Kalevan Kisat 2. kisapäivä - aidatulla ratakierroksella onnistumisia

24.07.2016

Kalevan Kisojen toinen kisapäivä tarjosi lukuisia mustaturkoosien suorituksia. Päivän onnistujiin kuuluivat aidatun ratakierroksen juoksijat Joni Rouhiainen ja Eveliina Määttänen sekä kolmiloikkaaja Saara Hakanen.

 

Saara Hakanen loikki vakuuttavasti finaaliin

Naisten 3-loikkan karsintaan osallistuivat 17-vuotaiden EM-kisakävijämme Saara Hakanen ja Iina-Kaisa Mäkelä. Saaran ei tarvinnut käyttää karsinnassa kuin yksi hyppy, kun finaalipakka irtosi 12,62 kantaneella leiskautuksella. Saara oli tuloksellaan karsinnan kuudes. Karsinnassa pisimmälle hyppäsi Kristiina Mäkelä, joka ylitti Heli-Koivula Krugerin 18 vuotta vanhan stadionennätyksen 14,05 kantaneella hypyllä. Toinen edustajamme Iina-Kaisa Mäkelä hyppäsi karsinnassa tuloksen 11,82, mikä ei riittänyt finaalipaikkaan. 3-loikan finaali kisataan sunnuntaina klo 12.25 alkaen.

 

Ratakierroksella kaksi finaalipaikkaa

Ratakierroksen juoksijamme Eveliina Määttänen ja Joni Rouhiainen selvittivät omat alkueränä kunnialla ja lunastivat paikat sunnuntain finaaleihin. Eveliina rullaili kevyesti voimia säästellen aikaan 61,75 ollen erässään kolmas ja ottaen suoran jatkopaikan. Joni kellotti alkuerässään ajan 54,80 ja joutui jännittämään loppuun asti omaa finaalipaikkaansa. Lopulta aikavertailun perusteella Joni sijoittui kokonaistilastoissa kahdeksanneksi ja lunasti viimeisen finaalipaikan. Eroa yhdeksänneksi tulleeseen Lauri Hassiin jäi loputa vaivaiset yhdeksän sadasosaa. Naisten 400m aitajuoksun finaali juostaan sunnuntaina klo 15.35 ja miesten vastaava finaali on vuorossa klo 15.50.

 

Heittopaikalta haettiin kokemusta

Heittopaikalla nähtiin lauantaina kolme KUY:n edustajaa. Niia Immonen heitti moukarin karsinnassa kauden tasoonsa nähden kohtalaisesti 50,56, mikä ei kuitenkaan riittänyt finaaleihin. Niian sijoitus karsinnassa oli 15. Finaaliin olisi vaadittu 56,38 kantanut heitto. Myöskään kiekkomiehemme eivät olleet parhaimmillaan karsinnassa. Kalevan Kisojen konkarimme Mika Loikkanen heitti 46,99 ja kisojen ensikertalainen Riku Kauppia 44,99.  Finaaliin olisi vaadittu 49,92, mikä olisi ollut molemmille heittäjillemme täysin mahdollista.

 

Finaaleissa pettymyksiä

Eveliina Määttänen kisasi vielä lauantai iltana 400m sileän finaalissa ja Saara Hakasella vuorossa oli pituuden finaali. Molemmat finalistimme olivat kisan jälkeen pettyneitä omiin suorituksiinsa. Eveliinan aika 400 metrillä oli 55,68, millä irtosi tiukassa kilpailussa viides sija. Myöskään Saara ei saanut parastaan irti pituudessa, tuloksena 5,83 ja finaalin kahdeksas sija.

18.04.2024Seuralehti 1/24 on julkaistu
16.04.2024Vuosikokous valitsi puheenjohtajan ja hallituksen
12.04.2024Siili T-paidat kesäksi
12.04.2024Tuusulanjärven Rundi lautapelit KUY:n toimistolta
12.04.2024Hupparitilaus
05.04.2024KUY hallikausi 2024
27.03.2024Ilmoittaudu mukaan kesäkaudelle
26.03.2024Vuosikokous 15.4.2024 klo 18.30
26.03.2024KUY Games Hyrylässä 7. - 9.6.2024
26.03.2024Tue urheiluseuratoimintaa jäsenmaksun avulla

Siirry arkistoon »