia ja jokunen lahjakkuus on varmaan jäänyt löytymättä tai mennyt muihin lajeihin. Tenniksessä Jarkko Nieminen ei ole kansainvälinen huippulahjakkuus, mutta on yltänyt lajin isoimmissa kisoissa muutaman kerran kahdeksan parhaan joukkoon. Hyvä vertailukohta yleisurheilussa hänelle olisi ehkä Jonathan Åstrand. Toisessa isossa maailmanlaajuisessa yksilölajissa golfissa maamme paras miespelaaja Mikko Ilonen on yksittäisissä kisoissa päässyt yleisurheilun MM-semifinaalipaikkaa lähellä oleviin saavutuksiin, mutta perustaso on jossain kahdensadannen pahemmalla puolella. Tarvitaan aina geneettinen lottovoitto jotta yksilölajissa voisi nykyään olla maailman paras. Isoissa ihmismassoissa näitä lottovoittoja tulee enemmän kuin pienissä.

o o o

Ruotsilla oli jokunen vuosi sitten ihmeellinen kasa yleisurheiluhuippuja, mutta ei ole enää. Norjassa jostain kumman syystä tällainen geneettinen lotto-onni osui 1990-luvulle. Baltian maissa yleisurheilun suhteellinen kilpailuasema on Suomea parempi ja tämä selittänee sen, että sieltä löytyy kovia yksilöitä yleisurheiluun enemmän kuin niitä isommassa Suomessa. Mikä muu Baltian menestystä selittää jää kysymysmerkiksi.

 

o o o

En siis usko siihenkään, että jääkiekko olisi vienyt Suomesta suurilla harrastajamäärillään yleisurheilun olympiavoittajia, maaotteluvoittajia varmaankin. Ilman taannoista maahanmuuttovahti Eila Kännöä meille olisi saattanut eksyä jokunen lahjakas jamaikalainen tai itäafrikkalainen parantamaan menestystämme yleisurheilukentillä. Näyttää siltä, että Timo Soini torppaa tätä potentiaalia jatkossa. Ja Soinin tiimoilta kriisikokouksia on jo pidetty Säätytaloa myöten.

Kommentoi kirjoitusta.

Poutsu: Kinnusen varassa?

Torstai 1.9.2011 klo 20:59

"Suomen yleisurheilu ja jalkapallo edustavat suunnilleen samaa tasoa, sillä kummassakin on vaikea löytää huonompia Euroopasta".

Nimimerkki Turnarin yleisurheilukatsaus syksyn 1947 Suomen Urheilulehdessä (N:o 46, 15.10.1947) päättyi yllä olevaan lauseeseen. Se sopii kuin nyrkki silmään näin Daegun synkkiä suomalaisesityksiä seuratessa.
Ikivanha lehti ajatui käsiini Jyväskylästä, jossa veljeni toimii maanrakennusyrittäjänä. Purkutalojen seinistä löytyy aina silloin tällöin aarteita.
Samainen lehti siteeraa Aamulehteä, jossa Sulo "Simeoni" Kolkka kyselee murheellisena missä ovat kolmiloikkaajamme?
"Ensi kesän olympialaisia odoteltaessa tuntuu lamauttavalta tietää, että tasomme sellaisissa olympialajeissamme kuin keihäässä, kuulassa ja kolmiloikassa on taantumistaan taantunut".
Jos Simeoni vielä eläisi, nyt hän vasta harmaita hiuksia saisi!
Ehkä Daegun suomalaisittain karmea keihäskarsinta on vain pahaa unta tai toimittajille tyypillistä liioittelua. Voittihan Tapio Rautavaara keihäänheiton juuri noissa Lontoon olympiakisoissa 1948, joita Kolkka kauhulla odotteli.Ja Pauli Vesterinen oli vielä neljäs, Valdemar Rautio loikassa kuudes, samoin Yrjö Lehtilä kuulassa.
Ensi vuoden olympiakisoissa, 64 vuotta myöhemmin, ja taas Lontoossa nuo samat sijat kelpaisivat vallan hyvin!

o o o

Suomen Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä tekisi varmaan monta asiaa MM-kisavalinoissa toisin, jos vaan vielä voisi. Vaikka muuta väittääkin.
Tero Pitkämäki ei Lappeenrannan eliittikisojen mahalaskun jälkeen olisi enää halunnut lähteä Daeguun. Mäkelä puhui Pitkämäen ympäri. Ei olisi kannattanut.
Jos Sampo Lehtola olisi tullut kisoihin Pitkämäen sijasta kuten oikeus ja kohtuus olisi liki 84 metrin heiton jälkeen ollut, Suomi olisi saanut joko kaksi heittäjää loppukilpailuun. Tai kaksi katsomoon.
Suomen mitali- ja pistesaalista ajatellen oli se ja sama ketkä keihärit kisoihin lähtivät.

o o o

Olli-Pekka Karjalaisen yhdeksäs sija on edelleen paras suomalaissijoitus 13:nsissa MM-kisoissa. Jos oikein huonosti käy, se saattaa myös siksi jäädä. Ruuskaselta vaaditaan pistesijan noin 83 metrin heitto. Ja se pitäisi heittää mieluummin kolmella ensimmäisellä kierroksella. Helpommin sanottu kuin tehty!
Olympiakisat ja MM-kisat ovat tasoltaan verrannollisia. Pohjanoteeraus niissä on vuoden 2004  olympiakisat Ateenassa, jossa Pitkämäen kahdeksas sija oli yleisurheilijoilta parasta osaamistamme.
Voi olla, että nyt pistesijakin jää kävelijä Jarkko Kinnusen varaan. Toki Kinnusella on edellytykset jopa mitaliin, mutta niin on ainakin kymmenellä muullakin kävelijällä. Liki neljän tunnin suorituksessa niin moni asia voi mennä pieleen, vaikka ukko olisi fyysiesti ja henkisesti kuinka rautauisessa kunnossa tahansa. Muistakaamme vain Vallu Konosen kohtalo Helsingin EM-kisoissa 1994.
Keihäänheittäjät ja kävelijät ovat tottuneet pelastamaan Suomen maineen. Pahasti pelkään, että pelastusoperaatio jää nyt Kinnusen varaan.
Takavuosina pelastamiseen riitti kultamitali. Nyt riittää vähempikin. Ensimmäinen messias kultamitalin suhteen oli Reima Salonen 50 km:n kävelyssä Ateenan EM-kisoissa 1982. Ilman Salosta Suomi olisi jäänyt ilman Euroopan mestaruutta. Se oli muuten ensi kerta, kun suuri yleisö ja SUL:n johtokin osasivat arvostaa kävelyurheilua. Paremman puutteessa!

o o o

Nyt yleisurheilullamme on kriisikokouksen paikka. Näin syvällä ei ole aikoihin kynnetty. Ensi vuoden Helsigin (tynkä-)EM-kisojen ja Lontoon olympialaisten suhteen ei oikeasti ole enää mitään tehtävissä. Katseet on suunnattava kauemmaksi, valmennus- ja muut organisaatiot pistettävä uusiksi. 20-30 viime vuoden aikana muutokset on hoidettu pitkälti niin, että vastuulliset jopa valmennuspuolella ovat vaihtaneet posteja keskenään. Nyt tarvitaan uusia tuulia ja uusia kasvojakin. Uskottavuus nykymenoon on nimittäin mennyt jo ajat sitten.

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »