Kaksi kultaa ja kaksi hopeaa Lappeenrannasta

05.08.2016

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun junioriurheilijat aloittivat mainiosti 19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut Lappeenrannassa. Ensimmäisen kisapäivän saldo oli kuuden urheilijan voimin kaksi kultaa ja kaksi hopeaa sekä kahdeksas ja kymmenes sija. Kolmipäiväisten SM-kisailujen ensimmäinen päivä toi menestyksen puolesta makeaa mammonaa ihan yllin kyllin. Kahden seuraavan kisapäivän suhteen odotukset mitalin tuomiseen saattavat olla lähes samojen palkintopalliurheilijoiden varassa. Seuramme koki jo ennen näiden SM-kilpailujen alkua joitakin takaiskuja, kun muun muassa Sanni Mahonen joutui nämä mitalitaistot jättämään tyystin väliin loukkaantumisen vuoksi.

Määttänen kauden parhaallaan hopealle

KUY:n jo kestomenestyjän tittelilläkin kuvailtu Eveliina Määttänen otti 22-vuotiaiden 400 metrin sileällä niin sanotusti omansa. Kesän komeetan Hilla Uusimäen vanavedessä Eve pisteli ratakierroksen kauden parasta vauhtiaan, kellottaen hopea-ajan 54,86. Aika jäi vain vajaat kaksi kymmenystä ennätysajasta, ja juoksu näytti kaikin puolin tasapainoiselta, joten jopa parempaakin voidaan odottaa syyspuolen kovissa koitoksissa. Määttäsellä on oletettavasti parikin edustustehtävää loppukaudesta. Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailut parin viikon päästä Espoossa, ja Suomi-Ruotsi-maaottelu syyskuun alussa Tampereella.

Wallenius pääsemässä taas vauhtiin

Alkukeväästä kovia aikoja Yhdysvalloissa yliopistokisoissa tehnyt Noora Wallenius alkaa vihdoin päästä alkukesän sairasteluiden jälkeen taas vauhtiin. Walleniushan joutui jättämään mm. Kalevan Kisat väliin, kun sairastelujen jälkeen toipilaana sinne ei ollut järkeä lähteä. 22-vuotiaiden 1500 metrillä Noora osoitti lupaavaa nousukuntoa, ottamalla hopeaa. Kilpailun voitti Johanna Matintalo, jolle Wallenius taipui vasta loppusuoran aikana voitto- ja hopea-ajat kirjattiin pöytäkirjoihin 4.33,82 ja 4.35,32. Suhteellisen ehjä juoksu ja vauhdillisesti nousujohteinen rytmi lupaa hyvää sunnuntain 5000 metrille.

Ryynänen otti omansa suvereenisti

Robin Ryynänen näytti kilpakumppaneilleen juoksemisen mallia 19-vuotiaiden 1500 metrillä. Alkukierrosten löysävauhtisen juoksentelun jälkeen Ryynänen spurttasi muilta karkuun jo alle puolimatkan krouvia, ja kasvatti nopeasti eron kymmeniin metreihin. Tuleva voittaja piti vauhtinsa loppuun asti hyvänä, ja vaikka pääjoukko hiukan lopussa kavensikin eroa, ei Robinin mestaruus ollut missään vaiheessa uhattuna. Ryynäsen kultapallille oikeuttanut aika oli 3.58,22.  Sunnuntaina Robin Ryynänen vauhdittanee 5000 metrin juoksua, johon hän varmasti lähtee myös suosikkina.

Jere Niemi kympin kävelykultaan

Kuy:n neljännen mitalin ja toisen mestaruuden nappasi 19-vuotiaiden kympin ratakävelyssä Jere Niemi. Alkumatkasta kisaa johtanut Vasa IS:n Rasmus Lang koki kävelyn toisella puolikkaalla jonkinlaisia vatsaongelmia, jolloin tasaista hiukan yli kahden minuutin kierrosvauhtia pitänyt Jere Niemi pääsi pienelle karkumatkalla. Loppumatkasta Lang hieman saavutti Niemen etumatkaa, mutta maaliviiva tuli voittajalle vastaan ajassa 51.55,84. Niemi käveli tällä matkalla oman ennätyksensä, vaikkakaan omaan vauhtiinsa hän ei täysin tyytyväinen ollut. Hopealle kävellyt Lang jäi kullasta hiukan yli 15 sekunnin päähän.

22-vuotiaiden naisten keihäässä Amanda Räty heitti 44,10, ollen kilpailussa kahdeksas. 19-vuotiaiden korkeudessa Janina Pykäri hyppäsi uuden ennätyksensä 156, ollen sillä tuloksella 10.

joli

18.04.2024Seuralehti 1/24 on julkaistu
16.04.2024Vuosikokous valitsi puheenjohtajan ja hallituksen
12.04.2024Siili T-paidat kesäksi
12.04.2024Tuusulanjärven Rundi lautapelit KUY:n toimistolta
12.04.2024Hupparitilaus
05.04.2024KUY hallikausi 2024
27.03.2024Ilmoittaudu mukaan kesäkaudelle
26.03.2024Vuosikokous 15.4.2024 klo 18.30
26.03.2024KUY Games Hyrylässä 7. - 9.6.2024
26.03.2024Tue urheiluseuratoimintaa jäsenmaksun avulla

Siirry arkistoon »