Pm-junnuhallit - pituuspaikka ja viestit KUY:n hallintaa

05.03.2017

Lauantaina 4.3 kisattiin 9-15-vuotiaiden piirinmestaruuksista Uudyn pm-junnuhalleissa Helsingin Liikuntamyllyssä.

 

Viestimestaruus pysyi Keski-Uudellamaalla

Junnuhallit avattiin huippujännittävällä 8x200m viestillä, missä jokaisesta ikäluokasta tyttö ja poika juoksivat 200 metrin osuuden. Keski-Uudenmaan Yleisurheilun turkoosi joukkue voitti oman eränsä ylivoimaisesti ja nappasi täpärästi koko kisan voiton ennen Nurmijärven Yleisurheilun mustaa joukkuetta, joka niin ikään oli pyyhältänyt oman eränsä ylivoimaiseen voittoon. Ero joukkueiden välille jäi lopulta vaivaiset kahdeksan kymmenystä. Turkoosissa mestaruusjoukkueessa juoksivat T9 Amanda Rosnell, P9 Elias Hirvonen, T11 Silja Filenius, P11 Rasmus Kortesoja, T13 Liina Tervo, P13 Otso Väyrynen, T15 Karoliina Isomäki ja P15 Miro Moisio. Onnittelut voittajille. Kokonaisuudessa Keski-Uudenmaan Yleisurheilusta mukana oli viisi joukkuetta.

 

15-sarjassa monipuolisesti mestareita

15-sarjassa piirinmestaruuksia päästiin juhlimaan kolmessa lajissa. 60 metrillä Miro Moisio kiihdytti ensimmäistä kertaa urallaan alle kahdeksan sekunnin pysäyttäen kellot ajassa 7,93. Tällä kertaa tuo aika riitti täpärästi kultaan vain kaksi sadasosaa ennen Keravan Urheilijoiden Oskari Jacobssonia. KUY:n hyvää kokonaispanosta täydensi Joel Kuosmanen kolmannella sijallaan. Myös tyttöjen puolella Ella-Maria Multala paranteli 60metrin ennätystään lukemiin 8,45 mikä oikeutti pronssimitaliin. Vielä hurjemman ennätysparannuksen Ella-Maria teki kuulapaikalla voittaen mestaruuden tuloksella 10,57. Päivän jännittävin voittokamppailu käytiin korkeuspaikalla, missä Karoliina Isomäki voitti piirinmestaruuden ennätyksellään 146. Hopealle hypännyt Mäntsälän urheilijoiden Silja Seppänen hyppäsi saman tuloksen, mutta Karoliina selvitti kisan vähemmillä pudotuksilla.

 

13-sarjalaiset mitalirohmuina

Junnuhalleissa KUY:n 13-sarjan urheilijat olivat varsinaisia mitalirohmuja, keräten yhteensä 11 piirinmestaruusmitalia. Kaksoismestariksi itsensä juoksi ja hyppäsi Otso Väyrynen, joka vei niin 60m kuin pituushypyn mestaruudet. 60 metrillä syntyi uusi ennätys 8,56 ja pituuden voitto irtosi tuloksella 4,47. Otson askelmerkki ei ollut kisassa aivan kohdallaan, joten uusi ennätys jäi tällä kertaa odottamaan itseään. Pituushyppy sujui muuten KUY:n urheilijoilta erinomaisesti ja tuloksena kolmoisvoitto, kun Miro Heikkonen hyppäsi hopealle ja Alex Vuori pronssille. Miro Heikkonen saalisti vielä kisojen toisen hopeamitalin korkeudesta. Niin ikään kaksi mitalia saavutti erinomaisesti syksyn aikana kehittynyt Kalle Gauriloff. Kallelle pronssia niin 60 metrin kuin 1000metrin juoksuista.

Myös tyttöjen puolella KUY hallitsi pituuspaikalla. Kuuden parhaan joukosta löytyi peräti viisi mustaturkoosia. Voiton vei Ida Cardona kelpo tuloksella 4,64 ja kaksoisvoiton KUY:lle varmisti Liina Tervo 4,33 kantaneella hypyllä. Liina saavutti myös hopeaa 60 metrin juoksusta uudella ennätysajallaan 8,60. Kultamitali jäi vain kahden kymmenyksen päähän. Mitaliputkea kasvatti vielä kuulapaikalta Vilma Mikkola työntäen pronssia tuloksella 9,37. 13-sarjalaisia huippusorituksiin kisassa tsemppasivat valmentajat Anniina Norpila ja Joni Rouhiainen.

 

11- ja 9 sarjalaisilla hyvää kisahenkeä

Hienosti pärjäsivät myös KUY:n 9 ja 11 sarjalaiset, joilla oli mukanaan iso ohjaajajoukko tsemppaamassa parhaimpiin suorituksiin ja auttamassa lajipaikoilla. Iso kiitos Antti Pajuniemelle, Saara Hakaselle, Elina Kujalalle, Sara Niemelle ja tietenkin joukkueenjohtaja Piia Jäntille mukavan kisapäivän luomisesta lapsille. Saatiin nuorempien sarjoista kiitettävästi myös mitaleita. Erityisen hienosti sujui T11 sarjan pituushyppy, kun Mila Heikkonen vei mestaruuden tuloksella 4,01 ja Helmi Cardona ponnisti hopealle tuloksella 3,79. Muut mitalistit olivat Silja Filenius T11 60m hopeaa ajalla 9,16, Mea Heikkonen T11 1000m pronssia ajalla 3.56,03, Mila Heikkonen T11 korkeus pronssia tuloksella 121 ja Jesse Kaipiainen P9 kuula kultaa tuloksella 7,94.

 

Onnittelut kaikille kisoihin osallistuneille KUY:n urheilijoille ja iso kiitos ohjaajille ja valmentajille mukana olosta!

J-V

05.03.2017 Iina-Kaisa Mäkelä otteli suomenmestariksi
05.03.2017 Pm-junnuhallit - pituuspaikka ja viestit KUY:n hallintaa
03.03.2017 Vuosikokous
02.03.2017 Nuorten sm-halleista neljä mitalia
24.02.2017 Ilmoittaudu pm junnuhalleihin 27.2 mennessä!
23.02.2017 Ilmoittaudu mukaan Jyväskylän kisamatkalle!
22.02.2017 Nuorten SM-halleihin mitaliodotuksin
19.02.2017 Hallikilpailujen toinen päivä toi ennätyksen ja kauden parhaita
18.02.2017 Kahden mitalin avauspäivä
14.02.2017 SM-hallikilpailukausi alkamassa

Siirry arkistoon »
18.04.2024Seuralehti 1/24 on julkaistu
16.04.2024Vuosikokous valitsi puheenjohtajan ja hallituksen
12.04.2024Siili T-paidat kesäksi
12.04.2024Tuusulanjärven Rundi lautapelit KUY:n toimistolta
12.04.2024Hupparitilaus
05.04.2024KUY hallikausi 2024
27.03.2024Ilmoittaudu mukaan kesäkaudelle
26.03.2024Vuosikokous 15.4.2024 klo 18.30
26.03.2024KUY Games Hyrylässä 7. - 9.6.2024
26.03.2024Tue urheiluseuratoimintaa jäsenmaksun avulla

Siirry arkistoon »